Emilia Fagerlund - Pietarista Parikkalaan

 "Nyt on kuollut eräs nainen, jolle N.[aisten] Ä.[ä]:nen välttämättömästi tulee omistaa muutamia muistosanoja, niin paljon hän teki hyvää, niin paljon siunausta ja päivänpaistetta hän levitti ympärilleen."

- Hyvä, ken hän oli?

- Rva Fagerlund 

Näin alkaa Naisten Ääni -aikakauslehden Emilia Fagerlundista kertova juttu, joka ilmestyi helmikuussa 1915. Harva kuitenkaan tietää, kuka tämä siunausta ja päivänpaistetta levittänyt nainen oli. Pohdin tätä naista jo aiemmin, eikä hän ole jättänyt minua rauhaan.

Naisten Ääni No 4, 13.2.1915

Konservatoriorakennus 1890-luvulta.
Kuva Wikipedia Saint Petersburg Conservatory

Emilia syntyi Pietarissa 1853. Hänen isänsä oli nuohooja Pekko tai Pietari Siitonen, yksi monista parikkalalaissyntyisistä nuohoojista Pietarissa. Äiti oli pietarilaissyntyinen puuseppämestari Lyytikäisen tytär.  Emilia Petrovna, kuten pietarinsuomalaisten parissa häntä kutsuttiin, oli perheen ainoa tytär ja mahdollisesti ainoa eloonjäänyt lapsi. (Nimestä katso Parikkalan Sanomat No 6, 10.2.1915)

Naisten Ääni -lehtijutun mukaan Emilia osoitti jo lapsena musikaalisuutta ja isä kustansikin hänelle soitonopetusta konservatoriossa. Lisäksi Emilia opiskeli Pietarin kirkkokoulussa (Parikkalan Sanomat No 5, 3.2.1915). Nuohoojamestari Siitonen oli siis varsin varakas, sillä opinnot maksoivat ja yleensä vastaavaa koulutusta saivat vain herrasväen ja varakkaan porvariston (kauppiaat ja käsityöläiset) tyttäret. Pietarin konservatorion perusti 1860-luvulla pianisti ja säveltäjä Anton Rubinstein ja opettajakuntaan kuului monia kuuluisia säveltäjiä ja opettajia

Konservatorio-opintojen jälkeen Emilia Siitonen antoi soittotunteja. Ehkäpä isä-Siitonen oli ajatellut, että soitonopettajan työ turvaisi tyttären leivän sillonkin, kun vanhemmat eivät enää olisi hänen turvanaan. Pietarissa Emilia tutustui sikäläisen tulliviraston virkamieheen Julius Viktor Fagerlundiin (Naisten Ääni -lehtijutussa puolison nimi on Yrjö, mutta Yrjö Fagerlund oli Emilian ottopoika; voi toki olla, että Julius Viktor käytti nimeä Yrjö).  Avioiduttuaan vuonna 1875 Emilia Fagerlund jatkoi soittotuntien antamista ja saadut varat hän käytti vähempivaraisten musiikinopintohin. Fagerlundit tulivat toimeen tullivirkailijan palkalla. (Avioliittokuulutus Pietarin lehti No 35, 30.8.1875)

Julius Victor Fagerlund (1846-1891) oli lappeerantalaisen räätälin poika. Isä-Fagerlund oli kotoisin Siuntiosta ja ottanut sukunimekseen Fagerlund aiemman Janssonin sijaan. Paljon muuta Fagerlundin taustasta ei tiedetäkään. Hänen kuoltuaan tehdyssä muistokirjoituksessa kerrotaan Julius Fagerlundin käyneen Lappeenrannassa neljäluokkaisen alkeiskoulun, jonka jälkeen siirtyi armeijan palvelukseen majoitusmestariksi. Tämän jälkeen Fagerlund työskenteli lääninhallituksessa Mikkelissä ja Viipurissa, josta muutti Pietariin vuonna 1870.  (Inkeri No 49, 6.12.1849). Julius Fagerlundin uratarina on merkillepantava, sillä vähävaraisesta räätälin pojasta tuli lopulta huomattavan varallisuuden omistava virkamies ja ritarinarvon saanut nimineuvos. 

