keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Karjala-lehdestä lainattua: Herrasväen vaurauden tuli näkyä myös ulospäin

Karjala-lehti haastatteli minua taannoin väitöskirjastani. Päivi Parjanen kirjoitti mukavan jutun, jonka jaan tässä kaikille blogini lukijoille. Karjala-lehden artikkeli ilmestyi 3.9.2015. 


Koiratkin pääsivät lehtikuvaan. Kuva Karjala-lehdestä 3.9.2015.


Herrasväen vaurauden tuli näkyä myös ulospäin. Ulla Ijäs teki väitöksen viipurilaisesta Marie Hackmanista.
1800-luvun sääty-yhteiskunnassa vauraus asetti herrasväelle omat vaatimuksensa. Kun rikkautta oli, sen tuli näkyä myös ulospäin. Filosofian tohtori Ulla Ijäs on tutkinut kyseisen aikakauden kulutusvalintoja esimerkkinään viipurilaisen Hackmanin kauppahuoneen johtaja Marie Hackman (1776-1865).
Ulla Ijäksen Turun yliopistolle tekemä väitös "Talo, kartano, puutarha. Kauppahuoneen omistaja Marie Hackman ja hänen kulutusvalintansa varhaismodernissa Viipurissa" tarkastettiin alkukesästä.
Tutkimuksissaan Ulla Ijäs on muun muassa löytänyt yhtäläisyyksiä 1800- ja 2000-lukujen kuluttamsiesta.
- Motiiveina ovat aseman osoittamisen lisäksi muodinmukaisuuden paine ja jäljittelynhalu sekä tarve erottautua. Näillä vahvistetaan omaa tai ryhmän identiteettiä ja sosiaalista ja kulttuurista pääomaa.
Ijäs halusi tehdä väitöskirjansa nimenomaan viipurilaisista naisista ja valitsi kohteeksi Marie Hackmanin.
Marie jäi leskeksi ja kahden pienen pojan yksinhuoltajaksi vain 32-vuotiaana. Hän otti vastuulleen miehensä Johan Friedrich Hackmanin perustaman kauppahuoneen, ja kasvatti sen monialayritykseksi ja Suomen suurimmaksi puutavaraviejäksi.
Marien ansiot kauppahuoneen menestyksen luojana tiedetään, mutta yksityishenkilönä hän on jäänyt huomattavasti tuntemattomammaksi.
- Käydessäni läpi Marieta koskeneita alkuperäisiä arkistomateriaaleja muun muassa kirjanpitäjien liikekirjeitä niistä nousi esille kuluttamisen teema, joka tarjosi hyvän tulokulman hänen yksityiselämäänsä, Ulla Ijäs sanoo.
Kuluttaminen ja tuotannon merkitys 1700-luvun Euroopassa on viime vuosina ollut laajasti esillä kansainvälisesti, mutta suomalaisessa historiantutkimuksessa sitä on tyydytty vain sivuamaan.
Kuluttamisen teema nostaa esille myös uutta, 1600-1800-lukujen alkuperäiseen lähdeaineistoon perustuvaa tietoa Viipurista.
- Tähänastinen Viipuri-tutkimus on pohjautunut varsin pitkälle muistelemiseen. Ihmisen muisti on kuitenkin varsin haavoittuvaista ja saatetaan muistaa jotain sellaista, jota on vaikea todentaa ja selvittää, mitä oikeasti tapahtui, Ulla Ijäs toteaa.
Esimerkiksi juuri Marie Hackmania muistelijat ovat kuvailleet miehiseksi rautarouvaksi. Sen sijaan aikalaiset eivät ole millään tavoin viitanneet, että hän olisi ollut jotenkin epänaisellinen.

Talon vallan merkkinä
Kauppahuoneen johtaja Marie Hackman tunnettiin Viipurin seurapiireissä. Juhliin ja konsertteihin osallistuminen vaati näyttävää ja viimeisten eurooppalaisten muotivirtausten mukaista pukeutumista. 
Yhteiskunnallinen asema näkyi luonnollisesti myös asumisessa. Tutkimuksessaan Ulla Ijäs mainitsee suuren henkilökohtaisen tilan merkinneen valtaa, jota ei toisaalta voinut olla ilman asemasta kertovaa taloa.
- Talo oli ikään kuin omakuva, jossa konkretisoituivat omistajan valta-asema ja identiteetti.
Marie Hackman asui koko ikänsä Karjaportinkadulla. Muun muassa hänen lapsuudenkotinsa sijaitsi Pyöreän tornin päässä katua. Talo tuhoutui tulipalossa 1793. Talon portaat ovat yhä vieläkin nähtävissä puistoksi muutetulla kulmatontilla.
Kaupunkikotinsa Marie sisusti ylellisesti vielä tuohon aikaan Viipurissa jokseenkin harvinaisilla tapeteilla, hienoilla ja kalliilla huonekaluilla, värikkäillä matoilla ja verhoilla.
- Näillä osoitettiin, että niiden hankkijalla oli oikeat kontaktit niin Brittein saarten mattotehtailijoihin, Antwerpenin kauppahuoneisiin kuin lähiseudun tapettimaakareihin, Ulla Ijäs sanoo.
Yksittäisistä ja kalleimmista hankinnoista hän mainitsee yli 400 ruplaa maksaneen, tiettävästi Manner-Euroopasta peräisin olleen kristallikruunun. Se oli niin arvokas, ettei siihen kelvanneet Viipurista hankitut kynttilätkään. Kastamalla valmistetut vahakynttilät ja arkisemmat valetut talikynttilät tuotettiin Pietarista.
Sisustuksessa myös väreillä oli oma merkityksensä arvovallan osoittajina.
- Punainen oli vallan symboli ja suosittu sisustusväri. Se oli tullut muodikkaaksi ympäri Eurooppaa 1700-luvun lopulla Ranskan hovin innoittaman, Ulla Ijäs toteaa. 

Kukkakaalien herttuatar
Kaupunkikodin lisäksi Marie Hackman käytti paljon runsaasti rahaa Herttualan kartanoon ja sen englantilaistyyliseen maisemapuutarhaan, jota kutsui jopa rakastetukseen. Ulkoilmaelämästä ja puutarhanhoidosta nauttinut Marie itse sai lempinimen "parsojen, artisokkien ja kukkakaalien herttuatar".
Herttualan puutarhassa kasvoi paitsi koristekasveja, laaja valikoima vihanneksia ja hedelmiä.
- Marie teki kasvitilauksensa suoraan saksalaisille kauppahuoneille tai ystävilleen muihin Itämeren satamakaupunkeihin. Tehtyjä hankintoja korostettiin usein pyynnöillä, että kasvit olisivat kaikkein "uusimpien nimekkeitä" tai että ne olisivat "kaikkein hienointa lajia", Ulla Ijäs kertoo.
Vaikka Marie Hackman seurasi eurooppalaisia virtauksia ja tuotatti tavaroita ulkomailta, hänen oma elinpiirinsä oli varsin suppea.
- Viipuri oli Marielle rakas kotikaupunki, jonka ulkopuolelle hän ei juurikaan matkustanut Pietaria ja Haminaa pidemmälle, Ulla Ijäs ihmettelee.
Ulla Ijäs ei jätä Viipurin historian tutkimista väitöskirjaansa. Käynnistymässä on muun muassa Tampereen ja Turun yliopistojen tutkijoiden yhteinen Migration and multiethnic cities hanke, johon hän kirjoittaa artikkelin Viipurin monikulttuurisuudesta.
- Viipurista puhutaan yhä, että siellä kaikki kansallisuudet elivät onnellisesti sovussa. Mikä loppujen lopuksi mahtoi olla todellisuus kaupungissa, jossa oli laaja kirjo uskonnoltaan, rodultaan, kieleltään ja etniseltä taustaltaan ja vieläpä yhteiskunta-asemaltaan erilaisia ihmisiä, Ulla Ijäs pohtii. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti