Suomen ensimmäinen naispuolinen kansanopettaja? Maria Christina Hörning Rantasalmelta.

Pappilan naisia ja etenkin Parikkalan rovasti Rönnholmin perhettä tutkiessani olen törmännyt siihen, että pappien tyttäret toimivat kansanopettajina kotiseurakunnissaan. Pappien tyttäret olivat usein paikkakunnan harvoja kouluja käyneitä naisia, eikä heillä useinkaan ollut omaa ammattia. Toisaalta pappien tyttärillä oli aikaa, rahaa ja osaamista eli resursseja käyttää toimintaan, josta ei saatu suoranaisia taloudellisia tuloksia. Toisin sanoen pappien tyttärien tekemä työ ei aina ollut välttämätöntä perheen elättämiseksi. Näin ollen pappien tyttäret saattoivat käyttää aikansa "tuottamattomaan työhön" kuten lasten opettamiseen lukemaan ja kirjoittamaan. Opettajan työ tuotti tuloksia, joita oli ja on hankala mitata rahalla tai tuloksellisuudella. Naisten työnteon historiaa tutkineet ovat usein keskittyneet tutkimaan sellaista naisten työtä, joka on ollut välttämätöntä perheen elatuksen takia, tai tapauksia, joissa naiset ovat osallistuneet omalta osaltaan perheen parissa harjoitettuun yritys- tai maataloudenharjoitustoimintaan. On osoitettu, että kaikkien perheen ja kotitalouden jäsenten panostus on ollut tärkeää ja on puhuttu niin sanotusta kotitalouden tuotantomallista (household economy). Pappien tyttärien toimintaa tässä mallissa ei ole huomioitu, koska on ajateltu, että pappien tyttäret tai pappien vaimot eivät voi missään olosuhteissa osallistua perheen pään ammatinharjoittamiseen. Näin periaatteessa onkin, sillä pappeus oli 1980-luvulle varattu vain miehille ja pappi harjoitti ammattiaan joko yksin seurakunnassaan tai useimmiten yhdessä seurakunnan muiden miespuolisten pappien kanssa.

Syksy. Ovenpäällismaalaus. Samuel Elmgren, 1820.
Suomen kansallismuseo.

Olen alkanut miettiä tätä kotitalouteen perustuvaa tuotantomallia uudelleen, kun olen lukenut pappien tyttärien ja pappien vaimojen elämästä. Nostan nyt esille yhden papin tyttären, jonka on väitetty olleen ensimmäinen (tiedetty ja dokumentoitu) naispuolinen kansanopettaja. 

Maria Christina Hörning syntyi Rantasalmen Osikonmäellä  helmikuun 21. päivä vuonna 1784. Hänen isänsä oli Johan Fredrik Hörning (1752-1824) ja äitinsä Maria Ruuskanen (Ruuskatar, 1760-1800). Maria Christinalla oli kaksi vanhempaa veljeä, jotka kuitenkin olivat todennäköisesti kuolleet jo ennen Maria Christinan syntymää. Näin ollen Maria Christina oli perheen vanhin eloon jäänyt lapsi ja toimi ajan tavan mukaan nuorempien sisarustensa kaitsijana. Maria Christinan (toisissa lähteissä Maja Stina eli suomalaisittain Maija Stiina) jälkeen perheeseen syntyi kolme tyttöä, joista vain nuorin Gustava (1793-1877) eli aikuisuuteen. Tyttöjen äiti kuoli Maria Christinan ollessa 16-vuotias ja pikkusisaren ollessa 7-vuotias. Tyttöjen isä avioitui uudelleen vuonna 1807 Lovisa Ikosen (1784-1838) kanssa, joka oli saman ikäinen Maria Christinan kanssa. 

Naisen unelmia. Pojat koulussa, tytöt koulussa.
August Mannerheim 1850. Helsingin kaupunginmuseo. 

Isä Hörningin ura

Maria Christinan syntyessä hänen isänsä oli 32-vuotias. Tuolloin isä Johan Fredrik Hörning kierteli Rantasalmella pitämässä rippikoulua. Isä-Hörning oli aloittelemassa maineikkaaksi kasvavaa pedagogista uraansa. Ruotsissa vuonna 1724 annettu koulujärjestys määritteli, että opettajan tuli omata riittäviä tietoja opetettavasta aineesta, pedagogisia taitoja ja esikuvallista elämäntapaa. Opettajien valvonta oli tuomiokapitulin eli luterilaisen kirkon alaista ja samoin koulut toimivat kirkon alaisuudessa. Johan Fredrik Hörning oli päässyt vuonna 1771 Nilsiän kappeliseurakunnan koulumestariksi ja lukkariksi. Melkoinen saavutus kouluja käymättömältä suutarin pojalta. Hörningillä ei ollut takanaan opintoja, vaan hän oli täysin itseopppinut. Toimittuaan opettajana Nilsiässä Hörning matkusti Rantasalmelle ja kirjautui 22-vuotiaana sikäläiseen triviaalikouluun, jonka penkkejä hän kulutti puolitoista vuotta. Triviaalikoulusta siirryttiin kymnaasiin ja sieltä yliopistoon, jos vain lukuhaluja ja ennen kaikkea taloudellisia resursseja kouluttautumiseen oli. Johan Fredrik Hörningillä oli ensiksi mainittuja, mutta ei jälkimmäistä. Opettajan ura oli usein sellaisten kohtalona, joilla ei ollut rahaa kouluttautua pidemmälle. 

Triviaalikoulun jälkeen Johan Fredrik Hörning pääsi Rantasalmen koulumestarin Hans Henrik Spåren (Spåran) apulaiseksi ja alkoi systemaattisesti kirjata ylös koululaisten lukutaidon kehitystä. Hörning myös kehitti tavuutavauksen ja häntä pidetään tämän lukemaan opetuksen muodon isänä. Aiemmin lukemaan oli opeteltu luettelemalla sanan kaikki äänteet ja vasta sitten muodostettiin sana kokonaisuudessaan. Hörningin johdolla alettiin tavaamaan tavuittain "koo-ii-äs kis äs-aa sa, kis-sa". Innovativiinen Hörning sai Rantasalmelta vakituisen pitäjän koulumestarin paikan. Nyt hän pystyi menemään naimisiin ja perustamaan perheen. 

