Suklaa

Viime lauantaina olin erään kollegani väitöstilaisuudessa. Karonkan jälkiruokakahveilla oli tarjolla suklaakaurakeksejä. Kiitos väittelijälle, hyvää oli! Ehkäpä omaan väitöskaronkkaani pitää hommata suklaasuihkulähde. Olen nimittäin kerran ollut cocktailtilaisuudessa, jossa tällainen ihme oli ja eräät tahot muistavat vieläkin, että allekirjoittanut vietti huomattavan ajan kyseisen aparaatin vierellä. 

Suklaa on noussut esille myös omassa tutkimusaineistossani. Tuolloin yleensä on ollut kyse "englantilaisesta terveyssuklaasta". Toisin sanoen jo 1700-luvulla tiedettiin suklaan hyvää tekevät vaikutukset. Tuolloin suklaata suositeltiinkin naisille, heikkovoimaisille ja huonosta ruuansulatuksesta kärsiville. Se toimi myös oivana afrodisiakkina eli lemmenhaluja nostattavana ihmeaineena. Heikkovoimaisia ajatellen suklaakupit olivat monesti kaksikorvaisia. Heikkotusta tuntiessaan voi siis nostaa suklaamukin huulilleen kaksin käsin. Suklaan oikeaoppinen nauttiminen vaati erityistä tietotaitoa ja astiaston, joten aivan kaikkien juoma suklaa ei ollut. 

Suklaakuppi. Workshop of James Giles, Worcester Porcelain Factory, ca. 1770.
 © The Trustees of the British Museum

Tuolloin kaikki suklaa oli paksua ja rasvaista nestettä, joten suklaa nautittiin kuumana juomana. Vuonna 1828 Conrad van Houten keksi, miten kaakaovoin voi erottaa kaakaomassasta, jolloin kiinteän suklaan valmistus voitiin aloittaa. Ennen tätä keksintöä suklaan kuljettaminen tuotti ongelmia, joista omassa aineistossani olen törmännyt ainakin sen herkkään pilaantumiseen pitkien merimatkojen aikana. Tästä syystä suklaata kuljetettiin lyijyrasioissa. Toinen ongelma oli, että suklaata ilmeisesti verotettiin jokseenkin ankarasti 1700-luvun lopun Venäjällä (ehkä Ruotsissakin?), sillä sen katsottiin olevan tarpeeton ylellisyystuote. Tästä syystä suklaata tuotiin maahan salaa. Erään kerran sitä oli pakattu tynnyreihin, joissa luki "silliä". Mahtoikohan tämä yritys mennä tullissa läpi? 

von Sydow -perheen konvehti.
Vänersborg museum, Ruotsi.

1800-luvun puolella olen törmännyt suklaasta valmistettuihin konvehteihin, joita viipurilaiset ja lappeenrantalaiset kävivät ostamassa Pietarista. Näitä konvehteja tarjoiltiin joulun aikaan sekä häissä ja hautajaisissa. On kuitenkin esitetty, että suurimmat suklaankulutusalueet Euroopassa sijoittuivat eteläiseen Eurooppaan. Tämä varmasti pitääkin paikkaansa, tulivathan alukset suoraan suklaan alkulähteiltä Etelä-Amerikasta sinne. Itseäni yllätti kuitenkin, miten suuria määriä - jopa kymmeniä kiloja - suuri ja varakas talous saattoi vuoden mittaan suklaata kuluttaa jo 1800-luvun alun Suomessa. Mutta kuten jo mainitsin, suklaa oli usein "terveyssuklaata", joten ehkäpä kyseessä olikin enemmän terveyden ylläpito kuin pahe, jollaisena suklaasta nauttimista nykyään usein pidetään.

Suklaan historiaa voi käydä lukemassa täältä (Cornell University, Albert R. Mann Library). Täältä voi käydä kuuntelemassa englanninkielisen, tunnin kestävän luennon suklaasta (University of Oregon). 

