keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ihmisen paras ystävä

Viimeisimmässä Kennelliiton Koiramme-lehdessä oli rotuesittelyssä kettuterrieri. Kahden borderterrierin emäntänä tietysti luin jutun suurella mielenkiinnolla. Terrieri-ihmiset ovat ihan oma rotunsa, vai miten se menikään. Jutusta kävi ilmi muun muassa ensimmäisiä tätä rotua Suomeen tuoneita henkilöitä. Olinkin jo oman tutkimukseni puitteissa törmännyt valokuviin, joissa kyseiset henkilöt olivat koiriensa kanssa lähdössä metsästämään tai ratsastamaan. Kuvat ajoittuvat jonnekin 1910- tai 1920-luvulle. Nämä kettuterrierit eivät kuitenkaan olleet perheen ensimmäisiä tuontikoiria tai rotukoiria. Jo satakunta vuotta aiemmin oli perheen parissa lähetetty Englantiin kirje, jossa pyydettiin lähettämään nuori koira, "mahdollisimman korkeaa rotua".

Borderterrierit Karimäen Takahasi (Rappe) ja Victorius (Urho) (c) Ulla Ijäs



Näyttääkin siltä, että koirien rodunjalostuksen ensimmäiset kokeilut olivat hyvinkin tiedossa niiden keskuudessa, joilla oli kontakteja Englantiin. Valitettavasti tiedossa ei ole, millainen koira Englannista lähetettiin. Kyseessä saattoi olla jonkintyyppinen terrieri, sillä kuten todettua, perheellä oli näitä koiria myöhemminkin, kun rotuja ryhdyttiin jalostamaan ja rekisteröimään Suomessa. Myös metsästysharrastus sekä terrierin monikäyttöisyys ovat voineet puoltaa terrierin tuottamista Englannista.

Kennelliitto ja muut järjestäytyneet toimijat ovat ilmeisen hyvin tallentaneet toimintaansa vuosikymmenten saatossa ja yleensä tiedetään, kuka toi ensimmäisen tietynrotuisen koiran Suomeen. Vähemmän tiedetään tuonnin motiiveista. Miksi joku oli halukas maksamaan paljon ja järjestämään hankalan kuljetuksen saadakseen tietyntyyppisen tai -rotuisen koiran, kun "tavallisia" koiria olisi ollut saatavilla helpomminkin? 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa rotukoirat tuotiin Suomeen laivalla Englannista tai Saksasta, ja laivamatka saattoi kestää useita viikkoja jos sää oli huono ja laiva poikkesi matkallaan useissa satamissa. Koiranpentu saattoi kuolla  matkalla, jolloin rahalle ei saanut vastinetta. Riski oli ilmeisesti kuitenkin ottamisen arvoinen. Olenkin pohtinut sitä, että rotukoiralla saattoi olla statusarvoa.

The terrier. Alexander Davis Cooper. New Sporting Magazine, 1832.
(c) The Trustees of the British Museum

Viime vuosina monen julkisuudenhenkilön kainalosta on löytynyt muodikas pikkukoira. Koiralla voi siis viestiä muodinmukaisuuttaan. Harva koiranomistaja kuitenkaan haluaa myöntää koiran hankkimisen motiiviksi muodikkuuden. Koirien, ja lemmikkien ylipäänsä, historia on aivan muutamana viime vuonna noussut esille Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja myös evoluutiobiologia ja arkeologia on kiinnostunut koirien menneisyydestä. Arjen historia on vakiintunut viimeistään 1990-luvulta osaksi historiantutkimuksen kenttää. Koiranomistajana ja historiantutkijana ihmettelen, että on mennyt näinkin kauan, ennen kuin ihmisen paras ystävä ja arjen jakaja on noussut tutkimuskohteeksi. Koirien historia ei ole vain jalostuksen historiaa, vaan taustalla ovat aina yksittäiset ihmiset motiiveineen ja pyrkimyksineen. Ihmisen ja eläimen välinen suhde sekä eläimen välineellinen tai abstraktisempi tunnearvo ovat yhtä kaikki tutkimisen arvoisia.

Kun katsoo tarkemmin vanhoja maalauksia, alkaa koiria vilistä siellä sun täällä. Ne lämmittivät emäntänsä jalkoja, ne vahtivat lapsia, karkottivat petoja, jahtasivat riistaa, paimensivat eläimiä jne. New Yorkissa on kokonainen galleria omistettu koiria kuvaaville teoksille. Oikein silmin luettuna myös vanhat sanomalehdet paljastavat koirankoulutusohjeita, ilmoituksia karanneista koirista ja kertomuksia sankarillisista koirista.

Turun lehti, no 99, 22.8.1889.


Kirjallisuutta:
Helen Cowie, Exhibiting Animals in Nineteenth Century Britain. Empathy, Education, Entertainment
Deborah Denenholz Morse & Martin A. Danahay (Eds.), Victorian Animal Dreams. Representations of Animals in Victorian Literature and Culture
Kathleen Kete: The Beast in the Boudoir. Petkeeping in Nineteenth-Century Paris.
Frank Palmeri (Ed.), Humans and Other Animals in Eighteenth-Century British Culture
Petri Pietiläinen, Koirien maailmanhistoria (arvostelu täällä) ja Koirien Suomi. Kansanperinnettä ja historiaa
Louise E. Robbins, Elephant Slaves and Pampered Parrots: Exotic Animals in Eighteenth-Century Paris
Juliana Schiesari, Beasts and Beauties: Animal, Gender and Domestication in the Italian Renaissance
Ingrid H. Tague, Animal Companions. Pets and Social Change in Eighteenth-Century Britain
Kathleen Walker-Meikle, Medieval Pets.

2 kommenttia:

  1. Helsingin Sanomat sivuaa aihetta 1.12.2014 jutussaan Hienoilla ihmisillä on hienot lehmät Britanniassa.

    VastaaPoista
  2. Yrjöjen aikaisen Lontoon lemmikeistä: http://janeaustenslondon.com/2015/01/03/walking-the-dog-in-georgian-london/

    VastaaPoista