Johan Fredrik Hörning alkoi kasvattaa kouluimperiumiaan ja otti työparikseen veljensä Adam Wilhelmin (toisissa lähteissä Adolf Wilhelm, s. 1755). Yhdessä veljekset opettivat sadoille rantasalmelaislapsille lukemisen saloja, uskontoa, laulua ja laskentoa. Opetus tapahtui talosta taloon kiertävässä kiertokoulussa. Talojen tuvissa oli talvisaikaan hämärää ja savuista, sillä talot olivat savupirttejä. Monissa paikoissa pienkarjaa - kanoja, kukkoja, lampaita ja porsaita - oli kylmimpään aikaan pirtissä lämmittelemässä. Koulunkäyntiin keskittyminen oli lapsillä vähän niin ja näin, kun mielenkiinnon vei tovereiden ja eläinten hassuttelut. Hörning oli kuitenkin ilmeisen taitava opettaja, sillä hänet palkittiin vuosittain työstään. 

Hörningin maine kiiri ja vuonna 1793 hänet kutsuttiin Sulkavalle pitämään koulua. Sulkavalla Hörning oli neljä vuotta ja opetti yli 700 lasta. Nyt Hörningillä oli kasassa tarpeeksi rahaa ja hän pystyi suorittamaan ylioppilastutkinnon. Tämä tapahtui vuonna 1794 ja seuraavana vuonna hän läpäisi pappistutkinnon, vaikkain hänen taitonsa latinassa, kreikassa ja filosofiassa todettiin puutteelliksi. Tässä kohtaa hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli ja Hörning toimi jonkin aikaa opettajana Rantasalmella, kunnes vuonna 1804 hän siirtyi  Kerimäelle ja sieltä vielä samana vuonna Pieksämäelle. Vuonna 1806 Hörning saavutti seuraavan etapin urallaan, kun hänet nimitettiin virkaa tekeväksi kappalaiseksi Haukivuoren seurakuntaan, jossa hän toimi pari vuotta. Lopun elämäänsä Hörning kierteli Etelä-Savon seurakuntia virkaa tekevänä kappalaisena. Hän kuoli ollessaan virkaa tekevänä kappalaisena Kesälahden seurakunnassa. Tässä vaiheessa hän oli laskenut opettaneensa yli 12 000 lasta. 

Kiertokoulu. Eero Järnefelt. Kansallisgalleria

Maria Christinan nimitys opettajaksi

Maria Christina Hörning tuli isänsä sijaiseksi Rantasalmen koulumestarin tehtävään vuonna 1809 ja toimi sijaisena isälleen ja tämän apulaisena toimineelle sedälleen ainakin kevätlukukauden ajan. Aikalaislähteet kertovat, että Hörning oli opettanut vaimolleen latinaa, joten todennäköisesti tästä opista oli saanut osansa myös tytär. Paljon muuta ei Maria Christinan työstä opettajana tiedetä. 

Toimiessaan opettajana Maria Christina Hörning oli jo avioituinut nainen. Hänen puolisonsa Erik Ekelund (1772-1858) oli kersantti, musikantti ja toimi sittemmin appensa apuna Rantasalmen koulumestarin toimessa. Kevättalvella 1809 Ekelund oli todennäköisesti armeijan mukana sotimassa Venäjää vastaan, joten hänen vaimonsa hoiti perheen "koulubisnestä". Ekelundien lapset, neljävuotias Johan Henrik ja puolitoistavuotias Fredrika, saivat ehkä olla kuunteluoppilaina koulussa.

Johan Fredrik Hörningin urasta kertovien tarinoiden ja historiikkien joukossa on kertomus siitä, mitä hänen puolisonsa (epävarmaa kumpi näistä) ajatteli latinanopinnoista. Hörningin palatessa opetusmatkaltaan pitäjästä oli vaimo irrottanut eteisestä lattialaudan, joten Hörningin astuessa tupaan putosi hän talon alla olevaan kellariin. Vaimo ei päästänyt miestään ylös ennen kuin tämä lupasi lakata piinaamasta vaimoaan latinanopinnoilla. Voi vain ihmetellä, miten kaiken päivää lapsia opettanut Hörning jaksoi vielä iltaisin paneutua vaimonsa latinanopintoihin sellaisella innolla, että oppilas väsyi ja turhautui pedagogin vaatimuksiin. On mahdollista, että Hörning suhtautui samalla innolla tyttäriensä kouluttamiseen ja on olemassa jonkinlaista perimätietoa siitä, että Maria Christina osasi latinaa. 

Lasten paras tavara. "Aapinen" vuodelta 1731.
Jyväskylän yliopiston tiedemuseo

Hörningien "kouluimperiumi" ja pappiloiden naisten työ

Hörningien perheen elanto riippui täysin seurakunnan koulumestarilleen maksamista palkkioista, jotka maksettiin lähinnä luontaistuotteina eli viljana. Ilmeisesti palkkio oli sen verran hyvä, että sillä pystyi elättämään oman perheen lisäksi avuksi otetun veljen perheineen. Adam Wilhelm Hörningin perheeseen syntyi viisi lasta. Näistä Anders-poika päätyi jatkamaan isänsä ja setänsä "kouluimperiumia" toimien Parikkalan seurakunnassa koulumestarina. Anders Hörning mainitaan  koulumestarin oppilaana vuonna 1821, jolloin hän avoitui Catharina Kärkkäisen kanssa. Hörningin ilmestyessä Parikkalaan oli pitäjän koulumestarina Matti Sonni (n. 1737-1825). Koska hän sairasteli ennen kuolemaansa eivätkä pitäjäläiset päässeet sopuun siitä, miten koulunkäynti seurakunnassa tulisi järjestää, hoiti koulumestarin tehtävää hänen poikansa Israel ja muut vaihtuvat sijaiset, joista yksi oli Anders Hörning. Anders Hörning oli elossa vielä 1865, jolloin rippikirjassa mainittiin entisenä sotilaana, joka asui leskenä Änkilän kylässä.  

Vaikka Maria Christina mainitaan vain ohimennen hänen isäsnsä uran yhteydessä, paljastaa hänen lyhytaikainen toimintansa opettajan sijaisena poikkeusoloissa sen, että myös kansanopetuksen voi ajatella 1700- ja 1800-lukujen taitteessa järjestyneen kotitalouden tuotantomallin mukaisesti. Muita elinkeinoja tutkittaessa on havaittu, että aviomiehen tai isän ollessa estyneenä perheen naiset voivat vastata elinkeinonharjoittamisesta. Näin oli myös koulumestarin tehtävässä. Ainoastaan papin tehtävään naiset eivät voineet tarttua. Hörningin tytär ei olisi voinut kiivetä saarnastuoliin isänsä sijaan. 

On mahdollista, että tutkimuksen edetessä löydämme aineistoa, joka paljastaa pappien vaimojen ja tyttärien muilla tavoin auttaneen pappeja työssään. He saattoivat kirjoittaa puhtaaksi dokumentteja, saarnoja ja huolehtia virantoimituksen sellaisista tehtävistä, jotka eivät kuuluneet papin toimittamiin sakramentteihin tai evankeliumin saarnaamiseen. Naisten historiaa tutkineet historiantutkijat ovat jo kauan puhuneet siitä, että naisten tekemä työ on ollut historiassa näkymätöntä ja nostaneet esille naisia, jotka ovat olleet tavalla tai toisella aktiivisia ja toimineet kulloinkin vallinneiden yhteiskunnallisten reunaehtojen sallimissa rajoissa. Pappiloiden naisten tekemä työ on tähän asti jäänyt melko vähälle tutkimukselle, mutta näyttää siltä, että pintaa raaputtamalla siitäkin löytyy uutta tietoa, kuten vaikka 1600-luvun papin vaimoja tutkineen Miia Kuhan tutkimukset osoittavat.

 

Lue lisää:

Kansakoulun lehti: Kasvatusopillinen aikakauskirja kodille ja koululle 15.10.1883 No 6

Kansakoulun lehti: Kasvatusopillinen aikakauskirja kodille ja koululle 15.11.1883 No 7 

Alempi kansanopetus 1.4.1913 No 4

Alempi kansanopetus 1.5.1913 No 5

Etelä-Savon rakennusperintöyhdistys ry: Rantasalmen kappalaisen pappila

Ernst Lampén: Suomea maitse ja meritse. Otava, Helsinki 1918. 

K. G. Leinberg: Johan Fredrik Hörning: Finlands förnämste sokneskolmästare. Finska Litteratur-sällskap, H:fors 1883.

Jussi Hanska & Kirsi Vainio-Korhonen: Huoneentaulun maailma. Kasvatus ja koulutus Suomessa keskiajalta 1860-luvulle. SKS, Helsinki 2010. 

Jaana Juvonen: Parikkalan historia. Parikkalan kunta 1996. 

Lisäksi tekstissä on käytetty apuna Suomen sukututkimusseuran HisKi tietokantaa, geni.com -sivustoa ja Parikkalan seurakunnan rippikirjoja. 

Erik Gabriel Sederholm - opettaja, Koitsanlahden hovin vuokraaja ja Rapattilan kartanon isäntänä

Erik Gabriel Sederholm syntyi 29.7.1790 Tuusulassa. Isänisä oli helsinkiläinen kauppias ja laivanvarustaja ja tehtailija Johan Sederholm, jonka rakennuttama talo seisoo edelleen Senaatintorin laidalla. Erikin syntymän aikaan isä Karl Albrekt oli luopunut kuninkaallisen sihteerin virastaan Tukholmassa ja viljeli maatilojaan Helsingissä ja Mäntsälässä. Erikin äidinisä Erik Olander oli omistanut tilan ja sahan Tuusulan Kellokoskella, mutta sekä äidinisä että äidinäiti olivat kuolleet Erikin syntymän aikoihin. Erikin eno Johan Gustaf Olander meni Erikin syntymän aikohin naimisiin Johan Sederholmin tyttären Hedvig Magdalenan kanssa. Perheen ja sukupiirin varallisuus ja asema olivat tiukasti kytköksissä Viaporiin ja sen tuomiin mahdollisuuksiin.

Johan Sederholm (1722-1805). 
Emmanuel Thelningn maalaus 1804. 
Helsingin kaupunginmuseo.

Erik Gabrielista ei tiedetä juuri mitään. Hän ilmestyy historian lehdille oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun hän entisenä opettajana ryhtyy vuokraamaan Koitsanlahden hovia Parikkalassa. Tämä tapahtuu vuonna 1816. Venäjän valtio oli ottanut Koitsanlahden haltuunsa sen jälkeen, kun alueen talonpojat olivat nousseet 1783 kapinaan hovia hallinnutta ruhtinas Pavel Skavronskia* ja hänen edusmiehiään vastaan. Valtio antoi tilan hallinta- tai vuokraoikeuden (termit ovat vaihtelevia eri lähteissä) venäläiselle lääkärille, valtioneuvos ja ritari Christoper Kniperille, joka vuokrasi tilan edelleen Parikkalan nimismies Friedrich Schlossmanille. Schlossmanin muutettua pois paikkakunnalta vuokraajiksi tulivat viipurilaiset kauppiaat Kustaa Ronkainen ja Mathias Sonni ja heidän jälkeensä vuonna 1816 Erik Gabriel Sederholm. Vuosivuokra oli 1800 ruplaa. Kniperin kuoltua valtio huutokauppasi hovin vuokraoikeuden vuonna 1822. Tuolloin huutokauppaan osallistuivat Sederholmin lisäksi Jakob Fredrik Lagervall ja joukko pitäjäläisiä, jotka näin ajattelivat pääsevänsä eroon hovin päivätöistä. Sederholm voitti huutokaupan, mutta muutti pois Koitsanlahdesta jo seuraavana vuonna. Sederholm oli miltei heti Parikkalaan saavuttuaan avioitunut nimismies Lasseniuksen vain 16-vuotiaan tyttären Johanna Fredrikan (1800-1841) kanssa. Koitsanlahdesta Sederholmit muuttivat anoppilaan, kunnes perhe muutti 1829 virallisesti Viipuriin, joskin siellä oltiin ilmeisesti asuttu jo aiemmin. Viipurin seudulla Sederholmit asettuivat asumaan Rapattilan kartanoon.

