Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
"Garden is my lover" 18th century and early 19th century Finnish women as garden owners and users
My PhD thesis Talo, kartano, puutarha. Kauppahuoneen omistaja
Marie Hackman ja hänen kulutusvalintansa varhaismoderinssa
Viipurissa focused on consumption choices of a merchant
widow named Marie Hackman (1776–1865). She was the
mistress of a country house called Herttuala, near Vyborg (sw.
Viborg). Herttuala’s garden was an important, if not the most
important, place of consumption for Marie. ‘Garden is my lover’,
she described it when ordering plants from Germany.
Archival sources of my study consist of letters and account books
provided by the archives of Hackman & Co, Hackman family
and Monrepos manor. The source material demonstrated the importance
of gardens for conspicuous consumption (‘showing off’)
and socializing. Lifestyle of the Vyborg elite emulated the lifestyle
of St. Petersburg, Baltic and northern German bourgeoisie or genteel
people.
Gender and gardens
One of my interests are gendered gardens. In Vyborg, most of the
manorial estates were situated quite close to the town. Hence, women
and children often spent the whole summer in the countryside
while men worked in town and sporadically visited the country
estates. This resembles suburban villa lifestyle, which was known in
London and Hamburg at the time, described by Jon Stobart (2016,
pp. 89–102) and Michael North (2008, pp. 77–92) in their studies.
Magazines or plants and seed catalogues were ordered from Germany
and information was exchanged while visiting friends or public
gardens in St. Petersburg. Hence, both men and women knew
about the latest garden fashion and took part in both designing of
the gardens and the actual gardening, at least by giving orders and
monitoring the paid workforce (Vainio-Korhonen 2011, p.).
The gardens of Vyborg were fashionably styled, ambitiously built
and cared-for places. The owners of the gardens, both men and women,
put a lot of effort into these gardens, which were places for socializing
and status manifestation. Michael North (2008, p. 94) has
described how the elite of the North-German cities enjoyed the informal
and sociable lifestyle of the country houses. Informality and
sociability were the key features of the Vyborg country houses, too.
Based on letters and diary entries, it seems that especially women
were enthusiastic users of the gardens. This has to be linked to
women’s responsibilities; they prepared food for their family and
other household members. Also women were important figures in
social life and the garden was one of the informal arenas where they
could act.
Hence, if we want to study gender, garden and garden history, we
should look beyond the architectural structures or building processes
and focus instead on the daily use of the garden space.
References
Davidoff, L. and Hall, C., 1987. Family Fortunes: Men and
Women of the English Middle Class, 1780–1850.
London: Hutchinson.
Ijäs, U., 2015. Talo, kartano, puutarha. Kauppahuoneen omistaja
Marie Hackman ja hänen kulutusvalintasa varhaismodernissa
Viipurissa. Turun yliopiston julkaisuja C 402.
Turun yliopisto.
North, M., 2008. Material Delight and the Joy of Living: Cultural
Consumption in the Age of Enlightenment in Germany.
Transl. Pamela Selwyn. Aldershot: Ashgate.
Stobart, J., 2016. ‘So agreeable and suitable place: The character,
use and provisioning of a late eighteenth-century suburban
villa. Journal for Eighteenth-Century Studies, Vol. 39,
Iss. 1, pp. 89–102.
Vainio-Korhonen, K., 2011. Sophie Creutz och hennes tid. Adelsliv
i 1700-talets Finland. Helsingfors/ Stockholm Svenska
Litteratursällskapet / Atlantis.
Published in: Bulletin för trädgårdshistoriska forskning 29/2016 ISSN 1652-2362
http://www.gardenhistoryforum.org/
maanantai 4. heinäkuuta 2016
Puutarhahistoriaa Malmgårdissa
Sain mahdollisuuden vierailla historiantutkijakollegoiden kanssa Malmgårdin kartanossa, Pernajassa, jossa kreivi Creutz ystävällisesti otti meidät vastaan ja saimme astella punaista mattoa linnamaiseen päärakennukseen. Janne Koskinen on blogissaan kertonut linnasta ja suvun historiasta, joten en nyt paneudu siihen enempää.
Puutarhahistoriasta kiinnostuneena mielenkiintoni heräsi, kun kreivi näytti Carl von Linnén teoksen latinankielistä ensipainosta (josta on kuva Koskisen blogissa). Sen oli omistanut Jan Adolf Creutz 1755-1804). Kirsi Vainio-Korhonen kertoo teoksessaan Sophie Creutzin aika. Aateliselämää 1700-luvun Suomessa Jan Adolf Creutzin siskon tarinan. Nykyisen kreivin mukaan juuri Sophie oli kirjoittanut veljensä kirjaan sen ostopaikan ja hinnan. Kirjan hinnalla olisi ostoajankohtaan saanut hankittua hevosen.
Jan Adolf Creutz syntyi vuonna 1755 perheen kolmanneksi lapseksi. Isosisko Helena Sophie oli tuolloin kolmevuotias ja Carl Fredrik -veli vain vuoden vanha. Eva Christina syntyi vuonna 1757 ja vauvana kuollut Anna Lovisa vuonna 1761. Lapset saivat todennäköisesti hyvin samantapaisen koulutuksen ja esimerkiksi Jan Adolfin ja Sophien käsialat ovat miltei identtiset. Sisarukset jakoivat myös mielenkiinnon puutarhanhoitoa kohtaan, kertoo Kirsi Vainio-Korhonen teoksessaan Sophie Creutzin aika. Malmgårdin vanhassa kirjastossa saimme kuulla, että kirjaston puutarhanhoitoa ja kasvinjalostusta koskevat kirjat ovat Jan Adolf Creutzin peruja.
