Wenellit opettajina

Etsiessäni tietoa Savonlinnan ensimmäisestä kirjakaupasta törmäsin neljään sisarukseen, jotka toimivat opettajina tyttökouluissa eri puolilla Suomea 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa: Ida, Vivia ja Angelika Wenell sekä heidän veljensä Klas Benjamin olivat Savonlinnan kirjakauppias Petter Wenellin lapsia. Perheeseen kuului myös isosisko Hanna Aleksandra (1844-1924), joka avioitui maanviljelijä ja kauppias Conrad (Kristian Konrad) Söderholmin  kanssa.

Petter Wenell oli sukutaustaltaan Kuopion Väänäsiä ja kuului Savon herännäisiin.* Hänen vaimonsa, edellä mainittujen lasten äiti, oli Alexandra Arppe. Vanhemmat oli vihitty kuuluisissa Espoon Histan kaksoishäissä ja Wenellin puhemiehenä (ikään kuin bestman, mutta rooli hiukan toinen) toimi herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen, jonka vieraana Wenell oli usein ollut ja jonka kanssa pohtinut uskonkäsityksiä. Wenellien koti oli herännäiskoti, jossa pidettiin seuroja. Toisaalta elämä ei ollut aivan tasaista, vaan sitä väritti isä-Wenellin alkoholinkäyttö. Petter Wenell toimi Säämingin seurakunnan lukkarina, kanttorina ja sunnuntaikoulun opettajana. Wenell oli komea, lauloi kauniilla tenoriäänellään ja oli haaveillut papin urasta.

Wenellien talo on kuvassa oikeassa yläkulmassa.
Kuva on 1860-1870 -lukujen taitteesta.
Riihisaari, Savonlinnan museo.

Perhe asui omistamassaan suuressa empiretyylisessä talossa Savonlinnan Olavintorin reunalla. (Täältä voit katsoa talon kuvia) Talossa oli 13 huonetta, 11 kaakeliuunia sekä erillinen pakaritupa. Pihalla oli myös suoja eläimiä varten. Wenellin kirjakauppa (boklåda) sijaitsi talon päädyssä, jonne oli erillinen sisäänkäynti Olavintorilta. Tuohon aikaan Olavintori oli kaupungin pääasiallisen torikaupan keskus rannan nykyisen kauppatorin sijaan, jonne torikauppa alkoi siirtyi 1890-luvulla. Kaupunkitalon lisäksi Wenell omisti maatilan Heikinpohjassa, josta saatiin elintarvikkeita ja tuloja. Petter Wenellin liiketoimet eivät  kuitenkaan sujuneet kovinkaan hyvin, vaan päätyi tekemään konkurssin 1872. Kirjakauppatoiminta oli siirtynyt jo vuonna 1858 Niklas Gulinille ja häneltä se siirtyi talon myötä 1877 maanmittari Otto Karl von Fieandtille, jonka tytär Ottilia Adolfina von Fieandt piti kirjakauppaa talossa. Tällöin kirjakauppa oli siirtynyt talon toiseen päätyyn. Myöhemmin talossa toimi postikonttori, vuodesta 1923 alkaen talo toimi kaupungintalona ja 1990-luvulta alkaen Oopperajuhlien toimistotalona.

Kun perheessä oli vasta esikoistytär, Alexandra Arppe perusti Savonlinnaan tyttökoulun. Koulu toimi muutamia vuosia, kunnes lakkasi vuoden 1850 tienoilla. Petter Wenell opetti tässä koulussa matematiikkaa ja kaunonkirjoitusta, kunnes sai vuonna 1850 kirjakauppaprivilegiot Savonlinnaan. Toisin sanoen Wenell sai yksinoikeuden perustaa kirjakaupan kaupunkiin. 

Ida Wenell Naisten ääni -lehdessä 1919

Ida Wenell 1846-1924

Mahdollisesti Ida kävi Savonlinnan tyttökoulua, kuten Angelika -sisko (Angelika on ainoa, jonka koulutaival tiedetään tarkasti). Vuonna 1880 hän toimi Helsingin suomalaisen tyttökolun virkaatekevänä johtajana. Vuodesta 1886 hän toimi saman koulun ensimmäisen luokan opettajana ja myöhemmin ranskan ja saksan opettajana sekä musiikinopettajana. Lisäksi hän antoi yksityisiä pianotunteja. 1887 hän liityi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäseneksi. 

Armas Järnefelt on muistelmissaan kertonut, että sai alkeisopetusta Ida Wenelliltä. Mahdollisesti Ida oli Järnefeltien kotiopettajana Kuopiossa. 

Ida Wenell oli kiinnostunut opetustyöstä ja kehitti sitä muun muassa Pedagogiska förening i Finland'in jäsenenä. Musiikkia hän harrasti Diletantföreningenin riveissä.

Suomalaisessa tyttökoulussa opettaessaan Ida Wenell otti asuintoverikseen Maikki Fribergin, josta sittemmin tuli kirjailija, tohtori ja suomalaisen naisasialiikkeen voimahahmo. Ida oli pidetty opettaja, mutta kärsi terveysongelmista. Asuinkumppanukset nauttivat etenkin Helsingin konserttitarjonnasta, vaikka ilmeisesti herännäiskodista tulleen Idan ja vapaamielisemmin asioita katsovan Maikin katsantokannoissa saattoi olla eroja. Maikki Friberg kuitenkin kuvasi Idaa tasaiseksi, avuliaaksi ja tyynen ystävälliseksi. Helsingissä Idan osoitteeksi on vuonna 1899 merkitty St. Robertsgatan.

Kesiään Ida Wenell vietti Karjalohjalla ja vetäytyi vuonna 1911 alkaneiksi eläkepäivikseen Turkuun, jossa hän ainakin vuoteen 1915 asti alussa asui osoitteessa Rauhankatu 17a. Ida Wenell kuoli vuonna 1924 pitkään sairastettuaan ja oltuaan kolme vuotta liikuntakyvytön ja sokea. 

Lähteet Ida Amalia Wenell: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsenet 1831-1892, Kansallisbiografia; Jorma Väänänen, Väänäs-Kallen kronikka. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 7, Helsinki 1985; Åbo adresskalender 1.1.1929; Naisten ääni 21.1.1928 No 1; Uusi Aura 6.9.1924 No 241; Martin Wegelius, Levnadsteckning av Karl Flodin. Svenska Litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1922; Naisten Ääni 1.11.1919 No 34; Åbo adresskalender 1.1.1915; Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland 1.1.1907 No 2-3; Uusi Suometar 4.4.1906 No 78; Kotimaa 5.4.1906 no 39; Louhi 8.8.1900 No 92; Adressbok och yrkeskalender för Helsingfors 1.1.1899; Suomen virallinen tilasto IX. Alamainen kertomus Suomenmaan alkeis-oppilaitosten tilasta ja toiminnasta lukuvuosina 1884–1887. Koulutoimen Ylihallituksen antama. Helsinki 1888, 19; Tidskrift utgiven av Pedagogiska föreningen i Finland 1.1.1887 No 2; Uusi Suometar 25.8.1880 No 102.  

Vivia Wenell Suomen kuvalehdessä 1920

Vivia Elina Wenell 1850-1929

Vivia Wenell opiskeli kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarissa, josta hän valmistui 1878 ja nimitettiin Valkealan ylemmän tyttökansakoulun opettajaksi. Sieltä hän siirtyi 1883 kansakoulunopettajaksi Turkuun.  Opettajantyönsä ohella hän toimi muun muassa Turun kaupunkilähetyksen hyväntekijänä sekä raittiusseuran aktiivina. Turussa Vivia Wenell asui vuonna 1897 Humalistonkatu 8:ssa, josta mutti Puistokatu 7:ään, josta vuoteen 1915 mennessä muutti asumaan Ida -siskonsa luo Rauhankadulle. Vivia Wenell kuoli Turussa 1929. 

Lähteet Vivia Elina Wenell: Suomen kuvalehti 10.4.1920 No 15; Kansakoulun lehti: Kasvatusopillinen aikakauskirja kodille ja koululle 1900. 15.2.1900 No 5; Åbo adresskalender 1.1.1912; Åbo adresskalender 1.1.1897; Turun kaupunki-lähetys 15.10.1897 No 10; Sanomia Turusta 13.12.1883 No 193; Kansakoulun lehti: Kasvatusopillinen aikakauskirja kodille ja koululle 15.12.1883 No 8; Kansakoulu: Kasvatusopillinen sanomalehti 15.5.1878 No 10.  