Parikkalassa Sederholmien luona asui perheen äidin Johanna Fredrika Lassenuksen sisaren tytär Johanna Gustava Paulin (1782), joka isä oli Tuusulan kirkkoherra. Rippikirjojen mukaan Johanna Gustava oleskeli Parikkalassa ainakin vuodet 1818-1827, eli miltei koko sen ajan, kun Sederholmit asuivat Parikkalassa. Voi olettaa, että Johanna Gustava seurasi perhettä Rapattilaan. Nuori äiti, joka oli 16-vuotiaasta alkaen lähes jatkuvasti raskaana tai imetti tarvitsi vanhemman naispuolisen sukulaisen apua. Naimattomille sukulaisnaisille koetettiin löytää paikka, jossa he voivat olla avuksi ja saada näin työtä vastaan katon päänsä päälle. 

Uusi koti Rapattila sijaitsi Viipurin Tienhaarasta noin neljä ja puoli kilometriä Lappeenrannan suuntaan. Lähellä olivat muun muassa Juustilan ja Herttualan kartanot. Ennen Sederholmeja kartanoa oli pitänyt hallussaan hallussaan Viipurin pormestari Niklas Jaenisch. Hänen jälkeensä Rapattilan hallinta siirtyi lääkäri L. de Bourgeoisille, häneltä Pietarin suomalaisen seurakunnan kanttori Johan Nymanderille ja hänen kuoltuaan tyttären miehelle Odert Henrik Gripenbergille. Gripenberg myi Rapattilan 1828 Sederholmille. Gripenberg saattaa olla avain Sederholmin menneisyyteen, sillä Gripenberg oli koulunjohtaja, joka johti useampia kouluja ympäri eteläistä Suomea ja toimi Rapattilasta lähdettyään Haminan kadettikoulussa. Ehkä Sederholm oli ollut opettajana jossain Gripenbergin koulussa, vaikkapa poikien sisäoppilaitoksessa Hämeenlinnassa?**

Odert Henrik Gripenbeg perusti Hämeenlinnaan poikakoulun, jonka opetusfilosofia perustui sveitsiläiseen Pestalozzi-kouluun. Gripenberg oli vuonna 1810 tutustunut Johann Henrich Pestalozzin Yverdoniin perustaman koulun toimintaan. Pestalozzilainen opetusmenetelmä perustui 1700-luvun valistusajatteluuun, jonka mukaan köyhien asemaa paransi parhaiten koulutus. Gripenberg noudatti koulussaan Pestalozzin filosofiaa, joihin kuului jokaisen ihmisoikeudet - vaikka käytännössä koulun oppilaat olivatkin aatelispoikia. Gripenbergin koulussa opetettiin reaaliaineita (historia, maantiede, luonnontiede) ja uusia kieliä (saksa, englanti, ranska) eikä lainkaan latinaa kuten tuon ajan muissa poikakouluissa. Koulu erosi myös siinä muista aikakauden kouluista, että ruumiillinen rangaistus ja ulkoluku olivat siellä kiellettyjä. Gripenberg sai koululleen tukea sekä Venäjän keisarilta että Ruotsin kruununperilliseltä Kristian Augustilta, joka maksoi Gripenbergin opintomatkan Sveitsiin. Kotimaassa Gripenbergiä tukivat Gustaf Fredrik Stjernvall, kenraalikuvernööri Fabian Steinheil sekä kreivi Gustaf Mauritz Armfelt. Nimekkäistä tukijoistaan huolimatta koulu ei ollut kovinkaan menestynyt ja Gripenberg muutti sen ensin Hämeenlinnasta Poriin ja sieltä Sääksmäelle, josta oli perinyt Voipaalan kartanon. Koulun toiminta kartanossa ei ollut pitkäaikaista. Vuonna 1828, kun Gripenberg myi Rapattilan Sederholmille, oli hän sokeuduttuaan joutunut jättämään opettajantehtävänsä Haminan alkeiskoulussa. Sinne hän oli siirtynyt Voipaalasta 1823. Sokeutuminen ei kuitenkaan estänyt Gripenbergiä toimimasta, vaan hän perusti vielä 1835 tyttökoulun Helsinkiin, joka jatkoi toimintaa vielä Gripenbergin kuoltuakin. 

Parikkalassa Sederholmien nuori perhe mitä todennäköisimmin seurusteli paikkakunnan toisen nuoren säätyläisperheen, kirkkoherra Anton Ulrik Rönnholmin perheen kanssa. Molempien perheiden päät olivat kiinnostuneet koulutuksesta - rovasti Rönnholm oli ennen Parikkalaan tuloaan ollut opettajana Viipurissa - ja molempien opetusfilosofia perustui valistusajatuksille ja modernille humanistiselle ihmiskuvalle. Perheiden äideillä oli siteitä Pietarin saksankielisiin seurapiireihin, joten he saattoivat tukea toisiaan kohtalon heitettyä heidät syrjäiseen Parikkalaan. Nuoret vaimot varmasti myös tukivat toisiaan silloin, kun lapset sairastelivat ja lasten kuolemasta aiheutui surua ja ahdistusta. Mahdollisesti iloisempiakin hetkiä vietettiin yhdessä, istuttiin iltaa, luettiin ääneen ja ehkä jopa tanssittiin ja musisoitiin nuoren ruustinnan myötäjäislahjaksi saaman piano forten äärellä. 

