Kasvimaailman uutuuksia

Näin keväällä puutarhaan on kiva tehdä uusia hankintoja. Puutarhaliikkeessä sitä helposti sortuu ylettömyyksiin ja hankkii enemmän taimia kuin kukkamaalle tai hyötykasvimaalle mahtuu. Tämä ei ole mitenkään uusi ilmiö. Uudet kasvilajikkeet ja siemenluettelot veivät mukanaan jo 1800-luvulla. Olen tutkinut erään tuon ajan innokkaan puutarhaharrastajan tilauslistoja. 

Kesän 2014 satoa. (c) Ulla Ijäs

1700-luvun muotikasveja olivat narsissit, anemonet, neilikat ja leukoijat sekä tulppaanit. 1800-luvun uutuuksia olivat rhododendronit, amerikkalaiset havupuut, verenpisarat ja daaliat sekä kiinalaiset krysanteemit, pionit ja kameliat. Vuosisadan puolivälissä Japanista saatiin iiriksiä ja vaahteroita. Muotikasveja olivat myös petuniat, verbenat ja tohvelikukat. Näistä moni nähtiin myös tutkimassani puutarhassa, kuten esimerkiksi vuonna 1792 Eurooppaan tullut australialainen pelargonilajike pelargonium australe – muscat sekä itäaasialaista alkuperää olevat keikarinkukat.

Hyötykasvitarhassa kasvatettiin vihreitä valkoisia pitkiä kurkkuja, keltaista keräsalaattia, punajuurista porkkanaa, hollantilaista parsaa, punaista ja valkoista pyöreää retiisiä,kukka- ja hollantilaista kaalia, ”italialaista Brocolia”, keltaista Savojin kaalia ja ”höyhenkaalia”, ”röyhelöistä ruskeaa kaalia”, hollantilaisia porkkanoita, sokeri-, kaura- ja mustarjuurita, määriläisiä lanttuja ja forellisalaattia. 

Hedelmä- ja marjapensaista tunnettiin herukat, kirsikat, päärynät, luumut, omenat. Näiden lisäksi kasvatettiin myös ananaksia ja vaikkapa samppanjarypäleköynnöksiä. 

Tutkimaani puutarhaan kasvit tilattiin Saksasta. Esimerkiksi berliiniläinen kauppapuutarhuri Friedrich Ohm ja lyypekkiläiset Steltzner & Schmaltz sekä Carl Grösser olivat kasvitoimittajia, joiden luetteloista uutuuskasveja tilattiin 1800-luvun alussa. Vanhoista lehdistä ja osoitekalentereista käy ilmi, että Ohmin kauppapuutarha sijaitsi osoitteessa Köpenicker Strasse 70. Siellä toimii nykyään hänen nimeään kantava yökerho. Tuskinpa klubbailijat osaavat yhdistää yökerhon nimeä 1800-luvun alun puutarhuriin. 

Tutkimani puutarha sijaitsi Viipurissa. Kasvitilaukset paljastavat, että moni sellainen kasvi, jonka on luultu ensimmäisen kerran kasvaneen vaikkapa Fagervikin tai muun läntisemmän Suomen kartanopuutarhoissa, on hyvinkin saattanut löytyä aiemmin Viipurin lähiseutujen puutarhoista. Aihetta ei ole juurikaan tutkittu ja esimerkiksi puutarhuri Pentti Alangon artikkeli "Venäjän vallan aikaisesta puutarhakasvillisuudesta" (Hortus Fennicus) käsittelee pääasiassa 1800-luvun loppupuolta ja läntistä Suomea sekä perustuu aiempaan tutkimukseen arkistotutkimuksen sijaan. Artikkelissaan Alanko antaa ymmärtää, että esimerkiksi nykyään tavallinen pensasruusu, kurtturuusu Rosa rugosa olisi ensimmäistä kertaa istutettu Haminan lähelle Summan kartanon puutarhaan, jonne ruusu olisi hankittu pietarilaisesta kasvitarhasta. Tämä saattaa olla hyvinkin mahdollista, mutta yhtä mahdollista on myös se, että ruusu oli saatu viipurilaisilta tuttavilta, joiden puutarhoissa erilaiset saksasta tilatut ruusut olivat kukkineet jo paljon aiemmin. Tutkimusaineistossani yksi ensimmäisistä ruusumaininnoista on vuodelta 1804, jolloin Lyypekistä tilattiin ”erivärisiä ruusuja”,  jotka pyydettiin tällä kertaa toimittamaan Summan kartanon omistajien kautta Viipuriin. Samassa tilauksessa oli myös kirjopikarililjojen, narsissien, tasettien ja krookusten sipuleita, esikkoja, liljoja, lootuksia, orvokkeja, bataatteja ja palsternakkoja, vain muutamia mainitakseni. 

