Simpelejärvestä Laatokkaan laskevan Hiitolanjoessa elää Suomen ainoa alkuperäinen järvilohikanta. Kaloja voi seurata WWF:n kalakamerasta, joka on osa joen ennallistamiseksi tehtyä työtä. Tämä 53 kilometriä pitkä joki ja sen kalastusmahdollisuudet ovat puhuttaneet jo 1800-luvulla, kun jokea oltiin padottu jokeen pystytettyjen vesisahojen tarpeisiin. Kuitenkin vasta nyt padot on päätetty purkaa - tähän asti ne ovat joko olleet tarpeellisia teollisuuden vuoksi tai sitten yhteistä tahtotilaa ja rahaa purkamiseksi ei ole löytynyt.
 |
| Hiitolanjoen silta. Museovirasto, 1930-luku. |
Törmäsin äskettäin muita aineistoja arkistossa etsiessäni Parikkalan seurakunnan mikrofilmattuihin pitäjäkokouspöytäkirjoihin. Heinäkuun kolmantena päivänä vuonna 1859 pitäjänkokouksen miehet olivat kerääntyneet sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoon keskustelemaan pitäjän asioista. Ennen kuntauudistusta vuonna 1865 papin johtamat pitäjänkokoukset olivat paikka, joissa yhteisistä asioista keskusteltiin ja päätettiin. Tällä kertaa rovasti Anton Ulrik Rönnholm oli estynyt osallistumasta ja hänen poikansa Karl Filip Rönnholm toimi kokouksen puheenjohtajana ja sihteerinä. Hän kirjoitti kauniilla käsialallaan ja poikkeuksellisen hyvällä ja selvällä suomen kielellä pöytäkirjan, joka paljastaa pitäjän miesten ajatuksia Hiitolanjoen tilanteesta.
Keskustelu lähti liikkeelle Karl Filip Rönnholmin isältään tuomista terveisistä. Rovasti Rönnholm oli huolissaan, että "mieletöin kalan pyytäminen yhteisissä kala vesissä syntyy, hänen luulten, samasta syystä, kuin metsän hukkaaminen yhteisen maan aikana, nimittäin siitä, että kukin koettelee - ken waan ennen kerkeä - ottaa toisen edellä pois kaikki, mingän hän waan woipi saada, oli sitten kala eli kalan maima [poikanen/mäti]." Rönnholm oli seurannut aikakauden kuumaa puheenaihetta metsän haaskaamisesta ja katsoi, että samasta syystä myös kalakanta oli uhattuna: kun kalavedet tai metsät olivat yhteiset, ei kukaan piitannut siitä, riittikö maan antimia toisille ja jäikö sitä kasvamaan tulevaisuutta varten. Simpelejärven laskeminen oli myös osaltaan vähentänyt kalansaaliita, kun kalojen kudulle otolliset matalat ja ruovikkoiset rantavedet olivat vähentyneet. Rönnholm ehdotti, että yhteiset vedet jaettaisiin ja jokainen saisi pyytää omilla vesillään. Pitäjäläisille tämä ei sopinut. Sen sijaan he ehdottivat, että kutuaikaan tapahtuvat nuotanveto kiellettäisi kaikilla pitäjän isommilla järvillä ja kiellon rikkojille määrättäisi sakko. Lisäksi jokien ja salmien patoaminen kiellettäisiin.
Änkilän, Kivijärven, Koitsanlahden, Lamminkylän ja Poutalan kyläläiset valittivat erityisesti heidän puolellaan Simpelejärveä kalan määrän vähentyneen huomattavasti. He tiesivät tähän syynkin: "Kokkolanjoki [eli Hiitolanjoki], jota myöten kaikenlainen kala Laatokasta wois nousta ja ennen myöskin nousi Parikkalaan, niin tarkkaan useammassa kohdassa Hiitolan pitäjässä, niinkuin Asilan [epäselvä] Siision myllyllä ja Laatokan suussa Asilan ja Sawisaaren wälillä on salpoitettu, että pienenkään kalanmaima pääse nousemaan, tahtoivat pitäjän miehet tämän kautta nöyrimmästi anoa, että Herra Kywernyöri läänissä hywäntahtoisesti ottais tämän asian huoleksensa, että ja welwoittaisi asianomaiset ruununpalwelijat tarkkaan peräänkatsomaan että tällaiset laittomat salpaukset häwitettäisi ja niitten omistajat saatettaisi lailliseen edeswastuuseen."