Erik Gabrielin lapset

Erik Gabriel Sederholm kuoli Rapattilassa 1834 ja tila jäi hänen leskelleen ja lapsilleen. Perheeseen oli syntynyt kymmenen lasta: Parikkalassa syntyivät Albert Constantin (1817), Karl Robert (1818-1903), Erika Emilia (1820-1820), Erik Ferdinand (1821-1822), Fredrika Anna (1823) ja Julia Antoinette (1824-1895). Rapattilassa syntyneeksi on kirjattu Dorothea Wilhelmina (1827), Agathon (1828-1879), Amalia Eleonora (1829-1921) ja Erik Gabriel (1833-1894). Isän kuoltua äiti meni vielä uusiin naimisiin maanmittari Carl August Sierckenin kanssa ja sai tämän kanssa tyttären Ida Sofian (1841-1913). Fredrika Lassenius kuoli Rapattilassa ja tila myytiin pois.  

Karl Robert Sederholm palveli Venäjän armeijaa muun muassa linnoitusupseerina Sevastopolissa ja Hersonissa. Hänet tunnetaan myös harrastuksistaan, joihin kuului uskonnonfilosfia, spiritualismi ja rakennustaiteen aatehistoria sekä pienoismallit. Ukrainassa Karl Robertin tavoin vaikutti myös tämän isän veli Karl Thedor Sederholm (1789-1867), joka erotettiin pappisvirastaan Harkovassa 1820 harhaoppisuuden vuoksi, mutta jatkoi uraansa opettajana ja kirjailijana Venäjällä. Uskonnollisfilosofiset pohdinnat ja spiritualismi todennäköisesti yhdistivät näitä kahta nimikaimaa.

Karl Robert Sederholm kotioloissaan. 
Museovirasto.

Julia Antoinette putkahtaa esille 1867, kun hän ilmestyy kotiopettajattareksi Sauvoon Karl August Krookin ja Elisabeth Collanin lapsille. Isäpuolen sukujuuret läheiseen Saloon sekä Julian syntymäpaikkakunnan Parikkalan rovasti Collanin ja Elisabeth Collanin sisaruussuhde varmaankin helpottivat työpaikan löytymistä. Rovasti Collan myös saatteli Julian Sauvoon Krookien Kärkkisten tilalle, jossa perhe tuolloin asui. Krookin perheen tyttären Augustan muistelmissa Julia Sederholm kuvataan ankarana opettajana, joka ei tuntenut kesäloman käsitettä ja jonka opetuskieli oli saksa. On mahdollista, että Julia oli toiminut opettajana Gripenbergien Helsingin tyttökoulussa sen viimeisimpinä toimintavuosina 1850-luvun alussa ja näin  jatkanut isänsä mahdollisesti aloittamaan yhteistyötä Gripenbergin kanssa. Krookeilta Julia siirtyi opettajaksi Helsingin saksalaiseen tyttökouluun jo ilmeisesti samana vuonna 1867. Julia kuoli naimattomana Helsingissä. 

Agathonin koulu-urasta ei juuri tiedetä, mutta hän ilmestyy vuoden 1868 tienoilla Hollolaan, jossa toimii lääkkeentekijänä (farmaseutti). Suvulla oli siteitä paikkakunnalle, sillä Voistion kartanoa Hollolassa asutti Agathonin isän veli Patrik Sederholm ja isän sisko oli aikoinaan avioitunut ruustinnaksi paikkakunnalle. Mahdollisesti Agathon opiskeli Saksassa, joten häntä ei löydy suomalaisesta ylioppilasmatrikkelista. 1866 Sederholmin kirjakauppa Helsingissä mainosti Agathon Sederholmin kirjoittamaa teosta "Universum. Grundrisse aus dem Buche des Lebens, der Natur, und der Welt". joka sisälsi ilmeisesti myös kirjoittajan muotokuvan. 

Amalia Eleonora avioitui ruotsalaisen majuri Daniel Emil Drangelin kanssa, joka omisti Mossebon säteritilan. 

Erik Gabiel, isänsä kaima, opiskeli metsänhoitajaksi Saksassa ja toimi metsähallinnon tehtävissä Suomessa. Tämän jälkeen hän isänsä tavoin suuntasi opettajaksi ja käänsi uskonnollis-filosofista venäläistä kirjallisuutta. 

Erik Gabriel Sederholm ja vaimo
Adamina Lovisa Rosén.
Lusto - Suomen metsämuseo.

* Skavronski asui Pietarissa ja eri puolilla Eurooppaa eikä hän tiettävästi koskaan käynyt lahjoitusmaallaan. Hänestä kerrotaan, että hän oli erikoinen hahmo, joka puhutteli kaikkia palvelijoitaan oppeeralaulajan äänellä ja oli kouluttanut palvelijansa vastaamaan samalla tapaa. 

** Sederholmia ei näy rippikirjoissa asumassa Porissa Gripenbergin talossa vuosina, jolloin koulu toimi Porissa. Jos hän oli Porissa, asui hän muualla. Hämeenlinnan kaupunkiseurakunnan rippikirjat eivät ole saatavilla niiltä vuosilta, kun Gripenbergin koulu toimi siellä. 

Lähteet: 

Parikkalan seurakunnan rippikirja 1818-1826, KA. 

Helsingfors Dagblad 19.8.1865, No. 191.

Hufvudstadsbladet 3.6.1869, No. 125. 

Suomalainen Wirallinen Lehti 14.5.1868, No. 58.

Wiborgs Nyheter 31.10.1902, No. 253. 

Aalto, Seppo, Granqvist, Juha-Matti, Gustafsson, Sofia: Linnoituskaupunki: Helsinki ja Viapori 1721-1808. Helsinki: Minerva-kustannus 2020. 

Hatakka, Sampsa: Aikalaiskuvauksia Viaporista, osa 7: Johan Gustaf Olander (viitattu 21.9.2021). 

Juvonen, Jaana: Parikkalan historia. Parikkala, 1996. 

Kalleinen, Kristiina: Steinheil, Fabian. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. studia Biographica 4. Helsinki: SKS, 1997- (viitattu 21.9.2021) .

Kotivuori, Yrjö: Jaensich, Niklas. Ylioppilasmatrikkeli. Verkkojulkaisu. 2005 (viitattu 21.9.2023).

Kotivuori, Yrjö: Sederholm, Erik Gabriel. Ylioppilasmatrikkeli. Verkkojulkaisu. 2005 (viitattu 21.9.2023).

Kotivuori, Yrjö: Sederholm, Karl Theodor.  Ylioppilasmatrikkeli. Verkkojulkaisu. 2005 (viitattu 21.9.2023).

Krook, Augusta: Mitt Helsingfors. Ungdomsminnen. Helsingfors: Söderströms 1950. 

Meurman, Otto-I.: Viipurin pitäjän historia III. Kartanot. 1985. 

Mäntylä, Ilkka ja Mäkelä-Alitalo, Anneli: Sederholm, Johan. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. studia Biographica 4. Helsinki: SKS, 1997- (viitattu 21.9.2021).  

Paaskoski, Jyrki: Vanhan Suomen lahjoitusmaat 1710-1826. Helsinki: SKS 1997. 

Seabag Montefiore, Simon: Romanovit 1613-1918. Helsinki: WSOY 2017. 

Teerijoki, Ilkka: Stjernvall, Gustaf Fredrik. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. studia Biographica 4. Helsinki: SKS, 1997- (viitattu 21.9.2021).

Vainio-Korhonen, Kirsi: Sofie Munsterhjelmin aika. Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa. Helsinki: SKS 2012.    .  

Wenellit opettajina

Etsiessäni tietoa Savonlinnan ensimmäisestä kirjakaupasta törmäsin neljään sisarukseen, jotka toimivat opettajina tyttökouluissa eri puolilla Suomea 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa: Ida, Vivia ja Angelika Wenell sekä heidän veljensä Klas Benjamin olivat Savonlinnan kirjakauppias Petter Wenellin lapsia. Perheeseen kuului myös isosisko Hanna Aleksandra (1844-1924), joka avioitui maanviljelijä ja kauppias Conrad (Kristian Konrad) Söderholmin  kanssa.

Petter Wenell oli sukutaustaltaan Kuopion Väänäsiä ja kuului Savon herännäisiin.* Hänen vaimonsa, edellä mainittujen lasten äiti, oli Alexandra Arppe. Vanhemmat oli vihitty kuuluisissa Espoon Histan kaksoishäissä ja Wenellin puhemiehenä (ikään kuin bestman, mutta rooli hiukan toinen) toimi herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen, jonka vieraana Wenell oli usein ollut ja jonka kanssa pohtinut uskonkäsityksiä. Wenellien koti oli herännäiskoti, jossa pidettiin seuroja. Toisaalta elämä ei ollut aivan tasaista, vaan sitä väritti isä-Wenellin alkoholinkäyttö. Petter Wenell toimi Säämingin seurakunnan lukkarina, kanttorina ja sunnuntaikoulun opettajana. Wenell oli komea, lauloi kauniilla tenoriäänellään ja oli haaveillut papin urasta.

Wenellien talo on kuvassa oikeassa yläkulmassa.
Kuva on 1860-1870 -lukujen taitteesta.
Riihisaari, Savonlinnan museo.

Perhe asui omistamassaan suuressa empiretyylisessä talossa Savonlinnan Olavintorin reunalla. (Täältä voit katsoa talon kuvia) Talossa oli 13 huonetta, 11 kaakeliuunia sekä erillinen pakaritupa. Pihalla oli myös suoja eläimiä varten. Wenellin kirjakauppa (boklåda) sijaitsi talon päädyssä, jonne oli erillinen sisäänkäynti Olavintorilta. Tuohon aikaan Olavintori oli kaupungin pääasiallisen torikaupan keskus rannan nykyisen kauppatorin sijaan, jonne torikauppa alkoi siirtyi 1890-luvulla. Kaupunkitalon lisäksi Wenell omisti maatilan Heikinpohjassa, josta saatiin elintarvikkeita ja tuloja. Petter Wenellin liiketoimet eivät  kuitenkaan sujuneet kovinkaan hyvin, vaan päätyi tekemään konkurssin 1872. Kirjakauppatoiminta oli siirtynyt jo vuonna 1858 Niklas Gulinille ja häneltä se siirtyi talon myötä 1877 maanmittari Otto Karl von Fieandtille, jonka tytär Ottilia Adolfina von Fieandt piti kirjakauppaa talossa. Tällöin kirjakauppa oli siirtynyt talon toiseen päätyyn. Myöhemmin talossa toimi postikonttori, vuodesta 1923 alkaen talo toimi kaupungintalona ja 1990-luvulta alkaen Oopperajuhlien toimistotalona.

Kun perheessä oli vasta esikoistytär, Alexandra Arppe perusti Savonlinnaan tyttökoulun. Koulu toimi muutamia vuosia, kunnes lakkasi vuoden 1850 tienoilla. Petter Wenell opetti tässä koulussa matematiikkaa ja kaunonkirjoitusta, kunnes sai vuonna 1850 kirjakauppaprivilegiot Savonlinnaan. Toisin sanoen Wenell sai yksinoikeuden perustaa kirjakaupan kaupunkiin. 

Ida Wenell Naisten ääni -lehdessä 1919

Ida Wenell 1846-1924

Mahdollisesti Ida kävi Savonlinnan tyttökoulua, kuten Angelika -sisko (Angelika on ainoa, jonka koulutaival tiedetään tarkasti). Vuonna 1880 hän toimi Helsingin suomalaisen tyttökolun virkaatekevänä johtajana. Vuodesta 1886 hän toimi saman koulun ensimmäisen luokan opettajana ja myöhemmin ranskan ja saksan opettajana sekä musiikinopettajana. Lisäksi hän antoi yksityisiä pianotunteja. 1887 hän liityi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäseneksi. 

Armas Järnefelt on muistelmissaan kertonut, että sai alkeisopetusta Ida Wenelliltä. Mahdollisesti Ida oli Järnefeltien kotiopettajana Kuopiossa. 

