Parikkalan ja lähialueen kirjastot ennen Suomen itsenäistymistä

Sain vinkin Parikkalasta, että siellä on toiminut lainakirjasto jo vuodesta 1848, jolloin tässäkin blogissa käsitellyn papin Anton Ulrik Rönnholmin pojan Karl Philip Rönnholmin (s. 1831, k. 1901) kerrottiin perustaneen kirjaston isänsä omistamaan Ristimäen kartanoon. Koska olen viime aikoina tutkinut Anton Ulrik Rönnholmin kirjakokoelmaa, jäin pohtimaan Parikkalan lainakirjastoa. 

Kansalliskirjaston digitoidussa Historiallisessa sanomalehtikirjastossa tekemäni haut toivat luettavakseni Suometar -lehdessä toukokuussa 1855 julkaistun artikkelin, jonka kirjoittajan mukaan Parikkalan lainakirjastoston "paraita kirjoja" olivat 

• Suomen nykyinen tilasto
• Suomen historia
• Genoveva
• Roosa Tannenpurista
• Suometar
• Kultala 

Parikkalan nuoria helluntaina 1892. A. Heinonen. Museovirasto. 

Samaisesta artikkelista käy ilmi, että lainakirjaston alullepanijat olivat opiskelijat ("tutentit" eli studentit), ja pitäjän virkamiehet olivat hankkineet kirjastoon lisää luettavaa. Vuonna 1853 vapaaehtoiset olivat lahjoittaneet kirjastoon lisää luettavaa, jolloin kirjaston sanottiin pian pitävän sisällään "kaikki pienemmät kirjalliset teokset mitä wiime wuosina on ilmestynyt".

Surumäen kartano (nykyisin Suurimäki).
Kuva: Arto Hämäläinen 1986-87
Lappeenrannan museot

Jaana Juvosen kirjoittaman Parikkalan historian (1996) mukaan kirjaston alkuvuosina sitä kehittivät Karl Rönnholmin ja hänen isänsä lisäksi vuonna 1851 Parikkalaan muuttanut maanmittari Pietari Hannikainen (s. 1813, k. 1899) sekä vuonna 1823 Koitsanlahden vuokraajaksi ryhtynyt Jakob Fredrik Lagervall  (s. 1787, k. 1867). Alkuvuosina kirjasto toimi Surumäen kartanossa. 1860-luvulla kirjasto jaettiin neljään osaan kirkonkylään, Saarelle, Tyrjälle ja Koitsanlahdelle, mutta pääasiassa kirjat olivat lainattavissa pitäjäntuvalta sunnuntaisin.

Pietari Hannikainen
Kuva: K. E. Ståhlberg, 1890-luku.
Museovirasto

Vuonna 1860 ilmestynyt Suomen Julkisia Sanomia referoi ruotsinkielistä Wiborg -lehteä, jonka mukaan Parikkalan lainakirjaston takana olivat Wiipurilaisen osakunnan opiskelijat, jotka vuonna 1849 olivat lähettäneet kirjoja Viipurin läänin seurakuntiin perustettavia kirjastoja varten. Tällöin Parikkalaan oli lähetetty kahdeksan teosta. 

Marraskuussa 1856 ilmestynyt Sanan-Lennätin tiesi kertoa, että Parikkalassa oli toiminut lainakirjasto jo kymmenen vuotta. Kirjastossa oli kaikkiaan 13 kirjaa, joista jo aiemmin mainittujen lisäksi nyt nimettiin 

• Luwunlaskun oppi
• Martti Lutherus
• Asianajaja
• Mintähden ja sentähden
• Tarina wiinamyrkystä

Ensimmäisen viiden vuoden aikana kirjoilla oli vain viitisen lukijaa, mutta vuoden 1855 tienoilla tehdyn lahjoituksen - joka sisälsi 70 nidettä - jälkeen lukijamääräkin oli lisääntynyt. Nyt kirjaston nidemäärä oli noin sata teosta. Lokakuussa 1860 ilmestynyt Porin Kaupungin Sanomat kertoi, että lahjoituksen takana oli Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, joka oli perustettu vuonna 1845, kun viipurilaiset suomen kielen ystävät laajemminkin Euroopassa innoittaneen kansallisia kieliä ja kulttuureja koskevan kiinnostuksen myötä kokoontuivat yhteen vaalimaan suomen kieltä ja sillä kirjoitettua kirjallisuutta. Samassa lehdessä kerrottiin, että Uukuniemen ("Uguniemen") kirjastoon oli rovasti Berner lahjoittanut 18 nidettä. Nyky-Parikkalan pohjoisosassa oli siis oma kirjastonsa. Vuonna 1860 ilmestyneen Suomen Julkisia Sanomia lehden mukaan pitäjän herrasväki lahjoitti kirjastoon teoksia niin, että nidemäärä nousi 130:een. Ristiriitaisista tiedoista voi arvella, että parikkalalaislähtöiset  tai muutoin pitäjään kytköksissä olevat Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran jäsenet olivat lahjoituksen takana. Lahjoituksen jälkeen lainaajien määrä nousi 400:aan. Eniten lainattuja teoksia olivat Suomen nykyisen tilaston ja Genovevan lisäksi Kertomus Wilhelm Tellistä. 

Keväällä 1856 pitäjänkokouksessa päätettiin, että pitäjän yhteisiä rahavaroja käytettäisi kirjaston hankintoihin. Varat kerättiin rippilapsilta; jokaisen oli maksetta 10 hopeakopeekkaa (Juvosen mukaan 40 penniä) kirjaston ylläpitoon. Vuodessa rahaa kertyi noin 20 hopearuplaa, joka Rahamuseon laskurin mukaan tekee 335,80 euroa tämän päivän rahaksi muutettuna. Tällä rahalla voitiin ostaa "kaikki nykyisen kirjallisuutemme sellaiset hedelmät, jotka tällaiseen kirjastoon owat soweliat". 

Vuonna 1860 Parikkalan herrasväkeen kuuluneet naiset järjestivät hyväntekeväisyyshuutokaupan kirjaston hyväksi. Tähän huutokauppaan naiset olivat tehneet "käsitöitä, jotka oliwat talonpoikais-säädyn tarpeen mukaisia". Huutokaupan tuotto oli 26 ruplaa 50 kopeekkaa. 

Seuraavana vuonna Otawa -lehti tiesi kertoa, että Parikkalan kirjastoon oli hankittu karttoja - sekä isompia että pienempiä taskukarttoja, joita papit voivat pitää mukanaan pitäjiä kierrellessään ja näyttää niitä esimerkiksi kinkereille kerääntyneille ihmisille.

Parikkalan Sanomat No 49, 7.12.1910

Pietari Hannikainen ehdotti vuonna 1875, että kirjastolle oli laadittava säännöt. Hän toimi kirjaston esimiehenä ja taloudenhoitajana oli tuolloin opettaja Jaakko Innanen. Kirjasto oli sijoitettuna Kangaskylään kauppias Heikki Pursiaisen taloon, jossa kauppias huolehti kirjaston lainaustoiminnasta. Vuonna 1876 kirjasto jaettiin jälleen osiin, tällä kertaa kuuteen osaan pitäjän kuudennuspiirien mukaan. Kangaskylän kirjastoa, joka sijaitsi lähimpänä kirkonkylää, hoiti Hannikaisen vaimo Emilia (os. Savander, s. 1827,  k. 1910). Kivijärvellä kirjasto toimi Heikki Matinpoika Poutasen talossa. Tyrjällä kirjastoa hoiti Elias Juhonpoika Sinkkonen, Saarella Juho Ollinpoika Tiainen, Kinnarniemellä Pietari Juhonpoika Kettunen ja Oravaniemellä Matti Laurinpoika Tiainen.

Kun kansakoulut alkoivat toimia laajemmin pitäjässä, siirtyi vastuu kirjastosta pitäjän kummankin kansakoulun opettajalle, joita pastori Pehr Mauritz Forsblom valvoi tässä tehtävässä vuodesta 1878 alkaen. Kirjastossa oli yli 900 sidosta, joista suosituimpia lainattavia olivat uskonnollisaiheiset teokset. Tässä vaiheessa kirjaston varat saatiin pitäjän koiraverojen korkotuloista. Vuonna 1879 kirjasto jaettiin kolmeen osaan, eli kahteen kansakouluun ja yksi osa tuli lukkarin valvonnan alle.

Vuonna 1887 kuntakokous hyväksyi kirjastolle uudet säännöt. Jokainen seurakunnan jäsen sai sai lainata kirjoja ilmaiseksi. Laina-aika oli alle 100-sivuisilla kirjoilla kuukausi, 200-sivuisten kaksi kuukautta ja niin edelleen aina neljän kuukauden laina-aikaan saakka. Kerrallaan kirjoja sai lainata vain yhden. Ylittyneen laina-ajan sakko oli penni vuorokaudelta.

Kirjaston toiminnasta löytyy seuraavan kerran mainintoja sanomalehdistä vuonna 1890, jolloin Wiipurin Sanomien mukaan kirjaston palkattomaksi rahastonhoitajaksi ja esimieheksi nimitettiin parikkalalainen kauppias S[ipi] Ahokas. Kirjastonhoitajaksi valittiin opettaja M. Pajari 30 markan (noin 150 euroa)  vuosipalkalla. Uusia hankintoja, muun muassa Maanviljelys- ja Teollisuuslehti, tehtiin 50 markalla. 

Vuonna 1890 Turun Lehti siteerasi Laat[okka] lehteä ja tiesi kertoa, että Parikkalan Nuorisoseura aikoi perustaa oman kirjaston.

Parikkalan pitäjäntupa (nykyään Taitokeskus)
 Etelä-Karjalan museot

Vuonna 1904 kirjasto sai suuren lahjoituksen kurkijokelaiselta kauppiaalta Juho Häkiltä ja tämän leskeltä Alina Häkliltä. Leski testamenttasi Kurkijoen kauppalassa sijainneen talonsa Parikkalan kunnalle. Talo myytiin ja myyntituotto 9 000 markkaa käytettiin kirjaston hyväksi. Seuraavana vuonna kunta päätti lakkauttaa rippilapsilta kerätyn kirjastomaksun. Tässä yhteydessä kirjasto siirrettiin kunnantalolle, pois kansakouluilta ja lukkarin luota.

Vuonna 1910 Parikkala -lehteen  nimimerkki O[lli]. J[untunen]. raportoi paikkakunnan kirjastoista. Kirjastojen taloudellinen tilanne oli hyvä Häklin testamentin ansiosta. Kunnan "vanha kirjasto", joka oli sijoitettuna pitäjäntupaan kirkon viereen, oli jutun kirjoittajan mukaan huonolla tolalla: johtokunta oli laiskotellut, vaikka sen jäsenten piti olla "kirjallisuutta harrastawat", eikä ollut hankkinut uutta kirjallisuutta kirjastoon. Samana vuonna kunnankirjaston johtokuntaan valittiin Emilia Fagerlund ja Mikko Saukkonen. Johtokunnan puheenjohtajana toimi kauppias Tahvo Ahokas, taloudenhoitajana kirjakauppias H. Heinonen ja kirjastonhoitajaksi valittiin neiti Emilia Saukkonen.

Vuonna 1912 kunnan kirjaston johtokuntaan valittiin esimieheksi opettaja A. Kunnas, taloudenhoitajaksi H. Heinonen ja neiti Emilia Saukkonen jatkoi kirjastonhoitajana. Uusia kirjoja kirjastoon ei pystytty hankkimaan, mutta seuraavana vuonna kunta lupasi 500 markkaa viinaverorahoista kirjaston hankintoihin.

Nimimerkki O. J. kirjoitti Parikkala -lehdessä 30.11.1910 julkaistun mielipidekirjoituksen, jossa hän suomi paikkakunnan kirjastoa siitä, että lukijat suosivat "kaikenlaisia seikkailujuttuja" kehittävien, lukijaansa ihmiseksi ja kansalaiseksi kasvattavien teosten sijaan. 

Parikkalan Sanomat No 21, 25.5.1910 

Parikkalan kylissä oli pieniä kirjastoja ilmeisen paljon. Vuonna 1910 Parikkalan Sanomat kertoi kuntaan perustetun kolme uutta kirjastoa. Perustajina olivat nuorisoseuran paikallisosastot, jotka olivat ryhtyneet kyläkirjastojen ylläpitäjiksi 1800-luvun loppupuolella. Vuonna 1910 julkaisi Parikkalan Sanomat näiden kyläkirjastojen vuosikertomuksia. Kunta tuki kyläkirjastojen toimintaa: 1910 Mäntylahden nuorisoseura sai kunnalta 100 markkaa (noin 400 euroa) oman kirjaston perustamista varten. Kunnan muut kirjastot saivat 35 markkaa, mutta kunnan oma "vanha kirjasto" sai 100 markkaa hankintoja varten.

Tyrjän kirjastoseuran kirjasto oli perustettu vuonna 1891 tyrjäläisten toimeenpanemien arpajaisten tuotoilla. Kunta alkoi tukea kirjaston toimintaa vuonna 1900. Aluksi kirjastoa hoiti myöhemmin kirjakauppiaaksi ryhtynyt Heikki Heinonen yhdessä setänsä Kristian Heinosen kanssa. Kirjasto sijaitsi kauppias Olli Heinosen talossa. Vuodesta 1896 alkaen kirjasto toimi tuolloin aloittaneen Tyrjän kansakoulun rakennuksessa. Kirjastonhoitaja sai palkakseen kirjaston jäsenten vuosimaksut - kirjaston käyttö ei siis ollut ilmaista! Vuonna 1910 kirjastoa hoiti Aura Kaksonen 10 markan vuosipalkalla. Vuonna 1910 kirjaston johtokuntaan kuuluivat kirjaston esimies M. J. Pajari, rahastonhoitaja Pekko Sikiö, H. Kosonen, Paawo Peuhkuri (Teppo) ja Juho Saukkonen. Varajäseniä olivat Simo Kaksonen, Onni Vellonen ja Iisakki Soikkeli. Kirjastossa oli 454 teosta, mutta kahdeksan oli mennyt lukukelvottomaan kuntoon ja palauttamatta oli kuusi teosta. Vuoden aikana kirjasto hankki uusia kirjoja hiukan yli 50 markalla. Lainoja tehtiin 375 kertaa ja lainaajat olivat pääasiassa kylän nuorempaa väkeä. Vuonna 1913 kirjasto järjestettiin uudelleen "Daweyn lippujärjestelmän" mukaisesti ja se oli avoinna torstaisin kello 15-17.

Kirjavalan nuoriseuran kirjasto oli perustettu vuonna 1896, viisi vuotta tyrjäläisten jälkeen. Vuonna 1910 kirjastoon kuului 353 nidettä ja kirjaston jäsenmäärä eli rekisteröityneiden ja maksunsa maksaneiden määrä vaihteli 40:n ja 150:n välillä.

Samana vuonna kuin Kirjavalaan, saatiin myös Kivijärvelle nuorisoseuran ylläpitämä kirjasto. Vuonna 1910 siellä oli 800 nidettä. Vuonna 1912 kylässä järjestetyn karjanhoitokurssin lopettajaisjuhlien tuotolla hankittiin kirjastoon karjanhoitoon liittyvää kirjallisuutta. Samana vuonna kylän nuorisoseura järjesti nuorisoseurapäivät, joilla talollinen Adolf Wento ehdotti, että kirjasto muuttuisi kiertäväksi kirjastoksi ja se jaettaisi neljään osaan, jolloin kaksi osaa olisi Änkilän, yksi Kivijärven ja yksi Kaljusenkylän käytössä. Keskustelun jälkeen kirjasto päätettiin jakaa, mutta siten, että se jaettaisi viiteen osaan, joista yksi sijoitettaisi Koitsanlahden kylään. Tämän jälkeen kirjasto suljettiin ja lainaajia pyydettiin palauttamaan lainatut kirjat, jotta kirjasto saataisi järjestettyä uudelleen. Uudelleenjärjestelyn jälkeen vuonna 1912 kirjastoon hankittiin 126 uutta kirjaa, jolloin kirjojen kokonaismäärä oli 520 - parissa vuodessa kirjastosta oli poistunut 280 nidettä, ehkä loppuun luettuina. Kirjasto oli sijoitettuna siten, että Kivijärvellä se toimi Antti Uimosen talossa, Kaljusenkylässä Pekka Wennolla, Änkilässä Juhana Wennolla ja Änkilänsalolla Adolf Wennolla. Vuonna 1914 Kivijärven kirjasto päätti liittyä osaksi kunnankirjastoa.