Pitäjäläisten tahtotila oli selvä jo vuonna 1856: kalan pitäisi päästä nousemaan Simpelejärveen. Ensi kesänä, kun pitäjäkokouksesta on kulunut 165 vuotta, kalat toivottavasti nousevat jokea pitkin.
 |
| Asilankoski Hiitolanjoessa, 1930-luku. Museovirasto. |
Monivuotisten Hackman-tutkimusteni perusteella muistin, että Hackmanilla oli saha Hiitolassa. Kun katsoin asiaa tarkemmin, kävi ilmi että Hiitolan sahasta ryhdyttiin keskustelemaan Hackmanin kirjeenvaihdossa vuonna 1794. Tällöin Hackman selitti liikekumppanilleen Pietarissa, mitä saha vuoden aikana tuottaisi ja miten sahatavara kuljetettaisi lotjilla Hiitolasta Laatokan kautta Viipuriin, Uuraaseen ja Kronstadtiin. Lastaaminen tapahtuisi "Hiitolan kirkonpuolella lähellä Käkisalmea". Suuri osa puutavarasta kuljetettiin talvella jäätietä pitkin hevosten vetämissä reissä.
 |
| Saha ja työväen asuinrakennukset Hiitolassa, 1900-luvun alku, Etelä-Karjalan museot. |
Hackman ei ollut ainoa Hiitolassa puutavaraa sahauttanut viipurilaiskauppias. Saha saatettiin omistaa yhdessä - tarkkoja tietoja Hiitolan sahasta ei ole - ja siellä sahattiin vuonna 1794 Hackmanin lisäksi ainakin Jaenischin kauppiasveljesten ja Sesemanin lautoja. Samana vuonna Hackman suunnitteli lautojen myymistä Amsterdamiin, joten laudat tuli sahata valmiiksi hollantilaisten suosiman pituuden, joka oli 12 jalkaa, mukaan.
 |
| Lohisaalis Laatokalla, 1920-luku, Museovirasto. |
Näin teollisen vallankumouksen käyntiin sysäämä hollantilainen - ja englantilainen, joka oli toinen tärkeä puutavaran ostajamaa - kysyntä laittoi käyntiin konkreettisen elinympäristön muutoksen, joka heijastui parikkalalaisten talonpoikien perinteisiin elinkeinoihin kuten kalastukseen ja luonnonvarojen hyödyntämiseen. Samalla maaseudun asukkaat kokivat myös vähemmän käsin kosketeltavan ja silmin nähtävän muutoksen elintavoissaan. Talonpojat saivat tuloja ja vaurastuivat kuljettamalla sahatavaraa ja myymällä puuta metsistä. Rahapalkka mahdollisti entisen luonnonvarojen hyödyntämiselle perustuvan omavaraisen elintavan väistymisen. Vaikka Parikkalaan ei vielä tuolloin ollut noussut teollisuutta, näkyi maailman teollistuminen paikallistasolla elinkeinojen ja elintapojen sekä luontoympäristön muutoksena.
 |
| Kalaa kuivataan seinällä Hiitolassa, 1900-luvun alku, Museovirasto. |
Lähteet ja kirjallisuutta:
Kansallisarkisto, Mikkelin toimipiste, Parikkalan seurakunnan arkisto, Mikrofilmi TK 2127, 3.7.1856, § 3.
ELKA, Hackman & Co, Kirjekopiot.
Jaana Juvonen, Parikkalan historia. Parikkala 1996.
Markku Kuisma, Metsäteollisuuden maa. Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620--1920. 2. painos. SKS Helsinki 2006 (1. painos 1993).
Örnulf Tigersted, Kauppahuone Hackman Erään vanhan Wiipurin kauppiassuvun vaiheet 1790--1879. I osa. Otava Helsinki 1940.
Hackmanin saha Hiitolassa. Siisiönmäen eli Hiitolan saha.
Parikkalan talonpoikien valitus kalastuksesta.
