Suomen ensimmäinen postineiti Elisabeth Rönnholm

Etelä-Karjalan kulttuurirahasto tuki Rönnholmin perhettä koskevaa tutkimustani vuoden apurahalla. Kiitos siitä! Pääsen tämän tutkimuksen pariin vasta parin vuoden päästä, mutta sitä ennen ehdin toivottavasti kerätä jotain materiaalia. Kirjoitin jo aiemmin blogitekstin Rönnholmeista.

Kuten jo kirjoitin, Rönnholmin perheeseen kuului Elisabeth Carolina Regina (s. 4.10.1826 Parikkala, k. 27.3.1897 Parikkala), josta tuli vuonna 1864 Suomen ensimmäinen naispuolinen postinhoitaja. Hänen elämäntarinansa valottaa naisten astumista virkauralle 1800-luvun Suomessa.

Elisabeth Rönnholm on haudattu
Parikkalan Vierevin hautausmaalle.
Kuva UI 2019.

Vuonna 1864, kun Rönnholm valittiin Parikkalan postikonttorin hoitajaksi, tuli täysi-ikäsistä eli 25 vuotta täyttäneistä naisista täysivaltaisia. He saivat hallita omia palkkatulojaan ja naisten vastuulle voitiin jättää valtion varoja, mikä olikin tärkeää postinhoitajan työssä. Ura postilaitoksen palveluksessa oli merkittävä asema sekä paikallisesti että valtiollisesti, sillä posti toteutti Venäjän valtion asettamia sensuurilakeja ja asetuksia ja näin kontrolloi saatavissa olevan tiedon laatua. Postin tehtäviin palkattiin siis vain täysin luotettavia henkilöitä.

Rönnholmin hakiessa postinhoitajan paikkaa oli hänen kilpailijanaan Mikko Innanan, paikallinen kiertokoulun opettaja. Jostain syystä katsottiin, että Rönnholm sopi toimeen paremmin. Voi olla, että asiasta päättävät tahot halusivat tukea Rönnholmin naimattomien tyttärien elämää, sillä säätyläisnaisten oli hankala löytää palkkatuloja ja asemalleen sopivia töitä aikana, jolloin naisten yleisin kodin ulkopuolinen ammattinimike oli piika. Piikomaaan rovastin tytär ei kuitenkaan sopinut. Sen sijaan säätyläisnaisten oli mahdollista palkkautua taloudenhoitajattareksi suuriin taloihin tai kartanoihin, ryhtyä ompelemaan maksua vastaan tai opettaa lapsia. On mahdollista, että Elisabeth Rönnholm ja hänen naimattomat siskonsa toimivat opettajina niin sanotussa Rönnholmin koulussa, jonka rovasti Rönnholm oli perustanut.

Rönnholmin aloittaessa postineidin uraansa, toimi Suomen postiylihallituksen johtajana Achates Ferdinand Gripenberg (1805-1882), joka toimittuaan sotilasuralla Viipurissa 1820-luvulla oli mahdollisesti tutustunut siellä Elisabeth Rönnholmin äidinpuoleiseen sukuun Weckrootheihin. Tällaiset virallisten tahojen ohitse toimivat ystävyyssuhteet saattoivat toimia etenkin naisten tukena aikana, jolloin sosiaaliturvaa ei ollut. Postiviran myöntäminen Rönnholmin neidille oli siis eräänlainen keino varmistaa, että hän ei joudu puille paljaille. Lähipiirille oli käynyt ilmeisen selväksi, että 38-vuotias neiti ei tule menemään naimisiin ja siten jonkun muun kuin aviomiehen oli taattava hänelle riittävä elanto. Tietyissä tapauksissa naisille sallitut työt toimivat siis ikäänkuin sosiaaliavun muotona.

Posti toimi Elisabeth Rönnholmin kotona, Ristimäen kartanon yhdessä huoneessa. Kunta maksoi tästä huoneesta vuokraa ja huolehti sen lämmityksestä. Postineidin palkkio oli pieni ja tästä palkkiosta Rönnholmin oli ostettava kirjoitustarvikkeet sekä kustantaa huoneen siivous ja valaistus. Kyläläiset hakivat postinsa silloin kun se heille sopi, moni piipahti todennäköisesti postia noutamassa sunnuntaina kirkkomatkalla, sillä postikonttori sijaitsi kirkolta etelään johtavan maantien varressa. 

Elisabeth Rönnholm toimi paikkakunnan postineitinä 21 vuotta, 38-vuotiaasta 59-vuotiaaksi. Eron syyksi Rönnholm mainitsi huonontuneen näkönsä ja muistinsa. Huonon valaistuksen ja tarkan kirjoitustyön aiheuttama näön huonontuminen, erilaiset silmäsairaudet ja ikänäkö olivat usein syynä myös miespuolisten kirjanpitäjien ja muiden kirjoitustöillä itseään elättäneiden eläköitymiseen.  Eron jälkeen Parikkalan postitoimistoa ryhtyi hoitamaan neiti L. Stenbäck (Uusi Suometar no 82, 1885). Eläkkeelle siirtymisen jälkeen Rönnholm eli vielä 12 vuotta Ristimäen kartanossa.  Hän anoi keisarilta eläkettä, mutta ei saanut sitä ainakaan heti (Suomalainen Wirallinen Lehti no 205, 1885). Eläkkeen puutteesta huolimatta Rönnholm ei ollut aivan varaton, sillä vuonna 1883 kuollut Jakob Innanen oli lainannut häneltä 1400 markkaa (Östra Finland no 54, 1883). Rahan lainaaminen korkoa oli naisille eräs keino saada tuloja tilanteessa, jossa muunlainen ansaitseminen oli vaikeaa.

Elisabeth Rönnholmin kuoleman jälkeen laaditun muistokirjoituksen mukaan "Yhtä hiljainen kuin vainajan elämä oli, yhtä hiljaisena hän nukkui kuolmeaan sydänhalvauksen saatuaan." 

Lähteet: Biografiasampo 

Maritta Pohls (2000): Elisabeth Rönnholm, Kansallisbiografia

Säätyläisnaisten työstä ja toimeentulosta sekä postimestareiden työstä 1800-luvun Suomessa katso Kirsi Vainio-Korhonen, Sofie Munsterhjelmin aika. Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa (SKS, 2012).