Pietarin Viikko-Sanomat No 13, 26.3.1882

Fagerlundien koti Pietarissa oli kulttuurikoti. Musiikin lisäksi perhe harrasti teatteria ja majoitti Pietarissa kiertueella olevia suomalaisia teatteritaiteilijoita. Lisäksi Emilia Fagerlund säesti pianollaan vierailevissa teatterinäytännöissä. Pietarissa Emilia Fagerlund oli perustamassa Pietarin Suomalaista Hyväntekeväisyysseuraa (Parikkalan Sanomat No 6, 10.2.1915) ja tuki muun muassa Kolppanan opettajaseminaaria Inkerinmaalla (Pietarin Lehti No 21, 25.5.1879). Perhe osallistui aktiivisesti myös Suomen puoleiseen hyväntekeväisyystoimintaan tukien toiminnallaan muun muassa Wiipurin alkeisopistoa (Pietarin Viikko-Sanomat No 43, 25.10.1879). Fagerlundien asuinpaikasta Pietarissa ei ole tietoa. Lehti-ilmoituksessa, jossa Julius Fagelund myy kahdeksaa lotjaa tai tavara-alusta, osoitteeksi on annettu Ismailovskin rykmentin asuinkasarmit. (Östra Finland No 29,  8.3.1880)

Fagerlundien pariskunta ei saanut omia lapsia. Ottopoika Yrjö päätyi Fagerlundien huomaan siten, että Fagerlundien oven takaa löytyi eräänä aamuna loppuvuodesta 1879 miltei vastasyntynyt käärö, joka sittemmin sai nimen Yrjö Ilmari. Vanhemmista ei ollut mitään tietoa. On mahdollista, että joku Fagerlundit tiennyt pietarinsuomalainen äiti oli jättänyt lapsensa paikkaan, jossa tiesi tämän saavan hoivaa ja huolenpitoa. 

Ismailovskin rykmentin kasarmit,
Izmailovsky Regiment Barracks, Wikimapia

Julius ja Emilia Fagerlund omistivat Parikkalasta useampia tiloja. Kukonkannan eli Kangaskylä 10:n he hankkivat vuonna 1882, heti isä-Siitosen kuoltua Pietarissa. Myyjänä oli Parikkalan koulumestari Mikko Innanen, jonka äiti oli Emilian isänisän sisko eli isotäti. Perheessä ei ollut muita perillisiä, joten Fagerlundit hankkivat velkaantuneen tilan itselleen. Tilaan kuului myös Vaaranmäki -niminen palsta Surumäen naapurissa, jota aluksi viljeltiin torppareiden avulla. Lisäksi Emilia Fagerlund omisti Järvenpään kylässä tilan numero 2A, joka maantieteellisesti ei ole kovinkaan kaukana Kukonkannasta. Fagerlundien omistuksessa olivat myös tilat (tai osuuksia tiloista) Järvenpää 6 ja 15 sekä Joukio 18 Rasinmäki. 

Parikkalassa Fagerlundit ryhtyivät ottamaan osaa paikkakunnan sivistysrientoihin, vaikka eivät vakituisesti pitäjässä asuneetkaan. Julius Viktor Fagerlund oli mukana puuhaamassa nuorisoseuraa, joka perustettiin 1890 miltei kymmenvuotisten ponnistelujen jälkeen (aluksi Parikkalan ns., myöhemmin nimellä Kangaskylän nuorisoseura) (Nuorisoseura: Etelä-Karjalan nuorisoseuran äänenkannattaja 12.12.1912). Julius Fagerlundia kuvailtiin kansan mieheksi ja parikkalalaiset olivat ottaneet hänet omakseen ja luottivat häneen. 

Julius Viktor Fagerlund, jota juuri oli ehdotettu Kurkijoen tuomiokunnan edustajaksi valtiopäiville (Wiipurin Sanomat No 167, 23.7.1890), kuoli äkillisesti Pietarissa 1891 ja Emilia Fagerlund muutti äitinsä kanssa Parikkalaan. Perhe oli viettänyt paikkakunnalla kesiä jo aiemmin. Parikkalassa Emilia eli Miila-täti, kuten hänet  pitäjässä tunnettiin, ryhtyi elämään paikalliseen tapaan. Hän myi Pietarinaikaiset juhlapukunsa ja turkiksensa ja käytti varat paikallisten orpolasten kouluttamiseen. Ilmeisesti Emilia Fagerlund aloitti Kukonkanssa jonkinasteista lastenkotitoimintaa, sillä lehtijuttujen mukaan hän hankki tilan nimenomaan orpoja lapsia silmällä pitäen. Itse hän asui Vaaranmäellä, jossa asuivat 1900-luvun alkupuolella myös hänen poikansa vaimoineen sekä vanha äiti. Ajoittain perheessä asui myös sukulaisia, kuten Parikkalassa taidemaalari, professori Elias Muukan kanssa vuonna 1883 avioitunut Anna Agnes Fagerlund ja huopatossutehtailija Sipi Ahokkaan kanssa vuonna 1884 avioitunut Berta Sofia Fagerlund. (Näiden kahden Fagerlundin sukyhteys Parikkalan Fagerlundeihin on epäselvä, lisätietoja otetaan vastaan!) Lisäksi Emilia Fagerlundilla oli  kasvattilapsena  vuonna 1884 syntynyt, täysorvoksi pian jäänyt, Roosa Katariina Jaakontytär Innanen,  Kukonkannan tilan myyneen Mikko Innasen veljenpojan tytär.  

Julius ja Emilia Fagerlund olivat tehneet pian Yrjön saapumisen jälkeen keskinäisen testamentin, jossa testamenttasivat jäljelle jääneelle puolisolle pesän yhteiset varat. Tämä ei miellyttänyt Julius Fagerlundin sukulaisia ja he haastoivat Juliuksen kuoleman jälkeen Emilian käräjille Parikkalassa testamenttiin liittyvän epäselvän muotoseikan takia. (Wiipurin Sanomat No 181, 8.8.1893)

Fagerlundien Kukonkannassa istuttiin käräjiä (Suomalainen Virallinen Lehti No 139, 19.6.1894) ja pidettiin karjanhoitokursseja (Parikkalan Sanomat No 5, 1.12.1911).  Maatilat tuottivat muun muassa maitoa, joka myytiin Pietariin (Parikkalan Sanomat No 49, 3.12.1913), sekä munia (Parikkalan Sanomat No 25, 18.6.1913). Kukonkannan navetassa asui sonniyhdistyksen sonni ja Emilia Fagerlund hallinnoi paikallisen Martta-yhdistyksen munanleimasinta (Parikkalan Sanomat No 16, 17.4.1912). Keväällä 1914 Kukonkannan tallissa oli  "ruununori" Pilkku, joka  oli hankittu astumaan parikkalalaisia tammoja (Parikkalan Sanomat No 16, 22.4.1914). Lisäksi Emilia Fagerlund piti täysihoitolaisena koululaisia ja kesävieraita (Parikkalan Sanomat No 34, 25.8.1909) sekä pitäjän nimismiestä (Parikkalan Sanomat No 47, 20.11.1912). Kesäaikaan Kukonkannassa oli täysihoidossa myös pietarilaisen orpokodin tyttöjä hoitajineen (Parikkalan Sanomat No 24,  15.6.1910). Myös paikallislehden toimitus piti majaansa Kukonkannassa Fagerlundien luona (Parikkalan Sanomat No 2, 13.1.1909), sekä myös paikkakunnan henkikirjoittaja ja eläinlääkäri olivat tavattavissa Kukonkannan tiluksilta (Parikkalan Sanomat No 27, 5.7.1916). Tilalla pidettiin myös miesten käsityökoulua (Parikkalan Sanomat No 34, 24.8.1910).