Jan Adolf (myös Jean Adolf tai Johan Adolf) Creutzista en onnistunut löytämään paljoakaan tietoa. Creutzeista kyllä löytyy lukuisia henkilöhistorioita esimerkiksi Kansallisbiografiasta, mutta Jan Adolf ei ilmeisesti kuulu suvun maineikkaimpiin. Suuressa ja lukuisia merkkihenkilöitä kasvattaneessa suvussa näinkin voi käydä - puutarhaa ja kasvinviljelyä harrastanut kapteeni ei ehkä kykene kilpailemaan vaikkapa "varakuninkaan" tai maaherran kanssa jälkipolvien huomiosta. Jan Adolf kuoli vuonna 1804 jonkinlaiseen kohtaukseen ja on haudattuna Willmaninen hautaan Pernajan kirkkoon. Tuolloin hän oli sotilasarvoltaan kapteeni. (Sukutukimusseuran Hiski-tietokannan mukaan). Ilmeisesti hän oli naimaton, mutta miksi hänet olisi haudattu Willmaninen hautaan, jää arvoitukseksi.
Olisikin mielenkiintoista päästä lukemaan puutarhaharrastaja Jan Adolf Creutzin huolellisia muistiinpanoja ja verrata tämän herrasmiehen puutarhaharrastusta vaikkapa toisen tuon ajan puutarhaentusiastin, Monrepos'n kartanon paroni Nicolayn harrastuneisuuteen puutarhanhoidon saralla. Jan Adolf Creutz jää toistaiseksi tuntemattomaksi puutarhainnoituksen saaneeksi herrasmieheksi, kuten niin monet muutkin hänen kaltaisensa. Historiantutkimus näyttää olevan kiinnostunut miehestä, mikäli hän on julkaissut jotain poliittista tai uskonnollista tai "sotinut tai saarnannut". Myös kulttuurielämän riennot saattavat jäädä historiankirjoihin, mutta puutarhaharrastusta ei näköjään ole luettu muistiinmerkittäväksi kulttuuriteoksi. Kartanoiden kirjastoja ja arkistoja tutkimalla voisi paljastua monia uusia puutarhainnoituksen saaneita aatelisia - niin miehiä kuin naisia. Malmgårdin puutarha- ja kasvinviljelyn historia on erityisen mielenkiintoinen, sillä nykyään kartanossa viljellään muinaisviljoja. Kreivi kertoikin, että he ovat saaneet monia vinkkejä vanhoista kirjoista esimerkiksi mekaanisen rikkakasvintorjunnan saralla.
Paluumatkalla ryhdyimme pohtimaan sukuverkostoja, joista kreivi Creutz oli meille kertonut. Moni kuulemamme nimi viittasi Saksaan. Löytyipä joukosta muutama minullekin tuttu nimi, joihin olin törmännyt viipurinsaksalaisia tutkiessani. Kirsi Vainio-Korhonen on todennut, että monella itäisen Suomen aatelisperheellä oli juuret Baltian maaperässä. Vainio-Korhonen lisää, että "nykyisen Suomen alueeseen keskittynyt historiankirjoitus ei ole kyennyt tavoittamaan maailmaa, jossa kaakkoisen Suomen aatelisperheet 1700-luvulla elivät". Jaan tämän näkemyksen professorin kanssa ja lisään, että etenkin tuolloisen Ruotsin ja Venäjän välisen rajan Venäjän puoleiset aateliset - ja muutkin säädyt - ovat jääneet tutkimukselliseen pimentoon.
Lisätietoa:
Malmgårdin kotisivut
Yle Uutiset 2008
Umami Lifestylejulkaisu (2012)
Tid Business Media (2016)
Kirsi Vainio-Korhonen: Sophie Creutzin aika. Aateliselämää 1700-luvun Suomessa (SKS 2008)
![]() |
| Malmgårdin päärakennuksen kuvasi Ulla Ijäs |
Puutarhahistoriasta kiinnostuneena mielenkiintoni heräsi, kun kreivi näytti Carl von Linnén teoksen latinankielistä ensipainosta (josta on kuva Koskisen blogissa). Sen oli omistanut Jan Adolf Creutz 1755-1804). Kirsi Vainio-Korhonen kertoo teoksessaan Sophie Creutzin aika. Aateliselämää 1700-luvun Suomessa Jan Adolf Creutzin siskon tarinan. Nykyisen kreivin mukaan juuri Sophie oli kirjoittanut veljensä kirjaan sen ostopaikan ja hinnan. Kirjan hinnalla olisi ostoajankohtaan saanut hankittua hevosen.
Jan Adolf Creutz syntyi vuonna 1755 perheen kolmanneksi lapseksi. Isosisko Helena Sophie oli tuolloin kolmevuotias ja Carl Fredrik -veli vain vuoden vanha. Eva Christina syntyi vuonna 1757 ja vauvana kuollut Anna Lovisa vuonna 1761. Lapset saivat todennäköisesti hyvin samantapaisen koulutuksen ja esimerkiksi Jan Adolfin ja Sophien käsialat ovat miltei identtiset. Sisarukset jakoivat myös mielenkiinnon puutarhanhoitoa kohtaan, kertoo Kirsi Vainio-Korhonen teoksessaan Sophie Creutzin aika. Malmgårdin vanhassa kirjastossa saimme kuulla, että kirjaston puutarhanhoitoa ja kasvinjalostusta koskevat kirjat ovat Jan Adolf Creutzin peruja.
Jan Adolf (myös Jean Adolf tai Johan Adolf) Creutzista en onnistunut löytämään paljoakaan tietoa. Creutzeista kyllä löytyy lukuisia henkilöhistorioita esimerkiksi Kansallisbiografiasta, mutta Jan Adolf ei ilmeisesti kuulu suvun maineikkaimpiin. Suuressa ja lukuisia merkkihenkilöitä kasvattaneessa suvussa näinkin voi käydä - puutarhaa ja kasvinviljelyä harrastanut kapteeni ei ehkä kykene kilpailemaan vaikkapa "varakuninkaan" tai maaherran kanssa jälkipolvien huomiosta. Jan Adolf kuoli vuonna 1804 jonkinlaiseen kohtaukseen ja on haudattuna Willmaninen hautaan Pernajan kirkkoon. Tuolloin hän oli sotilasarvoltaan kapteeni. (Sukutukimusseuran Hiski-tietokannan mukaan). Ilmeisesti hän oli naimaton, mutta miksi hänet olisi haudattu Willmaninen hautaan, jää arvoitukseksi.
Olisikin mielenkiintoista päästä lukemaan puutarhaharrastaja Jan Adolf Creutzin huolellisia muistiinpanoja ja verrata tämän herrasmiehen puutarhaharrastusta vaikkapa toisen tuon ajan puutarhaentusiastin, Monrepos'n kartanon paroni Nicolayn harrastuneisuuteen puutarhanhoidon saralla. Jan Adolf Creutz jää toistaiseksi tuntemattomaksi puutarhainnoituksen saaneeksi herrasmieheksi, kuten niin monet muutkin hänen kaltaisensa. Historiantutkimus näyttää olevan kiinnostunut miehestä, mikäli hän on julkaissut jotain poliittista tai uskonnollista tai "sotinut tai saarnannut". Myös kulttuurielämän riennot saattavat jäädä historiankirjoihin, mutta puutarhaharrastusta ei näköjään ole luettu muistiinmerkittäväksi kulttuuriteoksi. Kartanoiden kirjastoja ja arkistoja tutkimalla voisi paljastua monia uusia puutarhainnoituksen saaneita aatelisia - niin miehiä kuin naisia. Malmgårdin puutarha- ja kasvinviljelyn historia on erityisen mielenkiintoinen, sillä nykyään kartanossa viljellään muinaisviljoja. Kreivi kertoikin, että he ovat saaneet monia vinkkejä vanhoista kirjoista esimerkiksi mekaanisen rikkakasvintorjunnan saralla.
Paluumatkalla ryhdyimme pohtimaan sukuverkostoja, joista kreivi Creutz oli meille kertonut. Moni kuulemamme nimi viittasi Saksaan. Löytyipä joukosta muutama minullekin tuttu nimi, joihin olin törmännyt viipurinsaksalaisia tutkiessani. Kirsi Vainio-Korhonen on todennut, että monella itäisen Suomen aatelisperheellä oli juuret Baltian maaperässä. Vainio-Korhonen lisää, että "nykyisen Suomen alueeseen keskittynyt historiankirjoitus ei ole kyennyt tavoittamaan maailmaa, jossa kaakkoisen Suomen aatelisperheet 1700-luvulla elivät". Jaan tämän näkemyksen professorin kanssa ja lisään, että etenkin tuolloisen Ruotsin ja Venäjän välisen rajan Venäjän puoleiset aateliset - ja muutkin säädyt - ovat jääneet tutkimukselliseen pimentoon.
Lisätietoa:
Malmgårdin kotisivut
Yle Uutiset 2008
Umami Lifestylejulkaisu (2012)
Tid Business Media (2016)
Kirsi Vainio-Korhonen: Sophie Creutzin aika. Aateliselämää 1700-luvun Suomessa (SKS 2008)
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Puutarhahistoriaa: Lancelot "Capability" Brown
Tänä vuonna (2016) tulee kuluneeksi 300 vuotta Lancelot "Capability" Brownin syntymästä. Iso-Britanniassa tätä "Englantilaisen puutarhan" isää juhlitaan kunnolla. Asiasta kiinnostuneet voivat seurata uutisia vaikkapa blogista tai twitteristä. Iso-Britanniassa puutarha-alan toimijat näyttävät hyödyntävän toden teolla "Capability" Brownin juhlavuoden. Hänen suunnittelemissaan kartanopuutarhoissa on monenmoisia tapahtumia ja aiheen ympäriltä julkaistaan tutkimusta.
Lancelot Brown syntyi vuonna 1716 Kirkahlessa, Northumberlandissa. Isä viljeli maata ja äiti työskenteli Kirkhalen kartanossa. Perheessä oli kaikkiaan kuusi lasta. Lancelot kävi jonkin verran kylän koulua, kunnes aloitti työskennellä Kirkhalen kartanon puutarhassa. Vuonna 1741, Lancelot Brown suuntasi Stoween, Buckinghamshireen, jossa hän työskenteli puutarhoissa. Stowessa nuori puutarhuri meni naimisiin Bridget Wayetin kanssa ja pari sai sittemmin yhdeksän lasta. Stowen vuosinaan Lancelot Brown alkoi suunnitella ja toteuttaa itsenäisesti puutarhasuunnitelmia. Stowessa keräämänsä maineen turvin perhe muutti Lontoon lähistölle Hammersmithiin, joka tuolloin vuonna 1751 oli Lontoon kauppapuutarhojen aluetta.
![]() |
| Lancelot "Capability" Brown, Nathaniel Dance, National Portrait Gallery (lähde: Wikipedia) |
Tilausten kasvaessa Brown ei enää itse ehtinyt toteuttaa kaikkia suunnitelmiaan, joten hän palkkasi työväkeä. 1750-luvun lopussa Brownin kirjoissa oli jo yli kaksikymmentä palkollista, jotka suorittivat varsinaisen maisemointi- ja puutarhatyön. Näin ollen Brownille jäi aikaa keskittyä suunnittelutöihin. 1750-luvulla hän suunnitteli useita kartanopuutarhoja. Kaiken kaikkiaan Brownin sanotaan suunnitelleen noin 4 000 puutarhaa.
Brown käytti suuren osan ajastaan matkustamiseen asiakkaidensa luo ja valvomaan suunnittelemiensa puutarhojen toteuttamista. Hänen paneutumisensa työhön oli niin intohimoista, että hän ei aina veloittanut työstään riittävästi. Taloudellisten huolien vaivaama Lancelot Brown kuoli tyttärensä kotona Lontoossa 6. helmikuuta 1783. Hänet on haudattu Fenstatoniin, Cambridgeshireen, jossa hän omisti maata ja Fenstantonin kartanon.
Lisänimensä "Capability" Lancelot Brown sai siitä, että hänen sanotaan todenneen asiakkailleen, että näiden puutarhoissa on "mahdollisuuksia".
Parhaiten "Capability" Brown muistetaan suurimittaisista puutarhoistaan, joissa puutarha ja puisto muodostivat yhdessä laajan, vapaamuotoisen maisemapuutarhan eli englantilaisen puutarhan. Tämä oli uutta, sillä aiemmin muodissa oli ollut säännöllisiin muotoihin perustuva ranskalainen puutarha. Englantilaista maisemapuutarhaa ei kuitenkaan pidä sekoittaa englantilaiseen "cottage garden" puutarhaan. Jälkimmäinen on tunnettu runsaista kukkaistutuksistaan mutta maisemapuutarhaan kukkapenkit eivät kuulu. Sen sijaan maisemapuutarha koostuu epäsymmetrisistä poluista, suurista puista ja kumpuilevasta maastosta. Maisemapuutarhan rakennelmia ovat erilaiset näköalapaikat ja huvimajat sekä muistomerkit ja keinotekoiset luolat, vesiputoukset ja muut suurimittaista maisemointia vaativat rakennelmat kuten "ha-ha" aidat.
Jo "Capabilityn" elinaikana ja etenkin 1800-luvulla Suomessa rakennettiin useita englantilaistyylisiä maisemapuutarhoja. Kartanonomistajat halusivat seurata muotia, joka levisi ympäri Eurooppaa. Aluksi englantilaistyylisiä maisemapuutarhoja rakennettiin hallitsijoiden palatsien puutarhoihin (esim. Tukholmaan Hagan linnan puutarhaan ja Tsarskoe Seloon Venäjälle) mutta vähitellen myös vaatimattomampien aateliskartanoiden puutarhoista loihdittiin maisemapuutarhoja. Suomalaisille tutuin esimerkki lienee Viipurissa sijaitseva Monrepos'n puutarha, jonka luoja oli paroni Ludwig Heinrich von Nicolay ja hänen poikansa Paul. Myös Fagervikissa läntisellä Uudellamaalla oli kuuluisa englantilainen puutarha, samoin kuin Aurora Karamzinin Träskendassa Espoossa. Omassa tutkimuksessani olen törmännyt englantilaisiin puutarhoihin myös Viipurin lähellä sijaitsevissa Herttualan (Hackman), Saarelan (Steinheil) ja Kiiskilän (Dannenberg) kartanoissa. Aikakauden puutarhakasveista voit lukea täältä.
Meillä Suomessa ei taida löytyä yhtä kuuluisia puutarhasuunnittelijoita mutta kuuluisia, omana aikanaan muodikkaita ja hyvinhoidettuja puutarhoja meillä kyllä olisi. Englantilaisten maisemapuutarhojen rakentamisesta suomalaisiin kartanoihin alkaa olla pian 200 vuotta, joten ehkä mekin voisimme juhlistaa puutarhojamme ja pelastaa edes pienen osan puutarhahistoriaa. Muissa pohjoismaissa puutarhahistoriaa tutkitaan koko ajan. Vierailin viime syksynä seminaarissa, jonka järjestäjänä oli Forum för trädgårdshistoriksa forskning i Norden. Henkilökohtainen tuntumani seminaarista on, että meillä Suomessa historiantutkijat eivät juurikaan ole tutkineet puutarhahistoriaa ja valitettavasti tällöin seminaarin antikin jäi jossain määrin pintapuoliseksi. Toisaalta oli todella hyvä, että meitä suomalaisia historiantutkijoita oli paikalla kaksi, ettei suomalaisen puutarhahistorian tekeminen täysin ollut paikalla olleen luonnontieteilijän harteilla. Ruotsista sen sijaan seminaariin osallistui useita historiantutkijoita, jotka ovat tutkineet muun muassa sukupuolta ja puutarha-arkkitehtuuria.
Lähteet:
www.capabilitybrown.org
Cross, Anthony, The English Garden in Catherine the Great's Russia. The Journal of Garden History, Vol. 13, Iss. 3, 1993.
Häyrynen,
Maunu, Suomalainen puutarha. Teoksessa Maunu Häyrynen et al. (Toim.), Hortus Fennicus – Suomen puutarhataide.
Viherympäristöliitto & Suomen puutarhataiteen seura, Helsinki 2001, 10–30.
Ijäs, Ulla, Talo, kartano, puutarha. Kauppahuoneen omistaja Marie Hackman ja hänen kulutusvalintansa varhaismodernissa Viipurissa (Suomen historian väitöskirja, Turun yliopisto 2015)
Knapas, Rainer, Ludwig Heinrich Nicolay ja Monrepos.
Teoksessa Maunu Häyrynen et al. (Toim.), Hortus
Fennicus – Suomen puutarhataide. Viherympäristöliitto & Suomen
puutarhataiteen seura, Helsinki 2001, 220–233.
Knapas, Rainer, Monrepos.
Ludwig Heinrich Nicolay och hans värld i 1700-talets ryska Finland. Atlantis,
Stockholm 2003.
Knapas, Rainer, Den nya trädgårdskonsten. Teoksessa Jakob
Christensson (Red.), Signums Svenska
kulturhistoria. Gustavianska tiden. Signum, Stockholm 2007, 363–388.
Knapas,
Rainer, Monrepos. Ranskalaisen kulttuurin
pohjoinen keidas. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1157,
Tieto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2008.
Andreas Schönle, The Ruler in the Garden: Politics and Landscape Garden in Imperial Russia. Peter Lang, Bern 2007.
tiistai 21. huhtikuuta 2015
Kasvimaailman uutuuksia
Näin keväällä puutarhaan on kiva tehdä uusia hankintoja. Puutarhaliikkeessä sitä helposti sortuu ylettömyyksiin ja hankkii enemmän taimia kuin kukkamaalle tai hyötykasvimaalle mahtuu. Tämä ei ole mitenkään uusi ilmiö. Uudet kasvilajikkeet ja siemenluettelot veivät mukanaan jo 1800-luvulla. Olen tutkinut erään tuon ajan innokkaan puutarhaharrastajan tilauslistoja.
| Kesän 2014 satoa. (c) Ulla Ijäs |
1700-luvun
muotikasveja olivat narsissit, anemonet, neilikat ja leukoijat sekä
tulppaanit. 1800-luvun uutuuksia olivat rhododendronit, amerikkalaiset
havupuut, verenpisarat ja daaliat sekä kiinalaiset krysanteemit, pionit ja
kameliat. Vuosisadan puolivälissä Japanista saatiin iiriksiä ja vaahteroita.
Muotikasveja olivat myös petuniat, verbenat ja tohvelikukat. Näistä moni
nähtiin myös tutkimassani puutarhassa, kuten esimerkiksi vuonna 1792
Eurooppaan tullut australialainen pelargonilajike pelargonium australe – muscat sekä itäaasialaista alkuperää olevat
keikarinkukat.
Hyötykasvitarhassa kasvatettiin vihreitä valkoisia pitkiä kurkkuja, keltaista keräsalaattia, punajuurista porkkanaa, hollantilaista parsaa, punaista ja valkoista pyöreää retiisiä,kukka- ja hollantilaista kaalia, ”italialaista Brocolia”, keltaista Savojin
kaalia ja ”höyhenkaalia”, ”röyhelöistä ruskeaa kaalia”,
hollantilaisia porkkanoita, sokeri-, kaura- ja mustarjuurita, määriläisiä
lanttuja ja forellisalaattia.
Hedelmä- ja marjapensaista tunnettiin herukat, kirsikat, päärynät, luumut, omenat. Näiden lisäksi kasvatettiin myös ananaksia ja vaikkapa samppanjarypäleköynnöksiä.
Tutkimaani puutarhaan kasvit tilattiin Saksasta. Esimerkiksi berliiniläinen kauppapuutarhuri Friedrich Ohm ja lyypekkiläiset Steltzner & Schmaltz sekä Carl Grösser olivat kasvitoimittajia, joiden luetteloista uutuuskasveja tilattiin 1800-luvun alussa. Vanhoista lehdistä ja osoitekalentereista käy ilmi, että Ohmin kauppapuutarha sijaitsi osoitteessa Köpenicker Strasse 70. Siellä toimii nykyään hänen nimeään kantava yökerho. Tuskinpa klubbailijat osaavat yhdistää yökerhon nimeä 1800-luvun alun puutarhuriin.