Ida Wenell oli kiinnostunut opetustyöstä ja kehitti sitä muun muassa Pedagogiska förening i Finland'in jäsenenä. Musiikkia hän harrasti Diletantföreningenin riveissä.

Suomalaisessa tyttökoulussa opettaessaan Ida Wenell otti asuintoverikseen Maikki Fribergin, josta sittemmin tuli kirjailija, tohtori ja suomalaisen naisasialiikkeen voimahahmo. Ida oli pidetty opettaja, mutta kärsi terveysongelmista. Asuinkumppanukset nauttivat etenkin Helsingin konserttitarjonnasta, vaikka ilmeisesti herännäiskodista tulleen Idan ja vapaamielisemmin asioita katsovan Maikin katsantokannoissa saattoi olla eroja. Maikki Friberg kuitenkin kuvasi Idaa tasaiseksi, avuliaaksi ja tyynen ystävälliseksi. Helsingissä Idan osoitteeksi on vuonna 1899 merkitty St. Robertsgatan.

Kesiään Ida Wenell vietti Karjalohjalla ja vetäytyi vuonna 1911 alkaneiksi eläkepäivikseen Turkuun, jossa hän ainakin vuoteen 1915 asti alussa asui osoitteessa Rauhankatu 17a. Ida Wenell kuoli vuonna 1924 pitkään sairastettuaan ja oltuaan kolme vuotta liikuntakyvytön ja sokea. 

Lähteet Ida Amalia Wenell: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsenet 1831-1892, Kansallisbiografia; Jorma Väänänen, Väänäs-Kallen kronikka. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 7, Helsinki 1985; Åbo adresskalender 1.1.1929; Naisten ääni 21.1.1928 No 1; Uusi Aura 6.9.1924 No 241; Martin Wegelius, Levnadsteckning av Karl Flodin. Svenska Litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1922; Naisten Ääni 1.11.1919 No 34; Åbo adresskalender 1.1.1915; Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland 1.1.1907 No 2-3; Uusi Suometar 4.4.1906 No 78; Kotimaa 5.4.1906 no 39; Louhi 8.8.1900 No 92; Adressbok och yrkeskalender för Helsingfors 1.1.1899; Suomen virallinen tilasto IX. Alamainen kertomus Suomenmaan alkeis-oppilaitosten tilasta ja toiminnasta lukuvuosina 1884–1887. Koulutoimen Ylihallituksen antama. Helsinki 1888, 19; Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland 1.1.1887 No 2; Uusi Suometar 25.8.1880 No 102.  

Vivia Wenell Suomen kuvalehdessä 1920

Vivia Elina Wenell 1850-1929

Vivia Wenell opiskeli kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarissa, josta hän valmistui 1878 ja nimitettiin Valkealan ylemmän tyttökansakoulun opettajaksi. Sieltä hän siirtyi 1883 kansakoulunopettajaksi Turkuun.  Opettajantyönsä ohella hän toimi muun muassa Turun kaupunkilähetyksen hyväntekijänä sekä raittiusseuran aktiivina. Turussa Vivia Wenell asui vuonna 1897 Humalistonkatu 8:ssa, josta mutti Puistokatu 7:ään, josta vuoteen 1915 mennessä muutti asumaan Ida -siskonsa luo Rauhankadulle. Vivia Wenell kuoli Turussa 1929. 

Lähteet Vivia Elina Wenell: Suomen kuvalehti 10.4.1920 No 15; Kansakoulun lehti: Kasvatusopillinen aikakauskirja kodille ja koululle 1900. 15.2.1900 No 5; Åbo adresskalender 1.1.1912; Åbo adresskalender 1.1.1897; Turun kaupunki-lähetys 15.10.1897 No 10; Sanomia Turusta 13.12.1883 No 193; Kansakoulun lehti: Kasvatusopillinen aikakauskirja kodille ja koululle 15.12.1883 No 8; Kansakoulu: Kasvatusopillinen sanomalehti 15.5.1878 No 10.  

Klas Benjamin Wenell (Vaheri) 1855-1911

Ylioppilaaksi Kuopiossa tultuaan Klas Benjamin toimi Savonlinnan reaalikoulun matematiikan ja fysiikan sijaisopettajana lokakuusta 1876. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1878 Helsingin yliopistossa (Keisarillinen Aleksanterin yliopisto). Tämän jälkeen vuonna 1881 hän toimi Lappeenrannan suomalaisessa lyseossa, oletettavasti sen johtajana tai vt. johtajana, mutta muutti pois paikkakunnalta jo seuraavana vuonna. Wenell oli vuonna 1883 perustamassa Tampereelle yksityistä alkeiskoulua, suomalaista tyttökoulua ja lyseota, jonka johtajana hän toimi. Kauaa ei Klas Benjamin Tampereella vaikuttanut, vaan lukuvuodeksi 1885 hän siirtyi sijaisopettajaksi Viipurin suomalaiseen lyseoon opettamaan historiaa, maantietoa ja suomen kieltä.  Taloudellinen katastrofi seurasi, sillä 1886 Klas Benjamin Wenell ilmoitti luovuttavansa kaiken omaisuutensa velkojilleen. Vuonna 1887 hänet nimitettiin Jyväskylän tyttökoulun maantiedon, luonnonhistorian ja historian opettajaksi. Opettajana hän oli innostava ja onnistunut. Opettajantyön ohella hän suomensi saksan kielestä Klara Mundt'in salanimellä Louise Mühlbach kirjoittaman novellin "Kuuriruhtinas ja vaaliruhtinas". Lisäksi hän luennoi kaupunginkirjastolla - kevään 1897 luento käsitteli Sokratesta - ja avusti Keski-Suomi -lehteä.

Klas Benjamin Wenell kuoli Jyväskylässä 1911. 

Lähteet Klas Benjamin Wenell:  Jorma Väänänen, Väänäs-Kallen kronikka. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 7, Helsinki 1985, Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899. Wenell, Klas Benjamin,  Tampereen yksityislyseo ; Keski-Suomi 24.1.1911 No 11; Aamulehti 12.12.1902 No 289; Suomalainen 5.4.1897 No 39; Tampereen Sanomat 21.08.1883 No 97; Ilmarinen 17.3.1883 No 32;  Suomalainen Wirallinen Lehti 30.4.1886 No 98; Keski-Suomi 27.12.1890 No 151; Tidskrift utgiven av Pegagogiska Föreningen i Finland 1.1.1885 No 3Suomalainen Wirallinen Lehti  14.8.1882 No 186;Uusi Suometar 12.7.1881 No 156; Tidskrift utgiven av Pegagogiska Föreningen i Finland  1.1.1879 No 5; Förtecknin öfver embets- och tjänstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitet i Finland 1.1.1875.

Angelika Wenell Naisten ääni lehdessä 1917

Angelika Wenell 1857-1940

Savonlinnan tyttökoulun (jota tässä vaiheessa ei enää pitänyt hänen äitinsä) käytyään Angelika Wenell toimi vuodet 1874-1877 kotiopettajattarena Savonlinnassa kunnes siirtyi Savonlinnan valmistavan koulun opettajaksi vuosiksi  1877-1879. Tämän jälkeen hän muutti Helsinkiin, jossa hän työskenteli apuopettajana yksityisessä suomalaisessa tyttökoulussa. Samalla Angelika Wenell suoritti tutkinnon saksan kielessä Helsingin ruotsalaisessa tyttökoulussa sen opettajaluokalla. Tutkinnon saatuaan hän muutti vuonna 1881 Ouluun, josta hän oli saanut työpaikan yksityisen suomalaisen tyttökoulun saksan kielen opettajana. Saksan kielen ohella hän opetti käsitöitä. Parin vuoden kuluttua Angelika Wenellistä tuli koulun väliaikainen johtaja suoritettuaan kasvatusopin tutkinoon, jonka jälkeen vuonna 1887 johtajanpesti vakinaistettiin. Tässä vaiheessa koulusta oli tullut valtion tyttökoulu. 

Opettajana Angelika Wenelliä näyttää johdattaneen herännäisyys ja siitä kumpuava uskonnollisuus. Tämä johti toisinaan jopa jossain määrin ankariin näkemyksiin siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Hän muun muassa keväällä 1897 kieltäytyi vastaanottamasta koulunsa oppilaille tarjottuja vapaalippuja Topeliuksen näytelmään Regina von Emmeritz. 

Kun Angelika Wenell tuli Ouluun, oli tyttökoulu ollut toiminnassa vasta muutamia vuosia eikä opettajallakaan ollut kovin monivuotista kokemusta opetustyöstä eikä lainkaan koulun johtamisesta. Hänen aikanaan koulu joutui muuttamaan toimitilojaan useaan kertaan. Wenell eläköityi johtajantoimestaan 1922 ollessaan 65-vuotias. Eläkevuosinaan hän asui Oulussa osoitteesa Koulukatu 37.

Opettajantoimensa ohella Angelika Wenell toimi aktiivisesti oululaisissa yhdistyksissä kuten Vankeusyhdistyksen haaraosaston johtokunnassa, Kymmenpenniyhdistyksessä ja Konkordiayhdistyksessä eli Suomalaisessa Konkordia liitossa toimien sen haaraosaston puheenjohtajana. Angelika Wenelliä kuvailtiin vakaaksi ja arvokkaaksi. Opetustyössään hän korosti kristillisiä arvoja. 

Kesäisin ja loma-aikoina Angelika Wenell matkusteli Saksassa ja Sveitsissä. Nuorena opettajana kesät kuluivat myös Helsingissä, jossa Angelika Wenell saattoi seurustella Ida -siskonsa ja tämän toverien kanssa. Myöhemmin hän vietti kesiään omistamallaan huvilalla Haukiputaalla, jossa hän kuoli elokuussa 1940.

Lähteet Angelika Gustava Wenell: Kaiku 8.3.1940 No 56; Kaleva 30.10.1937 No 249; Liitto 30.10.1937 No 249; Oulun osoitekalenteri 1.1.1933; Kaiku 30.10.1927 No 251; Naisten ääni 8.12.1917 No 36; Suomen Nainen 1.11.1917 No 21; Uleåborgsbladet 27.3.1897 No 24; Suomen virallinen tilasto IX. Alamainen kertomus Suomenmaan alkeis-oppilaitosten tilasta ja toiminnasta lukuvuosina 1884–1887. Koulutoimen Ylihallituksen antama. Helsinki 1888, 45; Oulun lehti 15.6.1887 No 47. 

* Savonlinnan kaupunkihistorian kirjoittaja Mikko Saarenheimo esittää, että Wenellin isä olisi Kuopion kirjakauppias Pietari (Petter) Väänänen. Isä ei myöskään ole kuopiolainen herännäisrunoilija Pietari Väänänen, vaan isä on kolmas täysnimikaima Kuopiosta. 

(Päivitys 4.11.2022: korjattu kirjoitusvirheitä ja selkeytetty lauserakennetta.)

Lähteet:

Petter Wenell: Vartija 1.11.1920, No 11–12; Kotimaa 12.5.1936 No 36; Savonmaa 23.12.1937 No 144

Maija Hirvonen, Väänänen, Pietari (1764–1864), kansanrunoilija, valtiopäiväedustaja, herastuomari. Suomen kansallisbiografia 10. Matti Klinge et al. (toim.), Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007, 774–775.

Ilkka Huhta, Väänänen, Pietari Joosef (1781–1846), kirjakauppias, herännäismaallikko. Suomen kansallisbiografia 10. Matti Klinge et al. (toim.), Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007, 775–776.

Toini Kurimo ja Kirsti Kukkonen, Vanhan kaupungintalon tarina. Nälkälinnanmäki-Seura ry. chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://etelasavonmuseot.fi/wp-content/uploads/2020/12/Vanhan_kaupungintalon_tarina.pdf (sivulla  

Mikko Saarenheimo, Savonlinnan kaupunki 1812–1875. Savonlinnan kaupungin historia II. 1963.