Vuonna 1910 Rautalahden kyläkirjaston hoitajaksi valittiin Iida Nokelainen. Kirjasto sijaitsi kansakolulla ja oli avoinna sunnuntaisin kello 16-18 ja torstaisin 14-16. Kirjoja oli 135 kappaletta ja niitä oli lainattu 372 kertaa. Kirjaston esimies oli H. Walkeapää ja rahastonhoitaja Iida Walkeapää. Johtokunnassa toimi Emma Nokelainen, opettaja Fiina Paajanen ja opettaja Juho Ollikainen, Adolf Nokelainen. Varajäseninä olivat P. A. Wilska ja varaesimes Ad. Nokelainen.

Naapurikylässä Särkisalmella oli myös nuorisoseuran ylläpitämä kirjasto, jossa oli 71 nidettä vuonna 1910.  Kirjasto oli perustettu vuonna 1909. Kirjaston johtokuntaan kuului M. Wainio, jonka talossa kirjasto toimi, H. Gröhn, Riikka Gröhn, kirjastonhoitaja A[leksanteri] Siitonen (ainakin vuosina 1911, 1912) ja Loviisa Kärpänen. Vuonna 1913 niteiden määrä oli kasvanut 181:een. Vuonna 1917 kirjastonhoitajaksi valittiin Hilja Kosonen.

Vuonna 1909 perustettiin myös Koitsansalolle oma kyläkirjasto. Vuonna 1911 kirjastossa oli 200 nidettä ja niitä oli vuoden aikana lainattu noin 700  kertaa.

Kaukolan nuorisoseuran kyläkirjaston esimiehenä toimi Juha Jantunen ja hänen varallaan sihteeri J. Anttonen. Kirjaston johtokuntaan kuuluivat heidän lisäkseen Antti Jantunen, kirjaston taloudenhoitaja Anna Matikainen ja Emma Anttonen. Tilintarkastajina toimivat Paawo Jantunen, Johannes Anttonen ja Aleksanteri Anttonen varajäsenenä. Kirjasto sijaitsi Rinteen J. Anttosen talossa. Kirjasto oli perustettu vuonna 1907. Tämä kirjasto käytti vuoden 1910 lopussa 50 markkaa uusien kirjojen hankkimiseen. Hankinnat tehtiin paikallisesta H. Heinosen kirjakaupasta.

Parikkalan Sanomat No 5, 2.2.1910

Aina kirjaston hoitaminen ei näytä sujuneen kyläläisiltä sovussa, vaan riitaa tuli siitä, missä kirjaston tuli sijaita. Kirjaston sijaintipaikasta riideltiin talvella 1910 (Parikkalan Sanomat), kun Mikkolanniemen nuorisoseuran johtokunta, joka hallinnoi myös kyläkirjastoa, oli päättänyt siirtää kirjaston "Saaren ja Hokakylän saloseutujenkin käytettäwäksi" pois Tarnalan kansakoululta. Nuorisoseura oli perustanut kirjaston vuonna 1904 ja vuonna 1910 siinä oli 300 nidettä. Vuonna 1911 syyskuussa kirjasto palasi Tarnalan kansakoululle, jossa se oli avoinna maanantaina ja torstaina kello 2-3. Kesäaikaan kirjasto oli varmimmin auki sunnuntaisin.

Vuonna 1911 nimimerkki N. K. esitti Parikkalan Sanomissa helmikuun 15. päivä julkaistun mielipidekirjoituksensa, jossa hän ehdotti pienten kyläkirjastojen yhdistämistä kunnalliseen kirjastoon. Kirkonkylällä oleva pääkirjasto toimisi kantakirjastona ja kyläkirjastot jäisivät edelleen sivukirjastoiksi. Nimimerkin mukaan järjestely edistäisi kirjojen kiertoa kylien välillä ja uudelleenorganisoidun kirjaston olisi helpompi hakea valtiolta erilaisia avustuksia. Kaikki tehtäisi nimimerkin toiveen mukaan kansanvalistuksen hyväksi - uusin tieto ja kirjallisuus olisi helpommin saavutettavissa kaikialla pitäjässä.

Vuonna 1912 N.K:n ehdotus toteutettiin. Päätettiin, että lastenkirjat sijoitettaisiin kouluille, mutta muut kirjastot yhdistyisivät jokseenkin edellä esitetyn mallin mukaisesti. Kirjaston uudelleenorganisointitoimikuntaan valittiin A. Kunnas, H. Heinonen, Topi Torikka, Emilia Saukkonen ja Olli Jantunen. Kirjastoa ryhdyttiin järjestämään vuonna 1910 perustetun Suomen kirjastoseuran mallisäännön mukaan ja kunnan kirjastot liittyivät jäseniksi tähän seuraan. Tuolloin kunnassa toimi kunnankirjaston ja koulujen kirjastojen lisäksi ainakin seuraavat kirjastot:

• Särkisalmen nuorisoseuran kirjasto
• Rautalahden kirjastoseuran kirjasto
• Kinnarniemen "Toivo" -nuorisoseuran kirjasto
• Mikkolanniemen "Taimi" -nuorisoseuran kirjasto
• Tyrjän kirjastoseuran kirjasto
• Kaukolan nuorisoseuran kirjasto
• Poutalan nuorisoseuran kirjasto
• Melkoniemen kyläkirjasto
• Kivijärven nuorisoseuran kirjasto
• Koitsansalon kyläkirjasto 

Kirjastojen yhteenlaskettu nidemäärä oli noin 5000 kappaletta. 

Heinosen kirjakauppa Parikkalassa. Vesa Toppisen kuva-arkisto.
kuvapankki.ekarjala.fi

Samalla kun kirjastoja järjesteltiin uudelleen kuulutettiin paikallislehdessä palauttamattomia lainoja. Vuodelta 1904 palauttamatta olivat teokset "Aatteiden mies" ja "Veljekset". Seuraavilta vuosilta palauttamattomia lainoja oli enemmän, muun muassa Kaukolan Juho Anttosen vuonna 1905 lainaama "Kuwauksia kansan naiselämästä" ja kangaskyläläisen Pekka Putkisen vuonna 1909 lainaama "Wälskärin kertomuksia". Myös tunnettu taiteilija Aarno Karimo oli unohtanut palauttaa lainansa kirjastoon.

Tuohon aikaan, vuoden 1912 tienoilla, oli Viipurin läänissä vielä varsin harvinaista, että kunnat suostuivat maksamaan kirjaston ylläpidosta aiheutuneita kuluja. Lähiseudulla vain Jaakimassa ja Lappeella oli kunta tehnyt samanlaisen kirjastoa tukevan rahoituspäätöksen. Toisaalta nimimerkki O. J-n tiesi, että kunta ei ollut kymmeneen vuoteen uhrannut penniäkään kirjaston hyväksi, joten kun kirjastot vuonna 1913 oli yhdistetty peräsi kirjoittaja kunnalta rahallista panostusta uudistetulle kirjastolle. Paikallislehti julkaisi useampia Juntusen kirjastoa puolustavia mielipidekirjoituksia, joissa hän arvosteli kirjaston johtokuntaa siitä, että se ei ollut tarttunut tarjolla oleviin kirjastoavustuksiin eikä kartuttanut kirjaston kokoelmaa. Samana vuonna 1913 nimimerkki "Särki" oli taas sitä mieltä, että oli haaskausta käyttää 500 markkaa kirjaston hyväksi ja kehotti: "viskaamaan koko sen hökötöksen, jota kirjastoksi sanotaan, pellolle ja lähettäwät sinne missä pippuri kaswaa." Kirjastolla ei Särjen mukaan ollut kuin muinaistieteellinen arvo, se oli vanhanaikainen. Kaikki eivät kuitenkaan jakaneet kärjekkäitä mielipiteitä, vaan esimerkiksi Aino Wirkkunen lahjoitti kirjastolle arvokkaan kirjalahjoituksen keväällä 1913. 

