Viime yönä oli mediaan ilmestynyt tieto, että Fiskars ostaa mm. brittiläisen perinteikkään posliinivalmistaja Wedgwoodin. Täältä voi lukea lisää (BBC:n uutiset).
Josiah Wedgwood perusti vuonna 1759 nimeään kantavan posliinitehtaan Staffordshireen. Wedgwoodin nettisivuilla on historiakatsaus. Pian Wedgwoodista tuli muodikas posliinibrandi, joka oli erityisen suosittu etenkin nousevan porvariston parissa. Suosimalla Wedgwoodin astioita aiemmin muodikkaiden Meissen- tai Sèvres-posliinien sijaan porvaristo tai keskiluokka saattoi erottautua aatelistosta, joka oli suosinut rokokooaikana muodikkaita saksalaisia ja ranskalaisia posliinivalmistajia. Wedgwoodin posliiniesineistä sanottiin, että ne olivat kalliimpia kuin monet vastaavat tuotteet, mutta toisaalta niiden muotoilu oli käytännöllisempää kuin yksityiskohtia tulvivien rokokooposliinivalmistajien tuotteiden. Lisäksi Wedgwood otti käyttöön ensimmäisenä valmistajana uusia valmistusmenetelmiä, jotka tekivät hänen tuotteistaan uudenlaisia ja erittäin muodikkaita. Wedgwoodin jakeluketju osaltaan levitti tuotteita tehokkaasti ympäri Eurooppaa ja esimerkiksi Pietariin perustettiin oma myymälä.
Wedgwood. Teekuppi ja -vati v. 1805-1815. (c) The Trustees of the British Museum |
Kuten ehkä jotkut blogin lukijat tietävät, olen viime vuodet puuhastellut Hackman-aineiston parissa. Johan Friedrich Hackman perusti liikekumppaninsa Johan Sigfrid Ignatiuksen kanssa Ignatius & Hackman -kauppahuoneen vuonna 1790 Viipuriin. Vuodesta 1807 kauppahuonetta, joka vuonna 1816 muutti nimensä Hackman & CO:ksi johti J. F. Hackmanin leski Marie Hackman ja sittemmin hänen poikansa ja pojanpoikansa. Firma säilyi suurelta osin suvun hallussa vuoteen 2004, jolloin se myytiin italialaiselle sijoitusyhtiölle Ali s.P.a:lle. Alkuvuosina Hackman teki puutavarakauppaa, mutta jo melko varhaisessa vaiheessa se osti Viipurin läheltä Nurmen hienotaetehtaan. Myöhemmin tehtaan tuotantoa siirtyi Sorsakoskelle (jossa Marie Hackmanin äidinisällä Anton Havemanilla oli ollut puutavarabisneksiä jo 1700-luvun alkupuolella). Leppävirran Sorsakoskella valmistetaan yhä edelleen Hackman-brandiin kuuluvia teräsastioita. Sorsakoskella sijaitsee myös Oy Metos Ab, joka on edelleen Ali s.P.a:n omistuksessa ja joka valmistaa suurkeittiölaitteita. Vuosien myötä Hackmanin haltuun päätyivät myös sellaiset kuluttajabrandit kuin kotimaiset Arabia ja Iittala ja ruotsalaiset Gustafsberg (perustettu 1825) ja Röstrand (perustettu 1726).Fiskars osti vuonna 2007 Hackmanin tavaramerkin ja kattaustuotteet, jotka olivat yrityskaupoilla päätyneet yrityksen johdon ja sijoittajien haltuun. Hackman.fi -sivuilta voi lukea lisää.
Mikä tästä uusimmasta yrityskaupasta sitten tekee niin mielenkiintoisen? 1700-luvulla perustetut, tuolloin uudenaikaiset pohjois- ja luoteiseurooppalaiset posliinivalmistajat ovat nyt päätyneet yhteen. Marie Hackman 1800-luvun alkuvuosina tilasi Britanniasta palaavien laivojen mukana posliiniastiaston "parasta Queen's Ware" posliinia, Wedgwoodin tehtaasta totta kai. Hän varmasti pakahtuisi ylpeydestä, kun hänen oma nimensä nyt liittyy Wedgwoodin muodikkaaseen nimeen.
Helsingfors Dagblad 307.1875, no 204. |
Tänään jos koskaan on syytä nauttia iltapäivätee Wedgwoodin posliinikupista ja sekoittaa sokeri joukkoon Hackmanin valmistamalla pikkulusikalla. Jotkut brandit kestävät ja säilyttävät arvonsa 1700-luvulta tähän päivään.
Pahoittelen, jos joku tulkitsi tämän mainonnaksi. Blogitekstin taustalla ei ole maksettua mainontaa.
(Muokattu otsikon kirjoitusvirhe.)
(Muokattu otsikon kirjoitusvirhe.)
Wedgwoodista lisää Wedgwood Museum; Brian Dolan, Wedgwood. The First Tycoon. Penguin Books, London 2004; Brian Dolan, Josiah Wedgwood: Entrepreneur to the Enlightenment. HarperCollins Ltd 2004; Maxine Berg, Luxury and Pleasure in Eighteenth-Century Britain. Oxford University Press 2005; Robin Holt & Andrew Popp, Emotion, succession, and the family firm: Josiah Wedgwood & Sons. Business History, Sept. 2013, Vol. 55, Iss. 6, pp. 892-909.