sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Puutarhahistoriaa: Lancelot "Capability" Brown

Tänä vuonna (2016) tulee kuluneeksi 300 vuotta Lancelot "Capability" Brownin syntymästä. Iso-Britanniassa tätä "Englantilaisen puutarhan" isää juhlitaan kunnolla. Asiasta kiinnostuneet voivat seurata uutisia vaikkapa blogista tai twitteristä. Iso-Britanniassa puutarha-alan toimijat näyttävät hyödyntävän toden teolla "Capability" Brownin juhlavuoden. Hänen suunnittelemissaan kartanopuutarhoissa on monenmoisia tapahtumia ja aiheen ympäriltä julkaistaan tutkimusta.  

Lancelot Brown syntyi vuonna 1716 Kirkahlessa, Northumberlandissa. Isä viljeli maata ja äiti työskenteli Kirkhalen kartanossa. Perheessä oli kaikkiaan kuusi lasta. Lancelot kävi jonkin verran kylän koulua, kunnes aloitti työskennellä Kirkhalen kartanon puutarhassa. Vuonna 1741, Lancelot Brown suuntasi Stoween, Buckinghamshireen, jossa hän työskenteli puutarhoissa. Stowessa nuori puutarhuri meni naimisiin Bridget Wayetin kanssa ja pari sai sittemmin yhdeksän lasta. Stowen vuosinaan Lancelot Brown alkoi suunnitella ja toteuttaa itsenäisesti puutarhasuunnitelmia. Stowessa keräämänsä maineen turvin perhe muutti Lontoon lähistölle Hammersmithiin, joka tuolloin vuonna 1751 oli Lontoon kauppapuutarhojen aluetta.

Lancelot "Capability" Brown, Nathaniel Dance, National Portrait Gallery (lähde: Wikipedia)


Tilausten kasvaessa Brown ei enää itse ehtinyt toteuttaa kaikkia suunnitelmiaan, joten hän palkkasi työväkeä. 1750-luvun lopussa Brownin kirjoissa oli jo yli kaksikymmentä palkollista, jotka suorittivat varsinaisen maisemointi- ja puutarhatyön. Näin ollen Brownille jäi aikaa keskittyä suunnittelutöihin. 1750-luvulla hän suunnitteli useita kartanopuutarhoja. Kaiken kaikkiaan Brownin sanotaan suunnitelleen noin 4 000 puutarhaa.

Brown käytti suuren osan ajastaan matkustamiseen asiakkaidensa luo ja valvomaan suunnittelemiensa puutarhojen toteuttamista. Hänen paneutumisensa työhön oli niin intohimoista, että hän ei aina veloittanut työstään riittävästi. Taloudellisten huolien vaivaama Lancelot Brown kuoli tyttärensä kotona Lontoossa 6. helmikuuta 1783. Hänet on haudattu Fenstatoniin, Cambridgeshireen, jossa hän omisti maata ja Fenstantonin kartanon. 

Lisänimensä "Capability" Lancelot Brown sai siitä, että hänen sanotaan todenneen asiakkailleen, että näiden puutarhoissa on "mahdollisuuksia". 

Parhaiten "Capability" Brown muistetaan suurimittaisista puutarhoistaan, joissa puutarha ja puisto muodostivat yhdessä laajan, vapaamuotoisen maisemapuutarhan eli englantilaisen puutarhan. Tämä oli uutta, sillä aiemmin muodissa oli ollut säännöllisiin muotoihin perustuva ranskalainen puutarha. Englantilaista maisemapuutarhaa ei kuitenkaan pidä sekoittaa englantilaiseen "cottage garden" puutarhaan. Jälkimmäinen on tunnettu runsaista kukkaistutuksistaan mutta maisemapuutarhaan kukkapenkit eivät kuulu. Sen sijaan maisemapuutarha koostuu epäsymmetrisistä poluista, suurista puista ja kumpuilevasta maastosta. Maisemapuutarhan rakennelmia ovat erilaiset näköalapaikat ja huvimajat sekä muistomerkit ja keinotekoiset luolat, vesiputoukset ja muut suurimittaista maisemointia vaativat rakennelmat kuten "ha-ha" aidat. 