Historiallisista hyötykasveista kiinnostuneet voivat käydä lukemassa aiheesta lisää täällä. (saksaksi) 
Täältä voi käydä lukemassa digitoitua puutarhakirjallisuutta ja kasviluetteloita aina 1600-luvulta alkaen. Vaikka sivu on saksaksi, löytyy sieltä myös muilla kielillä julkaistua kirjallisuutta. 

Lähteet: Hackman & Co:n arkisto, ELKA; Maunu Häyrynen et al. (Toim.), Hortus Fennicus – Suomen puutarhataide. Viherympäristöliitto & Suomen puutarhataiteen seura, Helsinki 2001; Elliott, Brent, Floora. Puutarhakasvien historiaa. (Suom. Marketta Klinge) The Royal Horticultural Society. Schildts, Helsinki 2005; Kukkien lumoa. Turun museokeskus 2014.

Olut

Tämäkin postaus löysi innoituksensa oluesta. Lukijan ei sovi päätellä, että joisin poikkeuksellisen paljon olutta.

Viime vuosina mediassa on ollut esillä Ahvenanmaalta Föglön läheltä 1800-luvun alussa uponneesta kaljaasista nostettu samppanja ja olut. Samppanjaa on tituleerattu "maailman vanhimmaksi" ja pari kuukautta sitten ahvenanmaalainen panimo onnistui tuottamaan hylkyoluen kopion. Helsingin Sanomien artikkelin (HS 13.6.2014) mukaan olutlastin oluet olivat vuosien 1842-1846 väliltä. Asiantutijat arvioivat, että kyseessä oli belgialaistyyppinen villihiivaolut. Mediassa on väläytelty, että lasti olisi ollut matkalla Pietariin keisarillisen hovin käyttöön.

Anthony Cross kirjoittaa teoksessaan By the Banks of the Neva (Cambridge University Press 1997) seuraavasti:
"Coal and beer came from Britain as useful ballast for British ships."

Eli olutta kuljetettiin laivojen painolastina. Toisin sanoen kun alus purjehti Euroopan satamista Pietariin hakemaan vaikkapa puutavaraa, tervaa tai turkiksia, oli sen lastina jotain bulkkitavaraa, josta saatiin parempi hinta Pietarissa kuin kotiseuduilla. Painolastina saattoi olla suolaa, hiiliä tai olutta, mutta esimerkiksi Kiinasta tulevien aluksien painolastina toimivat posliiniesineet (ns. kraak-posliini).

Toisaalta Venäjällä - tai jopa köyhässä Suomessa - ulkomaiset oluet olivat mahdollisia juomia varakkaiden kaupunkilaisten pöydissä jo 1700-luvun lopulla. 1600-luvun tutkijat varmaan osaisivat kertoa tuon ajan tilanteesta, mutta uskoisin ulkomaisia oluita maistellun jossain määrin jo tuolloin. Esimerkiksi tutkimani Hackmanin kauppiasperhe tuotti omaan käyttöönsä jatkuvasti Englannista erilaisia oluita, yleensä ale- ja portertyyppisiä. Samoin oli samppanjan laita. Veuve Cliquot -samppanjaa tilattiin suoraan Ranskasta, mutta samaan aikaan kun Ahvenanmaan kaljaasi upposi eli 1840-luvulla "Cliquot-lesken" samppanjaa sai ostaa jo viipurilaisistakin kaupoista.

Sanan Saattaja Wiipurista nr 41, 10.10.1840

Ehkä kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää eikä kaikki menneisyyden aineellinen perintö liity kuninkaisiin, keisareihin ja hoveihin. Toisaalta on ilahduttavaa havaita, että kallioista Suomenniemeä asuttaneiden ihmisten menneisyys ei ole niin synkkä ja myrskyinen kuin on luultu tai haluttu uskotella. Joillakin on ainakin joskus ollut varaa ja mahdollisuus nauttia ulkomaisia oluita jopa ennen 1990-luvun ulkomaisten oluiden buumia.