Yleispätevä elämäneliksiiri

Viime viikon olen potenut ikävää syysflunssaa. Olisipa käytössäni "yleispätevä elämäneliksiiri", jota jo 1800-luvun alussa oli saatavilla. Ilmeisesti tämä troppi paransi vaivan kuin vaivan. Harva nykylääke lupaa samaa. Toinen yleinen lääke, johon olen tutkimusmatkallani törmännyt, oli essentia miraculosa coronata -nimellä tunnettu lääke. Sitä myytiin erikseen miesten ja naisten vaivoihin. Ilmeisesti kyseessä oli niinikään yleispätevä lääke, jonka uskottiin tepsivän erityisesti koleraa vastaan.

Jo 1700-luvulla suosituksi rohdoksi oli tullut eau de lys eli liljankukkavesi, joka oli monien tuon ajan troppien yhtenä osasena. Esimerkiksi Dr. Ontydin systeemin mukaisesti liljankukkavesi paransi kyykäärmeenpureman. Yleensä liljankukkavettä kuitenkin tyydyttiin käyttämään erilaisten kosmeettisten rasvojen ja voiteiden osasena. 

Flunssan lisäksi olen viime viikkoina saanut osakseni myös ikävän ruhjeen polveeni. Ehkäpä siihen pitäisi kokeilla hajusteista, paloviinasta ja ammoniakiasta tehtyä Opodeldoc-linimenttiä. Tätä lääkettä oli 1800-luvulla saatavilla joko valmiina tai apteekkari saattoi tehdä sitä asiakkaan tarpeen mukaan. Samaa opodeldoc-linimenttiä käytettiin niin ihmisten kuin eläinten haavoihin ja ruhjeisiin, joten puhe hevoskuurista tai hevoslinimentistä lienee saanut alkunsa jostain tämänkaltaisesta ihmeaineesta.

Tai ehkäpä vaivani parantaisi kiniini eli Kiinanpulveri. Pulveri saadaan perulaisen cinchona-puun kuoresta ja se estää kuumetaudissa usein esiintyvät vilunväristykset. Erityisen tehokasta kiniini on malarian torjunnassa, sillä malarialoiset tuhoutuvat kiniinin vaikutuksesta. Harmi vain, että puunkuoresta uutettu juoma on varsin kitkerää. Kiniiniä sisältävää vettä kutsuttiin tonic-vedeksi. Nokkelat britit keksivät Intiassa oivan ratkaisun. Tonic-veteen sekoitettiin giniä, syntyi gin tonic, ja näin lääkkeen nauttiminen oli tehty miellyttäväksi. Harmi vain, yliannostus kiniiniä saattoi aiheuttaa sokeuden tai kuulovaurion. Ginin aiheuttamista vaivoista ei ilmeisesti ollut haittaa. Aitoa kiniiniä sisältävää tonic-vettä saa muun muassa Schweppesin valmistamana, joten ei kun kokeilemaan tepsisikö gin tonic tähän kuumetautiini. 

Schweppes on alkujaan sveitsiläinen merkki 1700-luvulta. Tuolloin kivennäisvedet olivat varsin suosittuja ja niitä nautitiin paikoissa, joissa oli luonnon kivennäisiä sisältäviä luonnonlähteitä. 1700-luvun lopussa opittiin valmistamaan keinotekoisia kivennäisvesiä. Niiden kuljettaminen siten, että veden hapokkuus olisi säilynyt oli hankalaa. Tätä ongelmaa ratkaisemaan keksittiin torpedoa muistuttava pullo, jota säilytettiin kyljellään. Tällöin hapokkuus ei päässyt karkaamaan yhtä hyvin kuin pystyasennossa säilytettävästä pullosta. Nykyään esimerkiksi Perrier-pullossa voi nähdä vielä jäänteitä  tällaisesta torpedonmuotoisesta pullosta. Näitä pulloja, ja kuplavesien (fizzy drinks) historiaa voi käydä katsomassa täältä. 

William Henry Hamilton Trood, "Uncorking the Bottle" "A Surprising Result" 1887.

Valitettavasti en löydä Hamilton Troodin töiden sijainnista mitään tietoa. Uskallan kuitenkin laittaa ne tähän näkyville, sillä niistä myydään julistepainoksia ja kuvat löytyvät useilta eri nettisivuilta. Tämän postauksen tueksi olen selaillut Google Booksissa vanhoja lääketieteen oppikirjoja sekä turvautunut Hackman-arkistosta (ELKA, ÅA) löytyviin tilikirja- ja kirjemerkintöihin 1800-luvun alkuvuosikymmeniltä.