Klas Benjamin Wenell (Vaheri) 1855-1911

Ylioppilaaksi Kuopiossa tultuaan Klas Benjamin toimi Savonlinnan reaalikoulun matematiikan ja fysiikan sijaisopettajana lokakuusta 1876. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1878 Helsingin yliopistossa (Keisarillinen Aleksanterin yliopisto). Tämän jälkeen vuonna 1881 hän toimi Lappeenrannan suomalaisessa lyseossa, oletettavasti sen johtajana tai vt. johtajana, mutta muutti pois paikkakunnalta jo seuraavana vuonna. Wenell oli vuonna 1883 perustamassa Tampereelle yksityistä alkeiskoulua, suomalaista tyttökoulua ja lyseota, jonka johtajana hän toimi. Kauaa ei Klas Benjamin Tampereella vaikuttanut, vaan lukuvuodeksi 1885 hän siirtyi sijaisopettajaksi Viipurin suomalaiseen lyseoon opettamaan historiaa, maantietoa ja suomen kieltä.  Taloudellinen katastrofi seurasi, sillä 1886 Klas Benjamin Wenell ilmoitti luovuttavansa kaiken omaisuutensa velkojilleen. Vuonna 1887 hänet nimitettiin Jyväskylän tyttökoulun maantiedon, luonnonhistorian ja historian opettajaksi. Opettajana hän oli innostava ja onnistunut. Opettajantyön ohella hän suomensi saksan kielestä Klara Mundt'in salanimellä Louise Mühlbach kirjoittaman novellin "Kuuriruhtinas ja vaaliruhtinas". Lisäksi hän luennoi kaupunginkirjastolla - kevään 1897 luento käsitteli Sokratesta - ja avusti Keski-Suomi -lehteä.

Klas Benjamin Wenell kuoli Jyväskylässä 1911. 

Lähteet Klas Benjamin Wenell:  Jorma Väänänen, Väänäs-Kallen kronikka. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 7, Helsinki 1985, Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899. Wenell, Klas Benjamin,  Tampereen yksityislyseo ; Keski-Suomi 24.1.1911 No 11; Aamulehti 12.12.1902 No 289; Suomalainen 5.4.1897 No 39; Tampereen Sanomat 21.08.1883 No 97; Ilmarinen 17.3.1883 No 32;  Suomalainen Wirallinen Lehti 30.4.1886 No 98; Keski-Suomi 27.12.1890 No 151; Tidskrift utgiven av Pegagogiska Föreningen i Finland 1.1.1885 No 3Suomalainen Wirallinen Lehti  14.8.1882 No 186;Uusi Suometar 12.7.1881 No 156; Tidskrift utgiven av Pegagogiska Föreningen i Finland  1.1.1879 No 5; Förtecknin öfver embets- och tjänstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitet i Finland 1.1.1875.

Angelika Wenell Naisten ääni lehdessä 1917

Angelika Wenell 1857-1940

Savonlinnan tyttökoulun (jota tässä vaiheessa ei enää pitänyt hänen äitinsä) käytyään Angelika Wenell toimi vuodet 1874-1877 kotiopettajattarena Savonlinnassa kunnes siirtyi Savonlinnan valmistavan koulun opettajaksi vuosiksi  1877-1879. Tämän jälkeen hän muutti Helsinkiin, jossa hän työskenteli apuopettajana yksityisessä suomalaisessa tyttökoulussa. Samalla Angelika Wenell suoritti tutkinnon saksan kielessä Helsingin ruotsalaisessa tyttökoulussa sen opettajaluokalla. Tutkinnon saatuaan hän muutti vuonna 1881 Ouluun, josta hän oli saanut työpaikan yksityisen suomalaisen tyttökoulun saksan kielen opettajana. Saksan kielen ohella hän opetti käsitöitä. Parin vuoden kuluttua Angelika Wenellistä tuli koulun väliaikainen johtaja suoritettuaan kasvatusopin tutkinoon, jonka jälkeen vuonna 1887 johtajanpesti vakinaistettiin. Tässä vaiheessa koulusta oli tullut valtion tyttökoulu. 

Opettajana Angelika Wenelliä näyttää johdattaneen herännäisyys ja siitä kumpuava uskonnollisuus. Tämä johti toisinaan jopa jossain määrin ankariin näkemyksiin siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Hän muun muassa keväällä 1897 kieltäytyi vastaanottamasta koulunsa oppilaille tarjottuja vapaalippuja Topeliuksen näytelmään Regina von Emmeritz. 

Kun Angelika Wenell tuli Ouluun, oli tyttökoulu ollut toiminnassa vasta muutamia vuosia eikä opettajallakaan ollut kovin monivuotista kokemusta opetustyöstä eikä lainkaan koulun johtamisesta. Hänen aikanaan koulu joutui muuttamaan toimitilojaan useaan kertaan. Wenell eläköityi johtajantoimestaan 1922 ollessaan 65-vuotias. Eläkevuosinaan hän asui Oulussa osoitteesa Koulukatu 37.

Opettajantoimensa ohella Angelika Wenell toimi aktiivisesti oululaisissa yhdistyksissä kuten Vankeusyhdistyksen haaraosaston johtokunnassa, Kymmenpenniyhdistyksessä ja Konkordiayhdistyksessä eli Suomalaisessa Konkordia liitossa toimien sen haaraosaston puheenjohtajana. Angelika Wenelliä kuvailtiin vakaaksi ja arvokkaaksi. Opetustyössään hän korosti kristillisiä arvoja. 

Kesäisin ja loma-aikoina Angelika Wenell matkusteli Saksassa ja Sveitsissä. Nuorena opettajana kesät kuluivat myös Helsingissä, jossa Angelika Wenell saattoi seurustella Ida -siskonsa ja tämän toverien kanssa. Myöhemmin hän vietti kesiään omistamallaan huvilalla Haukiputaalla, jossa hän kuoli elokuussa 1940.

Lähteet Angelika Gustava Wenell: Kaiku 8.3.1940 No 56; Kaleva 30.10.1937 No 249; Liitto 30.10.1937 No 249; Oulun osoitekalenteri 1.1.1933; Kaiku 30.10.1927 No 251; Naisten ääni 8.12.1917 No 36; Suomen Nainen 1.11.1917 No 21; Uleåborgsbladet 27.3.1897 No 24; Suomen virallinen tilasto IX. Alamainen kertomus Suomenmaan alkeis-oppilaitosten tilasta ja toiminnasta lukuvuosina 1884–1887. Koulutoimen Ylihallituksen antama. Helsinki 1888, 45; Oulun lehti 15.6.1887 No 47. 

* Savonlinnan kaupunkihistorian kirjoittaja Mikko Saarenheimo esittää, että Wenellin isä olisi Kuopion kirjakauppias Pietari (Petter) Väänänen. Isä ei myöskään ole kuopiolainen herännäisrunoilija Pietari Väänänen, vaan isä on kolmas täysnimikaima Kuopiosta. 

(Päivitys 4.11.2022: korjattu kirjoitusvirheitä ja selkeytetty lauserakennetta.)

Lähteet:

Petter Wenell: Vartija 1.11.1920, No 11–12; Kotimaa 12.5.1936 No 36; Savonmaa 23.12.1937 No 144

Maija Hirvonen, Väänänen, Pietari (1764–1864), kansanrunoilija, valtiopäiväedustaja, herastuomari. Suomen kansallisbiografia 10. Matti Klinge et al. (toim.), Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007, 774–775.

Ilkka Huhta, Väänänen, Pietari Joosef (1781–1846), kirjakauppias, herännäismaallikko. Suomen kansallisbiografia 10. Matti Klinge et al. (toim.), Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007, 775–776.

Toini Kurimo ja Kirsti Kukkonen, Vanhan kaupungintalon tarina. Nälkälinnanmäki-Seura ry. chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://etelasavonmuseot.fi/wp-content/uploads/2020/12/Vanhan_kaupungintalon_tarina.pdf (sivulla  

Mikko Saarenheimo, Savonlinnan kaupunki 1812–1875. Savonlinnan kaupungin historia II. 1963.