Tutkimani puutarha sijaitsi Viipurissa. Kasvitilaukset paljastavat, että moni sellainen kasvi, jonka on luultu ensimmäisen kerran kasvaneen vaikkapa Fagervikin tai muun läntisemmän Suomen kartanopuutarhoissa, on hyvinkin saattanut löytyä aiemmin Viipurin lähiseutujen puutarhoista. Aihetta ei ole juurikaan tutkittu ja esimerkiksi puutarhuri Pentti Alangon artikkeli "Venäjän vallan aikaisesta puutarhakasvillisuudesta" (Hortus Fennicus) käsittelee pääasiassa 1800-luvun loppupuolta ja läntistä Suomea sekä perustuu aiempaan tutkimukseen arkistotutkimuksen sijaan. Artikkelissaan Alanko antaa ymmärtää, että esimerkiksi nykyään tavallinen pensasruusu, kurtturuusu Rosa rugosa olisi ensimmäistä kertaa istutettu Haminan lähelle Summan kartanon puutarhaan, jonne ruusu olisi hankittu pietarilaisesta kasvitarhasta. Tämä saattaa olla hyvinkin mahdollista, mutta yhtä mahdollista on myös se, että ruusu oli saatu viipurilaisilta tuttavilta, joiden puutarhoissa erilaiset saksasta tilatut ruusut olivat kukkineet jo paljon aiemmin. Tutkimusaineistossani yksi ensimmäisistä ruusumaininnoista on vuodelta 1804, jolloin Lyypekistä tilattiin ”erivärisiä ruusuja”, jotka pyydettiin tällä kertaa toimittamaan Summan kartanon omistajien kautta Viipuriin. Samassa tilauksessa oli myös kirjopikarililjojen, narsissien, tasettien ja krookusten sipuleita, esikkoja, liljoja, lootuksia, orvokkeja, bataatteja ja palsternakkoja, vain muutamia mainitakseni.
Historiallisista hyötykasveista kiinnostuneet voivat käydä lukemassa aiheesta lisää täällä. (saksaksi)
Täältä voi käydä lukemassa digitoitua puutarhakirjallisuutta ja kasviluetteloita aina 1600-luvulta alkaen. Vaikka sivu on saksaksi, löytyy sieltä myös muilla kielillä julkaistua kirjallisuutta.
Lähteet: Hackman & Co:n arkisto, ELKA; Maunu Häyrynen et al. (Toim.), Hortus Fennicus – Suomen puutarhataide. Viherympäristöliitto & Suomen puutarhataiteen seura, Helsinki 2001; Elliott, Brent, Floora. Puutarhakasvien historiaa. (Suom. Marketta Klinge) The Royal Horticultural Society. Schildts, Helsinki 2005; Kukkien lumoa. Turun museokeskus 2014.
Tutkimaani puutarhaan kasvit tilattiin Saksasta. Esimerkiksi berliiniläinen kauppapuutarhuri Friedrich Ohm ja lyypekkiläiset Steltzner & Schmaltz sekä Carl Grösser olivat kasvitoimittajia, joiden luetteloista uutuuskasveja tilattiin 1800-luvun alussa. Vanhoista lehdistä ja osoitekalentereista käy ilmi, että Ohmin kauppapuutarha sijaitsi osoitteessa Köpenicker Strasse 70. Siellä toimii nykyään hänen nimeään kantava yökerho. Tuskinpa klubbailijat osaavat yhdistää yökerhon nimeä 1800-luvun alun puutarhuriin.
Tutkimani puutarha sijaitsi Viipurissa. Kasvitilaukset paljastavat, että moni sellainen kasvi, jonka on luultu ensimmäisen kerran kasvaneen vaikkapa Fagervikin tai muun läntisemmän Suomen kartanopuutarhoissa, on hyvinkin saattanut löytyä aiemmin Viipurin lähiseutujen puutarhoista. Aihetta ei ole juurikaan tutkittu ja esimerkiksi puutarhuri Pentti Alangon artikkeli "Venäjän vallan aikaisesta puutarhakasvillisuudesta" (Hortus Fennicus) käsittelee pääasiassa 1800-luvun loppupuolta ja läntistä Suomea sekä perustuu aiempaan tutkimukseen arkistotutkimuksen sijaan. Artikkelissaan Alanko antaa ymmärtää, että esimerkiksi nykyään tavallinen pensasruusu, kurtturuusu Rosa rugosa olisi ensimmäistä kertaa istutettu Haminan lähelle Summan kartanon puutarhaan, jonne ruusu olisi hankittu pietarilaisesta kasvitarhasta. Tämä saattaa olla hyvinkin mahdollista, mutta yhtä mahdollista on myös se, että ruusu oli saatu viipurilaisilta tuttavilta, joiden puutarhoissa erilaiset saksasta tilatut ruusut olivat kukkineet jo paljon aiemmin. Tutkimusaineistossani yksi ensimmäisistä ruusumaininnoista on vuodelta 1804, jolloin Lyypekistä tilattiin ”erivärisiä ruusuja”, jotka pyydettiin tällä kertaa toimittamaan Summan kartanon omistajien kautta Viipuriin. Samassa tilauksessa oli myös kirjopikarililjojen, narsissien, tasettien ja krookusten sipuleita, esikkoja, liljoja, lootuksia, orvokkeja, bataatteja ja palsternakkoja, vain muutamia mainitakseni.
Historiallisista hyötykasveista kiinnostuneet voivat käydä lukemassa aiheesta lisää täällä. (saksaksi)
Täältä voi käydä lukemassa digitoitua puutarhakirjallisuutta ja kasviluetteloita aina 1600-luvulta alkaen. Vaikka sivu on saksaksi, löytyy sieltä myös muilla kielillä julkaistua kirjallisuutta.
Lähteet: Hackman & Co:n arkisto, ELKA; Maunu Häyrynen et al. (Toim.), Hortus Fennicus – Suomen puutarhataide. Viherympäristöliitto & Suomen puutarhataiteen seura, Helsinki 2001; Elliott, Brent, Floora. Puutarhakasvien historiaa. (Suom. Marketta Klinge) The Royal Horticultural Society. Schildts, Helsinki 2005; Kukkien lumoa. Turun museokeskus 2014.
perjantai 29. elokuuta 2014
Ansari ja kasvihuone
Tähän aikaan vuodesta alkaa olla aika kerätä kesän satoa. Mennyt kesä oli ensimmäinen, jolloin kokeilin pienimuotoista kasvihuoneviljelyä. Kasvihuoneeni sato on tähän mennessä koostunut pinaatista, salaatista ja parista kurkusta. Kylmä alkukesä hidasti kasvua niin paljon, että kurkkujen säilöminen taitaa jäädä haaveeksi. Onneksi kasvihuoneella oli muutakin käyttöä. Koiran mielestä se oli verraton viilennyspaikka helteisimpinä päivinä.
| (c) Ulla Ijäs |
Kasvihuoneillakin on oma historiansa. Suomen ensimmäisen kasvihuoneen on sanottu sijainneen Turussa noin 1600-luvun puolivälin tienoilla. Sata vuotta myöhemmin Turun akatemia sai Suomen ensimmäisen talvikasvihuoneen eli ansarin. Samoihin aikoihin ansareita alettiin rakentaa kartanoihin ja pappiloihin. (Lähde: Orangerian historia tuoksuu sitrukselle. Kotipuutarha-lehti. http://www.suomela.fi/piha-puutarha/Kasvihuoneet/Orangerian-historia-tuoksuu-sitrukselle--50915)
Kasvihuoneen kaikki varmasti tuntevat ja osaavat kuvailla. Mutta mikä on ansari ja miten se eroaa kasvihuoneesta? Ansari tai oransseri on suomenkielinen väännös hankalasti lausuttavasta orangerie'sta. Se taas oli saanut nimensä appelsiinistä eli orange'sta. Menneinä aikoina ansarit oli useimmiten rakennettu tiilestä ja kasvihuoneet puusta. Kasvihuoneissa (ruots. drivhus, engl. green house) kasvit taimetettiin keväällä, ennen kuin ne siirrettiin ulos. Ansareissa sen sijaan kasvit talvehtivat. Myös lämpötila ja ilmankosteus olivat erilaiset.
Kasvihuoneiden historia ulottuu renesanssiaikaan, noin 1500-luvulle. Tuolloin lasinvalmistus oli kehittynyt riittävän pitkälle, jotta pystyttiin tuottamaan tarpeeksi suuria ikkunalaseja. Kasvihuoneita alkoi kohota ympäri Euroopan hoveja. Todellisen läpimurtonsa kasvihuoneet tekivät 1700-luvulla. Silloin Eurooppaan alettiin saada kasvihuoneviljelyyn sopivia, näyttävästi kukkivia kasveja. Monet maat varustivat erilaisia keruuretkikuntia, jotka matkustivat Aasiaan ja Amerikkaan keräämään kasveja ja tekemään kasvitieteellistä tutkimusta. Uutuuskeksintö, eräänlainen pienoiskasvihuone nimeltä Wardin laatikko takasi, että kasvit saatiin elävinä Eurooppaan.
Vuonna 1818 brittiläinen John Claudius Loudon keksi takorautaisen ikkunakehikon. Tämä keksintö hyödytti heti tuoreeltaan kasvihuoneiden kehitystä. Keksintö oli verrattain kätevä, sillä kehikko alensi kasvihuoneiden hintaa. Lisäksi kehikon saattoi taittaa kasaan, joten sen kuljettaminen helpottui.
![]() |
Trade card of J S Jorden, glazier and greenhouse manufacturer
© The Trustees of the British Museum
|
Kasvihuoneviljelyn historiasta kiinnostuneille suosittelen retkeä naapurimaahamme. Gunnebo Slott och Trädgård, jossa osallistuin vuosi sitten puutarhahistorian seminaariin, on mielenkiintoinen tutustumiskohde. Se sijaitsee Göteborgin lähellä. Kartanon puutarhassa harjoitetaan viljelyä 1700-luvun tapaan ja kasvihuoneet ovat (ainakin jossain määrin) alkuperäisiä 1700-luvun ansareita ja kasvihuoneita. Kuvassa on kasvihuone (drivhus). Gunnebon kartanon puutarhassa saa myös hyvän käsityksen ansarin ja kasvihuoneen eroista. Kuvassa kasvihuone. Kartanon ansaria eli talvipuutarhaa kunnostetaan parhaillaan. Lisätietoja http://gunneboslott.se/ Gunnebon puutarhasta voisivat kotimaiset kartanopuutarhat ottaa mallia. Esimerkiksi Tampereella Hatanpään kartanon puutarhaan sopisivat hyvin samanlaiset toiminnot kuin Gunnebon puutarhaan, jossa työhönsä väsyneet voivat työnantajansa kustantamana saada puutarhaterapiaa.
| (c) Ulla Ijäs |
tiistai 5. elokuuta 2014
Jahvat tulloo!
Tätä kirjoittaessa ulkolämpötila huitelee miltei 30 asteessa. Terassilla nautittu Lemon Ale -olut sai pohtimaan sitrushedelmien historiaa.
