Törmäsin kaukaiseen sukulaiseeni Matikaisen Helmiin, joka meni 1931 loikkarina Venäjälle. Itäsuomalaisille rajan sulkeutuminen 1917 taisi olla vain hidaste, mutta ei este. Tämä on oma näkemykseni ja samaan johtopäätökseen on päätynyt myös Ira Jänis-Isokangas tukiessaan suojärveläisiä rajan ylittäneitä loikkareita. Me jälkipolvet tietysti arvioimme noita valintoja erilaisin tiedoin kuin 1930-luvulla eläneet. Jotain tuolloin Venäjälle menneiden ihmisten valinnoista ja ajatusmaailmasta tavoittaa Antti Järvi kirjassaan Minne katosi Antti Järvi? Suosittelen lukemaan!
 |
| Neuvostonainen 1.11.1936, No 11 |
Matikaiset Parikkala-Jaakkima-Viipuri
Helmi Elvi Keltakallio (os. Matikainen) syntyi toukokuussa 1906 Viipurin maalaiskunnassa. Hänen isänsä Olli Matikainen oli syntynyt 1865 Tiviällä Parikkalassa ja asuttuaan Jaakkimassa ja Viipurin seuduilla hän palasi Parikkalaan, jossa hän kuoli Tiviän kylässä vähän ennen jatkosodan syttymistä keväällä 1941. Olli oli kahdesti naimissa. Ensimmäinen vaimo oli Jaakkiman Kostamojärveltä kotoisin olevan Anna Huotilaisen (1863-1894), jonka kanssa Olli sai kolme lasta. Näistä lapsista yksikään ei elänyt varhaislapsuutta pidemmälle. Ollin toinen vaimo Anni Litmanen (1875-1953) löytyi samasta Kostamojärven kylästä. Toisen vaimonsa kanssa Olli sai 13 lasta.
Olli Matikaisen toisen avioliiton lapsista kaksi ensimmäistä syntyi Jaakkimassa, mutta sitten noin vuoden 1900 tienoilla tapahtui jotain ja perhe muutti Viipurin maalaiskuntaan. Tässä vaiheessa toisenkin avioliiton ensimmäiset lapset olivat jo kuolleet tai kuolivat pian muuton jälkeen, joten Olli ja Anni olivat lapsettomina aloittamassa uutta elämäänsä. Pariskunta asettui asumaan Hiekan kaupunginosaan Viipurin kaupugin länsipuolelle. Hiekassa oli paljon pieniä puutaloja, joiden asukkaan kävivät töissä joko Viipurissa tai lähistön isoilla maatiloilla. Vuoden 1900 tienoilla kaupungiosassa oli 111 taloa ja hiukan yli 2000 asukasta. Kyse oli siis varsin suuresta kaupunginosasta, jonka suurin työnantaja oli 1889 perustettu Viipurin saha. Sinne todennäköisesti Olli Matikainenkin saattoi työllistyä.
Helmin syntyessä 1906 Matikaisen perheessä oli neljä elossa olevaa lasta, joista vanhin oli Helmiä kuusi vuotta vanhempi Ida (s. 1900, myöhemmin Kalliovaara, loikkasi) sekä veljet Frans Viljami (1901-1941), Väinö Johannes (1903-1971) ja Adolf Henrik (1905-1919). Helmin jälkeen perheeseen syntyi vielä Anna Helena (1907-1987, loikkasi), Uuno Alarik (s. ja k. 1909), kaksoset Saima Ester (1911-1912), Elina Siiri (s. ja k. 1911), Uuno Olavi (s. 1914) ja Alvar Kalervo (1917-1918). Kaksostyttöjen syntymän aikaan Matikaiset olivat palanneet Jaakkimaan Kostamojärvelle. Tytöistä Helmin lisäksi Anna ja Ida varttuivat aikuisiksi, pojista ainakin Frans ja Väinö elivät aikuisikään asti ja Frans palasi isänsä kanssa tämän kotikylään Parikkalan Tiviälle.
Keltakalliot Sortavalassa
Vuonna 1925 Helmi Matikainen avioitui Tauno Keltakallion kanssa. Tauno oli Helmiä miltei seitsemän vuotta vanhempi. Tauno oli syntynyt 1899 Sortavalassa Iivana Mutasen perheeseen, saanut kasteessa nimen David ja hänellä oli ainakin yksi vanhempi veli. Perhe oli ortodoksiuskoinen ja vuonna 1906, kun venäläistämistoimet ja suurlakko olivat pyyhkäisseet Suomen suuriruhtinaskunnan yli, muutti moni venäläistaustainen perhe sukunimensä suomalaisemmaksi. Tällöin Mutasisista tuli Keltakallioita ja Iivanasta Juho, Davidista Tauno.
Keltakallion pojat Herman ja Tauno olivat aktiivisia työväenyhdistystoimijoita Sortavalassa. Vuonna 1919, sisällissodan jälkeen, parikymppinen Tauno Keltakallio valittiin Sortavalan Lahdenkylän työväenyhdistyksen hallitukseen. Samoihin aikoihin Tauno joutui todistamaan paljon huomiota saaneessa valtiopetosjutussa, jossa syytettynä oli 12 miestä ja 11 naista. Keltakallion todistus koski 17-vuotiaan Jäntti-nimisen pojan osuutta. Jäntti työskenteli Keltakallion kanssa samassa työpaikassa Sortavalassa. Sisällissodan aikana Jäntti oli mennyt Pietariin, josta hänet oli värvätty vakoojaksi Suomeen. Nuorukainen palasi Sortavalaan, mutta siellä hän jänisti ja koetti palata Venäjälle, kun hänet pidätettiin ja tuotiin oikeuden eteen.
Tauno ja Helmi Keltakallio saivat ainakin kaksi poikaa, jotka esiintyvät nimillä Väinö ja Kullervo tai Veijo ja Tauno (ilmeisesti Veijo Kullervo, s. 1928 ja Tauno Olavi, s. 1929). Myöhemmissä asiakirjoissa on mainittu, että perheessä olisi kolme lasta, mutta kolmannen lapsen nimestä ei ole tietoa. Isä-Tauno eteni työväenjärjestöurallaan ja vuonna 1930 hänet valittiin Sortavalan piirin työväen liiton Kaipaan osaston sihteeriksi ja teollisuusneuvoston jäseneksi. Tauno työskenteli Kaipaan sahalla Suojärvellä.
 |
| Kaipaan saha 1938. Lusto - Suomen metsämuseo. |
1930-luku oli vaikeaa aikaa avoimesti sosialistisille työväenliikkeen aktiiveille. Tauno joutui syytetyksi valtiopetoksesta. Keväällä 1931 Viipurin hovioikeus käsitteli tapausta. Taunon syyksi luettiin vuosina 1927-1930 toimiminen puuteollisuusliiton aktiivina, 1929-1930 toimiminen teollisuusliitossa ja vuonna 1929 Suojärven nuorten työläisten opintokerhossa. "Muillakin tavoin hän otti osaa vallankumoukselliseen kiihotustyöhön" luki syytteessä. Tauno oli muun muassa organisoinut Suojärvelle mielenosoituksen Tammisaaressa vankeina pidettyjen sosialistien syömalakon tukemiseksi. Tammisaaren pakkotyölaitokseen passitetut poliittiset vangit ryhtyivät nälkälakkoon 1929, johon yhtyi myös muiden vankiloiden poliittisia vankeja. Vaikka nälkälakon myötä suurin osa vankien vaatimuksista meni läpi, seurasi lakkoilua äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen painostuksesta valtiovallan yhä kireämpi ote vangeista. Syytteisiinsä Tauno vastasi vankeudesta - hänet oli otettu kiinni ja passitettu Viipurin lääninvankilaan. Tuomioksi tuli kaksi vuotta kuritushuonetta ja lisäksi hän menetti kansalaisoikeutensa kuudeksi vuodeksi.
Loikkarina Neuvostoliittoon
Jossain vaiheessa Tauno pääsi sen verran vapaaksi vankeudestaan, että hän, Helmi ja pojat pääsivät vuoden 1931 aikana livahtamaan rajan yli Suojärveltä Neuvosto-Karjalaan. Rajan ylittäminen salaa oli rikos sekä Suomessa että Neuvostoliitossa ja Neuvostoliitossa siitä voitiin tuomita pakkotyöhön. Helmi oli hakenut passia ulkomaille jo vuonna 1930, mutta passianomusta ei puollettu. Ilmeisesti Keltakalliot aavistivat että Taunon poliittinen aktiivisuus alkoi kääntyä häntä vastaan 1930-luvun Suomen oikeistolaisessa ilmapiirissä. Suojärveläiset olivat tottuneet kulkemaan rajan yli, monella oli sukulaisia Neuvostoliitossa, kirjeet ja tieto kulkivat rajasta huolimatta. Näyttää siltä, että Keltakalliot olivat valmistautuneet loikkaamiseen jo ennen Taunon pidätystä.
Loikkaukseen Keltakallioita saattoi houkutella Helmin Anna-sisko miehineen sekä vanhempi sisko Ida Kalliovaara, joka niin ikään loikkasi Neuvostoliittoon, mutta jonka kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa. Neuvostoliitossa Anna avioitui Väinö Kannisen kanssa. Väinö oli syntynyt vuonna 1907 Michiganin osavaltiossa Yhdysvalloissa, jonne hänen vanhempansa olivat menneet siirtolaisina. Kanniset olivat kotoisin Viipurin läheltä Heinjoelta. Jossain vaiheessa 1920-luvun lopupssa Väinö Kanninen oli loikannut Neuvostoliittoon, sillä vuonna 1927 hän kutsui Keltakallioita Petroskoihin. Nyt Petroskoissa oli kolme Matikaisen tytärtä miehineen ja lapsineen: Ida Kalliovaara (mies?), Helmi ja Tauno Keltakallio ja Anna ja Väinö Kanninen.
Koska rajan ylittäminen oli laitonta, pidätettiin Helmi joulukuussa 1931, mutta ilmeisesti vapautettiin melko pian. Taunon välittömästä pidätyksestä ei ole tietoa, mutta kauaa hän ei saanut olla vapaana. Tauno pidätettiin vuonna 1933 ja seuraavana vuonna hänet tuomittiin kymmenksi vuodeksi työleirille. Viimeinen tieto Taunosta on vuodelta 1946, jolloin hänet mainitaan edelleen leirillä, mutta tietoa hänen vapautumisestaan tai kuolemasta ei ole. Tauno kuitenkin selviytyi melko kauan leireillä ja eli yli toisen maailmansodan, jonka aikana leireillä nähtiin nälkää. Tauno oli tottunut tekemään ruumiillista työtä ja hän oli todennäköisesti fiksu ja kekseliäs sekä tuli toimeen ihmisten kanssa. Tästä kertoo hänen valintansa työväenosastojen johtotehtäviin jo parikymppisenä nuorukaisena.
Taunon vangitsemisen myötä Keltakallion perhe hajosi. Vuonna 1933 Helmi anoi Suomen suurlähetystöltä lupaa palata Suomeen, mutta lupaa ei annettu. Pojat joutuivat Aunukseen lastenkotiin viimeistään vuoden 1936 tienoilla. Yksin jäänyt Helmi, joka kävi työssä, ei kyennyt huolehtimaan pojista yksin. Helmi ei liittynyt kommunistiseen puolueeseen. Hän työskenteli Petroskoissa suksitehtaassa. Taunon tavoin kovaan työhön tottunut Helmi oli arvostettu työntekijä ("stahanovilainen") ja häntä haastateltiin lehtiin työstään ja ajatuksistaan.
Vuonna 1937 Helmi pidätettiin ja hänet tuomittiin Taunon tavoin kymmeneksi vuodeksi työleirille, joka sijaitsi Sverdlovskin alueella. Helmi selvityi leiriltä ja hänet rehabilitoitiin vuonna 1956. Helmi kuoli kesällä 1991, joten hän ei ihan ehtinyt nähdä Neuvostoliiton hajoamista. Ilmeisesti Helmi ei muuttanut Suomeen vaan kuoli Petroskoissa, jossa hänen sisarensa Anna oli kuollut muutamaa vuotta aiemmin. Myös Väinö Kanninen eli kohtuullisen pitkään Neuvostoliitossa, sillä hän kuoli 1952.
Helmi kertoo elämästään
Elokuussa 1933 Helmi Keltakallio antoi haastattelun NKP(B):n Leningradin ja Karjalan aluekomitean äänenkannattajalle, Neuvostonainen nimiselle lehdelle. Tässä haastattelussa Petroskoin suksitehtaan "iskurityöläinen" Helmi kertoi seuraavaa:
Iskuri Helmi Keltakallio työskenteli aikaisemmin Suomessa. Sahoilla raatoi voittoa kapitalisteille.
- Ne siellä, kapitalistit, riistävät…
- Täällä ei työläistä riistetä eikä työ tunnu
orjatyöltä…
Iskuri jatkaa työtään. Kone vuoroin pörrää ja vuoroin
murisee.
Siellä, Suomessa, vainoavat ja sortavat työläisiä. Ohrana
vangitsi Helmi Keltakalliokin miehen. Kolme lasta jäi elätettäväksi. Mitä
niiden kanssa teet – nälkäpalkoilla ja työttömänä. Fasistihallitus kielsi
passin Neuvostoliittoon… Mutta löytyipäs ”passi”. Täällä sitä jo ollaan…
Lehtijuttussa Helmi kertoi, että työn ohella hän teki talkootyötä tehtaan kasvitarhalla.
Kolmen vuoden kuluttua Helmi antoi uuden haastattelun Neuvostonainen -lehdelle. Helmi oli edelleen töissä suksitehtaalla ja täytti norminsa 200 prosenttisesti! Hän oli saanut stahanovilainen -arvonimen. Myöhemmin samana vuonna Neuvostonainen -lehti julkaisi Helmin kuvan ja kertoi, että hän innostaa esimerkillään muitakin työssä ja opinnoissa.
Petroskoin suksitehdas ei ollut vain työpaikka, vaan siellä toimi monenlaista kerhotoimintaa, josta kaikki ei ollut vain sosialistiseen aatteeseen keskittyvää. Suksitehtaalla oli muun muassa suosittu klubi, jossa nuoret kävivät tanssimassa ja kuuntelemassa jazzmusiikkia ja muita tuon ajan suosikkikappaleita äänilevyiltä soitettuna. Etenkin Yhdysvalloista Neuvostoliittoon loikanneet toivat mukanaan uudenlaista musiikkikulttuuria, joka imaisi nuorison mukaansa. Lisäksi suksitehtaalla oli oma torvisoittokunta. Suksitehtaan klubi oli suomalaisten hallussa eivätkä suomalaiset ovimiehet päästäneet venäläisiä sisälle etenkään, jos nämä olivat humalassa. Suksitehdas järjesti työläisilleen kesäjuhlia Petroskoin ympäristön maaseudulla, jossa työläiset pääsivät rentotumaan ja tapaamaan toisiaan. Tehtaalla oli myös Helmin mainitsema kasvitarha, josta saatiin lisäravintoa 1930-luvun nälkävuosina.
Elokuussa 1936 Punainen Karjala -niminen sanomalehti julkaisi Helmistä pidemmän jutun otsikolla Kurjuudesta yltäkylläisen elämään, jossa Helmi kertoi lapsuudestaan. Ilmeisesti juttu perustui Helmin jossain tilaisuudessa pitämään puheeseen. Jutun perusteella voi päätellä, että Helmi oli hyvä ilmaisemaan itseään ja uskalsi nousta esille. Vaikka kaikki puheessa mainitut asiat eivät ole aivan paikkaansa pitäviä (Helmi ei ollut perheen vanhin lapsi), ja vaikka puheesta voi lukea puoltavia käsityksiä kommunistisesta aatteesta ja vallitsevista oloista etenkin Suomeen verrattuna, kertoo Helmin puhe hänen motiiveistaan ja halustaan etsiä parempaa elämää Neuvostoliitosta.
Helmi kertoi, kuinka isä-Matikainen työskenteli metsäteollisuudessa, perhe oli köyhä ja lapsia oli paljon. Helmi kertoi menneensä 9-vuotiaana lapsenpiiaksi jonkun paremmin toimeentulevan perheeseen, jossa töitä joutui tekemään kymmenen tuntia päivässä huonolla palkalla. Helmillä ei ollut edes kenkiä, vaan hän kulki paljain jaloin kylminäkin aikoina. Helmi itki, kun näki miten talojen tyttäret saivat kulkea vailla huolia ja vapaana työnteosta samalla kun Helmi ja hänen siskonsa kulkivat kerjuulla.
Helmi kertoi osallistuneensa vallankumoukselliseen työhön jo Suomessa. Tämä lienee todenmukaista, sillä hänhän tutustui Tauno Keltakallioon jo alle 20-vuotiaana. Helmi kertoi asuneensa miehensä kanssa Tammisaaressa. Tästä ei ole dokumentaatiota olemassa, mutta on mahdollista, että Tauno oli pidätettynä sisällissodan jälkeen ja tuomittuna Tammisaaren pakkotyölaitokseen. Ehkäpä Helmi oli seurannut miestään ja odotti Tammisaaressa tämän vapautumista. Toisaalta Helmillä on voinut olla halu kytkeä oma kohtalonsa Tammisaaressa istuvien pidätettyjen kommunistien ja muiden poliittisten vankien kohtaloon. Näin tekemällä sekä vangit että Helmin aatteen palo saivat lisää huomiota ja vahvistusta oikeutukselleen toimia.
Helmin kertomus jatkui ja hän kuvaili miten Tauno pidätettiin 1930 ja hän jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Kukaan ei halunnut antaa työtä kommunistin vaimolle. Helmi palasi lapsineen vanhempiensa luo Jaakkimaan, mutta sielläkään ei ollut helppoa. Vanhemmat asuivat puoliksi maan sisällä olevassa mökissä, jonne sade ja sulava lumi valuivat sisälle. Lapset sairastuivat kosteudesta ja kylmyydestä, nuorimmainen sairastui pahiten. Ehkä tässä vaiheessa lapsi kuoli, koska hänestä ei ole merkintöjä perheen mentyä Neuvostoliittoon. Vanhemmat moittivat Helmiä, kun tämä oli tullut heidän vaivoikseen lapsineen. Taunon toverit tukivat Helmiä, lähettivät hänelle rahaa ja lapsille vaatteita. Näin Helmi selvitytyi Taunon vankeusajan 1930-1931.
Tultuaan rajan yli Helmi sai töitä suksitehtaalla. Lapset olivat lastenkodissa, jossa Helmi vieraili heitä katsomassa usein. Lastenkodissa lapset olivat aina kylläisiä, heillä oli kunnolliset vaatteet ja he saivat hyvän kasvatuksen.
Helmi ei mainitse puheessaan sitä aikaa, kun perhe asui Suojärvellä, ei miehensä pidätystä eikä sitä, miten hän koetti palata Suomeen 1933. Helmi näyttää tyytyneen kohtaloonsa ja on aktiivinen omalla tavallaan, tehden työtä ja opiskellen. Vaikka Helmi ei asunut lastensa kanssa, näki hän, että lapsilla oli kaikki hyvin ja heistä pidettiin huolta.
Vankeusaikansa jälkeen Helmi eli vielä pitkän elämän Neuvostoliitossa. Ei ole tiedossa menikö hän uusiin naimisiin eikä myöskään sitä, miten hän elätti itsensä vankeuden jälkeen. On mahdollista, että Matikaisen tytöt pystyivät tukemaan toinen toisiaan Petroskoissa. Kolmen kovan elämän eläneen sisaruksen jälkipolvea on tiettävästi edelleen elossa. Kuulisin mielelläni lisää Helmin, Annan ja Idan elämänkohtaloista.
Lähteet:
Ira Jänis-Isokangas: Suojärveläisten ylirajaiset suhteet 1930-luvun Neuvostoliitossa. Idäntutkimus 2/2022.
Eila Lahti-Argutina: Olimme joukko vieras vain. Venäjänsuomalaiset vainouhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun. Siirtolaisuusinstituutti 2001.
Tiina-Maija Lehtonen: Amerikansuomalaisten muotitanssit villitsivät nälkäisen Petroskoin - Suomalaissoittajat Stalinin vainoissa. YLE 30.12.2020 (sisältää kuvia 1930-luvun Petroskoista ja suksitehtaalta)
Agricolan tietosanomat. Merkittävä arkistokokonaisuus avautui: Pohjois-Amerikan suomalaiset Neuvosto-Karjalassa 1920-1930-luvuilla Julkaistu 9.2.2022 (sisältää kuvia)
Laatokka 16.10.1906, No 118
Päivän tiedot 12.9.1916, No 101
Kansan voima 20.5.1919, No 36
Karjala 13.8.1919, No 183
Kansan voima 12.11.1925, No 127
Työ 18.2.1930, No 19
Karjala 1.4.1931, No 88
Aamulehti 29.4.1931, No 115
Neuvostonainen, 1.8.1933, No 16
Neuvostonainen 1.5.1936, No 5
Punainen Karjala 4.8.1936, No 178
Neuvostonainen 1.11.1936, No 11
Pohjolan sanomat 10.10.1957, No 232 (Hermanni Keltakallio)
Suomalaiset Venäjällä -hanke, Kansallisarkisto. Erityiskiitos Anton Eteläaholle ja Aimo Ruususelle Helmin ja Taunon tiedoista.
geni.com tietokanta, HisKi Suomen sukututkimusseuran tietokanta