Parikkalan Sanomat No 16, 22.4.1914

Naisten Ääni -lehden jutussa kuvaillaan, miten Emilia Fagerlundin taloudenhoito sujui kuin voideltu koneisto - palvelusväkeä oli riittämiin, joten emäntä ehti ilahduttaa vieraitaan laulullaan.  Vaaranmäen tilalla asui työnjohtaja Olli Toivanen sekä useampia piikoja ja ainakin yksi tilaton perhe. Lisäksi Vaaranmäelle on kirjattu asumaan hyyryläisenä eli vuokaralaisena leipuri (joko sukunimi tai ammatti) sekä opettaja Lindberg. Järvenpään kylän maatilaa viljelivät lampuodit. Lisäksi siellä asui vuodesta 1908 alkaen Julius Viktor Fagerlundin sisar, lääninkirjanpitäjä Gustaf Wilhelm Fagerlundin leski Elin Blondina Fagerlund poikansa Uno Julius Wilhelmin kanssa. (Gustaf Wilhelm Fagerlundista katso Sven Hirn, Gustaf Gustafsson kävelyllä Wiipurissa 1899, Viipuriin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 11, 1996)

Kun Emilia Fagerlund vuonna 1915 kuoli, asui hän Miihkalniemessä Järvenpään kylän salolla. Viimeisinä vuosina laajamittainen maanviljelys, jota Emilia Fagerlund oli harjoittanut, ei kannattanut ja Emilia oli vetäytynyt salokylälle vaatimattomiin oloihin myytyään maaomaisuutensa. Kukonkannan tila päätyi Artturi Heleniukselle, joka lahjoitti sen Parikkalan kunnalle lastenkodiksi (Parikkalan Sanomat No 25, 20.6.1928). Tuolloin Kukonkannan talossa toimi myös paikkakunnan kätilön ja hammaslääkärin vastaanotto (Parikkalan Sanomat No 50,  9.12.1925).

Hautajaisiin kerääntyi paikallislehti Parikkalan Sanomien mukaan tuhatlukuinen hautajaisyleisö (Parikkalan Sanomat No 6, 10.2.1915). Muistajien joukossa oli paikallisten ihmisten lisäksi paikallinen osuuskauppa ja yhteiskoulu sekä Suomen kansallisteatteri. Hautajaisissa lauloi Kangaskylän sekakuoro. Hautajaisjuhlallisuudet vietettiin Kukonkannassa. Emilia Fagerlundin kuoleman jälkeen paikalliset tehtailija Artturi Helenius, M. Naukkarinen ja kirjakauppias H. Heinonen perustivat vainajan nimeä kantavan muistorahaston, josta avustettaisiin paikallisten nuorten koulutusta. 

Lukuisissa muistokirjoituksissa Emilia Fagerlundia kuvailtiin ahkeraksi maatalousihmiseksi. Hyppäys Pietarin herrasväen soitannollisista illanvietoista karjanhoidon pariin voi tuntua suurelta, mutta todennäköisesti Emilialla oli koko elämänsä ollut vähintäänkin toinen jalka Parikkalan mullassa, kun kesät oli vietetty isän synnyinpitäjässä. Maanviljelyn ohella "Miila-täti" ehti antaa aikaansa paikkakunnan yhteiskoulun johtokunnalle, Parikkalan Osuuskaupalle (jossa toimi myös Anna Collan), Maamiesseuralle, Osuusmeijerille, Marttayhdistykselle, Kangaskylän nuorisoseuralle, kirjastolle, Samarialaisseuralle  (Parikkalan Sanomat No 5, 3.2.1915). Lisäksi katovuonna 1893 Emilia Fagerlund yhdessä Collanin neitien kanssa järjesti Parikkalaan hätäaputoimikunnan (Inkeri No 35, 27.8.1893).

Emilia Fagerlundia muisteltiin paikallislehdessä vielä vuonna 1928 ja hänet nostettiin paikkakunnan merkkimiesten rinnalle. (Parikkalan Sanomat No 25, 20.6.1928)