Vaikka kunnan kirjastoasia järjestettiin uudelleen, näyttää kylissä edelleen olleen vireänä kyläkirjastojen kokoaminen. Syksyllä 1912 Rasvaniemen ja Joensuun kylissä järjestettiin iltamia kirjaston hyväksi, jonka tuotolla hankittiin 80 kirjaa. 

Parikkalan Sanomat no 3, 21.1.1914

Vuonna 1914 kunnankirjastoon haettiin kirjastonhoitajaa. Toimeen oli kaksi hakijaa, joista kuntakokous helmikuussa valitsi neiti Emilia Saukkosen toimeen 200 markan vuosipalkalla. Kirjasto oli tuolloin avoinna lauantaisin kello 12-14 ja sunnuntaina kello 8.30-10 ja 12-14. Marraskuussa päätettiin, että lauantain aukiolo lopetetaan lainaajien puutteessa. Samaan aikaan kirjastoon tehtiin kuin tehtiikin hankintoja 500 markalla, toisin kuin nimimerkki Särki oli toivonut. Neiti Saukkonen tarttui heti tarmokkaasti toimeen ja kuulutti paikallislehdessä kaikkia palauttamaan lainansa, jotta hän voisi järjestää kirjaston uudelleen. Koska ensimmäinen kehotus ei tehonnut, julkaisi paikallislehti maaliskuussa niiden lainaajien nimet, joilla oli teoksia lainassa. Samalla kirjastonhoitaja muistutti, että kirjoja on pidettävä siististi eikä niihin saa töhriä mitään "nimikirjoituksia, piirustuksia, päiwämääriä ja ties mitä kaikkea". Kirjastoasiaa koetettiin edistää kutsumalla asiantuntija, maisteri Arvi Kemiläinen, joka neuvoi kirjaston johtokuntaa kirjastojen yhdistämisasiassa. Kyläkirjastojen johtokuntia hanke ei ilmeisesti kiinnostanut, sillä heistä kukaan ei ollut saapunut paikalle, kun Kemiläinen joulukuussa 1914 vieraili Parikkalassa. Seuraavana vuonna Melkoniemen, Koitsansalon, Saarenkylän, Särkisalmen ja Poutalan kirjastot päättivät liittyä kunnalliseen kirjastoon. Vuonna 1916 Järvenpään kirjastoseuran ja Nuorten Kristillisen Yhdistyksen, Innasennurkan ja Lamminkylän kirjastot liittyivät kunnan kirjastoon. Kirjastonhoitaja kehotti muiden kirjastojen johtokuntia viipymättä edistämään liittymistä kunnan kirjastoon.

Tämän jälkeen ei kirjastoista löydy mainintoja ajalta ennen Suomen itsenäistymistä. 

Lähteet ja kirjallisuus: Sanan-Lennätin 1856, Suometar 1885, Suomen julkisia sanomia 1860, Porin kaupungin sanomat 1860, Otawa 1861,  Turun Lehti 1890, Wiipurin Sanomat 1891, Parikkala 1910, Parikkalan Sanomat 1910, Parikkalan Sanomat 1911, 1912, 1913, 1914, 1915, 1916, 1917, Parikkalan-Rautjärven Sanomat 19.9.2019: Parikkalan ensimmäistä lainakirjastoa piti kirkkoherran poika (Lege Pajari-Kosonen)
Jaana Juvonen, Parikkalan historia (1996), 405-406.