![]() |
| Jacob Hoefnagel, 1592, Frankfurt (c) The Trustees of the British Museum |
Moni suuriin ikäluokkiin kuuluva tai heitä vanhempi muistelee, kun maistoi ensimmäistä kertaa elämässään appelsiinia tai kun mainostettiin, että "jahvat tulloo" kauppoihin. Sitrushedelmiä ei oltu totuttu syömään, on yleinen mielipide kun aiheesta keskustelee vanhempien ihmisten kanssa. Onko todellakin niin, että ensimmäiset sitrushedelmät nähtiin ja maisteltiin Suomessa vasta joskus olympialaisten aikoihin, kuten
muistelijat usein väittävät?
![]() |
| 10.11.1899 Tampereen uutiset no 218 |
Onko siis niin, että sitrushedelmät olivat kalliita ja ylellisiä herkkuja 1700-luvulla, mutta seuraavalla vuosisadalla niitä oli helposti saatavilla, kunnes niiden tarjonta väheni 1900-luvulla?
Suuri osa suomalaista ruokahistoriaa perustuu muisteluaineistoon. On muisteltu 1930-luvun pula-aikaa, sodanaikaista säännöstelyä ja 1950-luvun jälkeen vähitellen runsastuvaa ruokatarjontaa. 1900-lukua edeltävä aikaa ei juuri ole ruokahistorian näkökulmista tutkittu, lukuun ottamatta nälänhätiä ja poikkeusoloja. Tällaiseen "kurjuuden historiaan", jossa korostuu kansakunnan yhteiset ponnistelut puutteen poistamiseen eivät tuontihedelmät sovi. Kansalliseen kaanoniin sopii paremmin, että kirjoitetaan perunasta.
![]() |
| Sinebrychoff Oy, Porin Oluttehdas, 1930-luku, ELKA. |
Kirjoitin aiempana, että sitrushedelmiä oli 1800-luvulla saatavilla ainakin satamakaupungeissa. Kaupunkien asukkaille sitrushedelmien ja niistä valmistettujen juomien nauttiminen oli saattoi olla hyvinkin arkinen tapahtuma. Samoin maaseudun varakkaimmalla väestönosalla, kartanoiden säätyläistöllä ja papistolla, kesäjuhlissa nautittu sitruunalimonadi tai punssi oli osa säädynmukaista elämäntapaa, jonka oikeutusta tai perusteita ei kyseenalaistettu. Suomen historia ei ole yhtenäisen kansan kokemuksille perustuvaa. Näinkin pieni ja vähäpätöiseltä vaikutta asia kuin sitrushedelmien saatavuus jakoi väestöä. Se, mikä toisille oli arkipäivää, oli toisille eksoottista ylellisyyttä.
Kun nykyihminen ajattelee appelsiinia tai sitruunaa, mieleen nousee kauniin värinen hedelmä, jonka kauniin ja virheettömän kuoren alla piilee mehukas hedelmäliha. 1800-luvun ihminen saattoi vain uneksia tällaisista hedelmistä. Euroopassa tunnetuin sitrushedelmä oli pomeranssi eli karvasappelsiini, joka ei soveltunut sellaisenaan syötäväksi toisin kuin 1600-luvulla Kiinasta Eurooppaan tullut appelsiini. 1700- ja 1800-luvuilla kasvinjalostus ja kasvinsuojelun nimen taakse piiloutuvat rikkaruoho- ja tuholaismyrkyt ottivat vasta ensiaskeleitaan, joten appelsiinitkin olivat pienempiä, kirpeämpiä ja epäsäännöllisemmän muotoisia. Niiden syöminen sellaisenaan ei välttämättä houkutellut.
Tietenkin voi kysyä, miten suuri mahdollisuus syrjäseutujen mökkiläisellä oli maistaa sitrushedelmiä, mutta yllättävää kyllä (sic), ihmiset ja tavarat liikkuivat jo tuolloin ja kohtuullisen helposti säilyvä appelsiini saattoi päätyä metsämökin lasten ihmeteltäväksi isän markkinamatkoilta. Voi kuitenkin sanoa, että 1900-luvulla appelsiini säilytti harvinaisen herkun asemansa aina vuosisadan loppupuolelle saakka. Tästä kertoo tapa antaa appelsiineja joululahjaksi. Tämä tapa säilyi ainakin 1980-luvulle, jolloin itse kävin ala-astetta ja kurkistelin joulujuhlissa jaettuihin pussukoihin appelsiinin (tai pikemminkin suklaan) toivossa. Tosin meille 80-luvun lapsille appelsiini ei enää ollut eksoottinen etelän hedelmän, vaan pikemminkin arkinen välipala. On mahdollista, että 1800-luvun turkulaiskoululaiset nauttivat appelsiini välipalaksi siinä missä sata vuotta myöhemminkin, sillä niin ahkerasti niitä mainostettiin eikä niiden hintakaan enää ollut yhtä korkea kuin 1700-luvulla. Vasta 1900-luvun pula-ajat veivät appelsiinit lasten suista, jolloin muistelijat ovat päätyneet päättelemään, että appelsiineja ei Suomessa syöty ennen 1950-lukua.
![]() |
| 3.6.1853 Åbo Underrättelser no 43 |
Tunnisteet:
eksotiikka,
kasvit,
kuluttaminen,
puutarha,
ruoka,
ylellisyys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