Jo "Capabilityn" elinaikana ja etenkin 1800-luvulla Suomessa rakennettiin useita englantilaistyylisiä maisemapuutarhoja. Kartanonomistajat halusivat seurata muotia, joka levisi ympäri Eurooppaa. Aluksi englantilaistyylisiä maisemapuutarhoja rakennettiin hallitsijoiden palatsien puutarhoihin (esim. Tukholmaan Hagan linnan puutarhaan ja Tsarskoe Seloon Venäjälle) mutta vähitellen myös vaatimattomampien aateliskartanoiden puutarhoista loihdittiin maisemapuutarhoja. Suomalaisille tutuin esimerkki lienee Viipurissa sijaitseva Monrepos'n puutarha, jonka luoja oli paroni Ludwig Heinrich von Nicolay ja hänen poikansa Paul. Myös Fagervikissa läntisellä Uudellamaalla oli kuuluisa englantilainen puutarha, samoin kuin Aurora Karamzinin Träskendassa Espoossa. Omassa tutkimuksessani olen törmännyt englantilaisiin puutarhoihin myös Viipurin lähellä sijaitsevissa Herttualan (Hackman), Saarelan (Steinheil) ja Kiiskilän (Dannenberg) kartanoissa. Aikakauden puutarhakasveista voit lukea täältä.

Meillä Suomessa ei taida löytyä yhtä kuuluisia puutarhasuunnittelijoita mutta kuuluisia, omana aikanaan muodikkaita ja hyvinhoidettuja puutarhoja meillä kyllä olisi. Englantilaisten maisemapuutarhojen rakentamisesta suomalaisiin kartanoihin alkaa olla pian 200 vuotta, joten ehkä mekin voisimme juhlistaa puutarhojamme ja pelastaa edes pienen osan puutarhahistoriaa. Muissa pohjoismaissa puutarhahistoriaa tutkitaan koko ajan. Vierailin viime syksynä seminaarissa, jonka järjestäjänä oli Forum för trädgårdshistoriksa forskning i Norden. Henkilökohtainen tuntumani seminaarista on, että meillä Suomessa historiantutkijat eivät juurikaan ole tutkineet puutarhahistoriaa ja valitettavasti tällöin seminaarin antikin jäi jossain määrin pintapuoliseksi. Toisaalta oli todella hyvä, että meitä suomalaisia historiantutkijoita oli paikalla kaksi, ettei suomalaisen puutarhahistorian tekeminen täysin ollut paikalla olleen luonnontieteilijän harteilla. Ruotsista sen sijaan seminaariin osallistui useita historiantutkijoita, jotka ovat tutkineet muun muassa sukupuolta ja puutarha-arkkitehtuuria.

Lähteet: 
www.capabilitybrown.org
Cross, Anthony, The English Garden in Catherine the Great's Russia. The Journal of Garden History, Vol. 13, Iss. 3, 1993.
Häyrynen, Maunu, Suomalainen puutarha. Teoksessa Maunu Häyrynen et al. (Toim.), Hortus Fennicus – Suomen puutarhataide. Viherympäristöliitto & Suomen puutarhataiteen seura, Helsinki 2001, 10–30.
Ijäs, Ulla, Talo, kartano, puutarha. Kauppahuoneen omistaja Marie Hackman ja hänen kulutusvalintansa varhaismodernissa Viipurissa (Suomen historian väitöskirja, Turun yliopisto 2015)
Knapas, Rainer, Ludwig Heinrich Nicolay ja Monrepos. Teoksessa Maunu Häyrynen et al. (Toim.), Hortus Fennicus – Suomen puutarhataide. Viherympäristöliitto & Suomen puutarhataiteen seura, Helsinki 2001, 220–233.
Knapas, Rainer, Monrepos. Ludwig Heinrich Nicolay och hans värld i 1700-talets ryska Finland. Atlantis, Stockholm 2003.
Knapas, Rainer, Den nya trädgårdskonsten. Teoksessa Jakob Christensson (Red.), Signums Svenska kulturhistoria. Gustavianska tiden. Signum, Stockholm 2007, 363–388.
Knapas, Rainer, Monrepos. Ranskalaisen kulttuurin pohjoinen keidas. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1157, Tieto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2008.
Andreas Schönle, The Ruler in the Garden: Politics and Landscape Garden in Imperial Russia. Peter Lang, Bern 2007.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti